Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiede. Näytä kaikki tekstit

8.2.2012

Tiedemaailma huolissaan suomenkielisten julkaisujen aliarvostuksesta

Ke 8.2.2012

Jatkan vielä toissapäiväistä suomen kieleen liittyvää postaustani. Lainaus Kotuksen sivulta: "Tieteelliset seurat paheksuvat suomenkielisten tiedejulkaisujen aliarvioimista."Kotus

Tieteelliset seurat näyttävät vihdoin heränneen.  Peräti 60 tieteellistä seuraa julkaisi 1.2.2012 yhteisen kannanoton asiasta. Tämä ymmärtääkseni koskee lähinnä tilannetta Suomessa. Mutta epäilenpä, että taustalla on varmasti kysymys muiden maiden suhtautumisesta suomenkielisiin julkaisuihin.

Sitä en tiedä, voivatko ne tehdä mitään sen asian hyväksi, että ulkomailla huomioidaan vain englanninkieliset tiedejulkaisut kuten hdcanis kirjoitti kommentissaan kirjoitukseeni, jossa otin esille Ylioppilaslehden artikkelin Englanti painaa päälle.


Siteeraan hdcanis-nimimerkin kommetteja:
"Poislukien tieteen popularisoinnit on tosiasia että ne ihmiset joille minä pääosin kirjoitan ovat kansainvälinen tiedeyhteisö. Tekemäni tieteelliset artikkelit julkaistaan kansainvälisissä lehdissä koska kuka niitä suomeksi lukee, ne noin viisi ihmistä jotka osaan nimeltä luetella? Väitöskirjani tulee olemaan englanninkielinen samasta syystä (ja siitä että sen ohjaaja ei puhu suomea, ja erittäin suurella todennäköisyydellä ei puhu myöskään vastaväittäjä, esitarkastajistakin voi tehdä tiukkaa)."
"Lukijoista, kuvaavaa on että sen väikkärini tämänhetkisessä viiteluettelossa on kaksi suomalaisen kirjoittajan viitettä (molemmat englanninkielisiä mutta kuitenkin). Samaan tapaan odotan että jos joku minun vaatimattomiin raapustuksiini tulee viittaamaan niin viittaajista yli 90% on muita kuin suomalaisia. Eli kun julkaisen niin julkaisen kansainväliselle tiedeyhteisölle, ja jos julkaisisin suomeksi niin se olisi käytännössä sama kuin en julkaisisi ollenkaan. 
Joillain muilla aloilla tilanne ei välttämättä ole näin jyrkkä mutta luonnontieteissä helposti menee näin, tiedettä ei voi tehdä suomeksi (siitä voi ehkä tehdä suomenkielisiä yhteenvetoja, ja esim. graduni tein suomeksi, mutta niiden tekemisestä ei makseta vaikka työtä tekemiseen meneekin)."
Ymmärrettävää on, että harva tiedemies Suomen ulkopuolisessa maailmassa hallitsee suomen kieltä ja vielä vähemmän suomalaista tiedetermistöä – jos sellaista on olemassa. On siis painavia syitä kirjoittaa englanniksi, joka tällä hetkellä on sekä tieteen että tavallisen pulliaisenkin ulkomailla käyttämä kieli, jota periaatteessa ymmärretään kaikkialla sivistyneessä maailmassa.
Kuitenkin 60 tieteellistä seuraa julkaisi 1.2.2012 "yhteisen kannanoton monipuolisen ja -muotoisen tieteellisen julkaisutoiminnan puolesta. Seurat kyseenalaistavat Julkaisufoorumi-hankkeen kaavailut luokitella tieteelliset julkaisut ja kirjakustantajat kolmeen luokkaan. Samoin seurat kyseenalaistavat esityksen yliopistojen uudeksi rahoitusmalliksi."Kotus
"Tieteellisten seurojen kannanotossa kysytään, miksi suomenkieliset tiedejulkaisut automaattisesti asetetaan alemmalle tasolle kuin kansainväliset, etenkin englantilaiset. Kannanoton mukaan kotimaisen julkaisemisen aliarvostukselle ei ole mitään sisällöllisiä perusteita, sillä tutkimuksen laatu ei perimmiltään ole kielikysymys.Kotus
Ei ole siis mikään ihme, että ollaan huolestuneita suomenkielisen tieteen rahoituksesta ja yleensäkin mahdollisuuksista. Suomea ei maailmalla osata, välissä on kielimuuri.

Jos suomenkielisiä tiedejulkaisuja ei kannata enää tehdä, vaan kirjoitetaan suoraan englanniksi, vaikka kielitaidot eivät aina riittäisikään monipuoliseen ja terävään ilmaisuun, luulisi siinä tieteenkin kärsivän, jos kielelliset heikkoudet estävät asioiden selkeän ja yksityiskohtaisen ilmaisemisen.

Mutta kallista on käyttää taitavia ja asiaa tuntevia kääntäjiäkin, jos sellaisia joka tieteen alueelta löytyykään. Jonkinlainen ratkaisu tähänkin kiistaan pitäisi saada. Luontevalta tuntuisi, että suomalaiset kirjoittaisivat suomeksi.  Nimimerkki hdcanis tuo esille senkin ongelman oman väitöskirjansa kohdalla, "että sen ohjaaja ei puhu suomea, ja erittäin suurella todennäköisyydellä ei puhu myöskään vastaväittäjä, esitarkastajistakin voi tehdä tiukkaa".

Asialla on siis puolensa. Toivottavasti suomen kieli tavalla tai toisella kuitenkin säilyy tieteenkin kielenä. Rahoitusta tutkimuksiin luulisi nykyaikana sentään löytyvän. Olihan vasta vaaleissa otelleilla presidenttiehdokkaillakin noin miljoonan euron potti jokaisella keskimäärin käytössään kampanjoihinsa.

7.11.2011

Ilmastonmuutoksesta

Ma 7.11.2011



Selailin hieman uusinta Tieteessä tapahtuu -lehteä ja kiinnitin huomioni Valto A. Peiposen kirjoitukseen Pohjoisnavan jääkalotti, Luoteisväylä ja ilmastonmuutos (Täältä voi lukea tiivistelmän). Kirjoituksessaan Peiponen kertoo, miten  mm. kesällä 2007 Luoteisväylä avautui laivaliikenteelle noin kuukauden ajaksi elo–syyskuussa, mistä eräät ilmastotieteilijät vetivät ne johtopäätökset, että kesällä 2008 napajäätikkö sulaa kokonaan, jolloin pohjoisnavalla voi harrastaa vesisuksilla hiihtoa.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Luoteisväylä ei avautunut laivaliikenteelle kesällä 2008 eikä  seuraavanakaan kesänä. Peiponen kirjoittaa:
"Ilmastonmuutoksesta kiistelee kaksi tieteellistä koulukuntaa, joista toinen edustaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta (hiilidioksin määrän kasvu ilmakehässä), toinen koulukunta katsoo auringon aktiivisuuden vaihtelun olevan syynä (säteilyn määrän vaihtelut)."
Kirjoituksessaan Peiponen kertoo, miten vuosina 1645–1715 vallitsi ns. pikku jääkausi, jolloin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli kylmää ja Itämeri sekä Thames-joki sekä Keski-Euroopan joet jäätyivät. Suomi joutui kokemaan 33 katovuotta sadan vuoden aikana.

Galileo Galilei vuonna 1612 havaitsi kaukoputkellaan auringon pinnassa tummia pilkkuja ja paljasti niitä seuraamalla auringon pyörimisliikkeen. Auringonpilkkuja oli 1600-luvulla vähän ja niiden 11-vuotinen sykli puuttui kokonaan, mutta sen jälkeen auringon syklit ovat jatkuneet vuosisatoja ja nyt 2011 seurataan 24. syklin kehitystä.
Kuva: ClipArt
Yhdysvaltalainen astronomi J. A. Eddy (1931–2009) jäljitti 1600-luvun  tilanteen syitä ja huomasi "pidentyneen auringonpilkkuminimin". Auringonpilkkujen lukumäärä vuosien 1650–1700 välisenä aikana oli nolla 31 vuotena. Eddy huomasi auringon aktiivisuuden vaihteluilla olevan vaikutusta maapallon lämpötiloihin. Tästä hän kirjoitti Science-lehdessä vuonna 1976. Myöhemmissäkin tutkimuksissa on päädytty samaan. Auringon aktiivisuus on ollut säännöllisesti 1700-luvulta lähtien 11,2 vuoden syklissä. Kylmää 1600-lukua seurasi lämmin 1700-luku "Linnén lämpökausi", 1800-luvun alkupuolella oli kylmä jakso "Daltonin lämpökausi".
Kuva: ClipArt
Magneettiset kentät kehittävät auringon pintaan auringonpilkkuja, joilla on positiivinen ja negatiivinen lämpövaraus ja jotka voivat läpimitaltaan olla maapalloa suurempia. Maapallon ilmastovyöhykkeiden luokittelun luoja Wladimir von Köppen (1846–1940) päätteli, että aurinkosyklin kuluessa pilkkumaksimien aikana maapallon lämpötila on alhaisin ja minimien aikana korkein, koska tummien pilkkujen peittämän auringon kirkkaus vähenee.

Kuitenkin suomalainen ilmatieteen professori Oscar W. Johansson (1878–1956) totesi Helsingin ja Oulun lämpötilasarjojen mukaan, että auringonpilkkujen maksimiaikana lämpötila oli korkeampi ja sadossakin muutoksia.

Vuosina 1957–59 oli auringonpilkkumaksimi korkein 350 vuoteen. Sen jälkeen pilkkumaksimit ovat pysyneet suhteellisen korkeina 2000-lukuun asti (23. sykli). Auringon säteily kohdistuu maapallolle kahdesti vuodessa päivän tasaajalle ja kahdesti Kravun ja Kauriin kääntöpiirien väliselle alueelle. Maa-alue ei pysty varastoimaan lisäsäteilyn lämpöä, mutta merivedet kyllä. Meriveden pintalämpötila on päiväntasaajalla vuoden ympäri noin 26–27 celsiusastetta, paikoin jopa 29–30 celsiusastetta. Lämpimät merivirrat, erityisesti Golf-virta sulattaa arktisen merijään reunoja ja alapintaa sekä lämmittävät ilmaa jään yläpuolella.

Kuva: ClipArt
John Eddy esitti (Giovanelli 1984), että maapallon ilmastonvaihtelut ovat 7500 vuoden aikana auringon aktiivisuuden mukaan siten, että auringon maksimien aikanalämpötila on kohonnut ja jäätiköt perääntyneet ja ohentuneet ja aurinkominimien aikana lämpötilan laskun seurauksena kasvaneet. Myös sateliittien avulla on auringon säteilyn lämpötilanvaihteluja tutkittu.

Peiponen tiivistää kirjoituksensa lopussa:
"Viisikymmentä vuotta jatkunut auringon suhteellisen korkea aktiivisuus yhdessä meriveden pintakerrosten lämpenemisen kanssa on syynä nykyiseen ilmastonmuutokseen."
Jos ilmastonmuutos kiinnostaa, kannattaa lukea lehdestä koko artikkeli.
Kuva: ClipArt

  

3.11.2011

Aikamatkailua

Ke 2.11.2011

Marraskuu on alkanut ainakin täällä Helsingissä sangen lämpimänä vuodenaikaan nähden. Tänäänkin jotain 10 plusastetta. Aamut ovat kuitenkin pimeitä, vaikka tunnilla petrattiinkin tilannetta, kun siirryttiin talviaikaan. Aurinkoa en ole paljon nähnyt, vaikka olisi paistanutkin, sillä päivät menevät sisätiloissa. Yleensä säleverhot ovat työmaalla kiinni ja joku pyrähdys ulkosalla on sattunut keskellä harmaata päivää ja tänäänkin pienoisessa tihkusateessa sekä aamulla, päivällä että illalla. Ei ole varsinaisesti edes satanut. On vai ollut kummallista pienen pientä kosteutta ilmassa, juuri sen verran, että jotain kosteaa on melkein näkymättömästi leijaillut kasvoille, oikeita miniminipisaroita. Sen verran kuitenkin, että kävelyseuranikin tänään oikein ääneen ihmetteli: Sataako täällä?

Kuva: Wikipedia
Olen kuljettanut työmatkoilla mukanani Leena Tähtisen kirjaa Kuolleiden kanssa kassajonossa - Tieteellistä aikamatkailua, WSOY 2001. Sivuja kirjassa on 288. En kuitenkaan ole ehtinyt paneutua kirjaan kunnolla missään välissä, tai sitten en ole jaksanut. Tänä aamunakin tein taas vain ristisanaa ilmaislehdestä, jonka nappasin ratikasta mukaani, ennen kuin vaihdoin bussiin Kurvissa. Kirja kuitenkin kiinnostaa minua kovastikin. Olen vasta aivan kirjan alussa, missä Tähtinen kartoittaa aikamatkoihin liittyvää kirjallisuutta. Mustat aukot, madonreiät, aikahypyt, aikamatkanappulat ja rinnakkaisuniversumijärjestelmät vain vilahtelevat tekstissä, josta en ole vielä päässyt selville, mitä kirjoittaja loppujen lopuksi kuvaa tieteestä. Fiktiopuolen olen kyllä jo tekstistä löytänyt. Huomenna kirja taas kulkee mukanani. Ehkä jossain välissä ehdin ja jaksan jonkin verran lukeakin sitä eteenpäin.
Mitä on aika? Miten ajassa voi matkustaa? Miten aikakone rakennetaan? Tällaisia kysymyksiä pohtii tähtitieteilijä ja tiedetoimittaja Leena Tähtinen humoristisessa ja mukaansatempaavassa kirjassaan Kuolleiden kanssa kassajonossa – tieteellistä aikamatkailua (WSOY 2001)

Ohjeet Aikakoneen/Matokoneen valmistamiseen

  1. Puhkaise aika-avaruuteen reikä (esimerkiksi luhistuvalla tähdellä).
  2. Taita aika-avaruus (voimakkaalla magneettikentällä) hyperavaruudessa siten, että aika-avaruutta ulottuu tehdyn reiän alapuolelle.
  3. Puhkaise toinen reikä täsmälleen olemassa olevan reiän alle.
  4. Yhdistä reiät keskenään (neulomista ei kannata yrittää).
Lähde: Leena Tähtinen, Kuolleiden kanssa kassajonossa, WSOY 2001

Kuva: © Marleena
Ajassa, jota itse elän nyt, luonto on vielä siedettävän kaunista, ei olla aivan vielä siinä harmaassa risukkoajassa, jolloin rämmitään pimeitä päiviä puolinukuksissa aamusta iltaan.

"Alati virtaavalla ajalla ei itse asiassa ole enempää tekemistä kellojen kuin makkaroidenkaan olemassaolon kanssa." Herbert Dingle

PS. Palasin blogissani toistaiseksi tuttuun vanhaan näkymään.

22.9.2011

Kieli on voimakas yhdysside

Ke 21.9.2011
Kuva: Wikipedia

Mielenkiintoisimpia kirjoja kielestä, mitä olen koskaan lukenut, on Robert ST. Johnin kirja Profeettojen kieli – Eliezer Ben-Jehuda. Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta. Tämä kirja kertoo miehestä, joka herätti sitkeällä työllään henkiin lähes kaksituhatta vuotta vaienneena olleen kielen.
Ihmisten puhuma kieli, jolla voidaan kommunikoida ja saada itsensä ymmärretyksi, on aina kiinnostanut minua. Ja koska minulla on sangen huono kielipää ja olen laiska pänttäämään sanoja, minua on aina eniten kiinnostanut suomen kieli, joka on oma äidinkieleni. Kuitenkin tämä kirja on todellinen ihmetarina  heprean kielen heräämisestä puhekieleksi. Olihan hepreaksi olemassa sangen paljon kirjallisuutta ja monet oppineet osasivat hyvin lukea hepreaa, mutta puhuttuna sitä ollut enää olemassakaan, kunnes yksi mies, Eliezer Ben-Jehuda, nykyheprean isä, alkoi herätellä tuota profeettojen kieltä jälleen henkiin.

Kuva: © Marleena
Ostin tämän kirjan jo toistakymmentä vuotta sitten Vantaan kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Se on kovakantinen RV:n julkaisu vuodelta 1979. Suomentaja on Marja Liljeqvist. Kirja lienee tällä hetkellä loppuunmyyty. Tietääkseni siitä on ilmestynyt ainakin toinen painos vuonna 1990.

Kielen henkiinherättely alkoi yhdestä ainoasta perheestä ja valtavan heprean sanakirjan kokoaminen oli myös Ben-Jehudan suurtyö. Nykyisin monta miljoonaa ihmistä puhuu hepreaa, eikä se enää ole vain pyhien kirjoitusten ja uskonnollisissa yhteyksissä käytetty kieli, joka oli elävä kieli vain yli 2000 vuotta sitten. Heprean kieli on uudistunut ja kehittynyt nykyaikaiseksi kieleksi ja tämän kaiken tosiaan aloitti tämä yksi ainoa mies.

Eläessään Ben-Jehuda oli "päähän potkittu" ja kiistelty mies, mutta kuolemansa jälkeen hän on saanut arvostusta kuten niin moni muukin eläessään aliarvioitu suurmies.

Tätä kirjaa lukee kuin jännitysromaania ikään ja siinä on myös paljon historiallisesti mielenkiintoista asiaa.