Löysin Risto Rasan herkät runot jo 70-luvulla. Siitä asti hän on ollut yksi suosikkirunoilijoistani. En tiedä, miksi hänen luontorunonsa puhuttelevat minua erityisellä tavalla.
Enimmäkseen Rasa onkin runoillut luonnon innoittamana. Itse lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla viettäneenä tykästyin heti näihin lyhyisiin runopätkiin, joista aistii pieniä yksityiskohtia suuresta luonnon maailmasta.
"Katson penkiltäTämä Tuhat purjetta Seven-pokkari sisältää Rasan kokoelmat 1971–1990. Jos laskin sisällysluettelosta oikein, kirjassa on kahdeksan runokokoelmaa. Tuhat purjetta koostuu 442 sivusta ja runojakin on siinä satoja. Yleensä Rasan runot ovat vain muutaman rivin pituisia. Ne ovat pieniä kiireettömiä välähdyksiä, luontolyriikkaa useimmiten. Täältä voi lukea lisää Risto Rasan runoja suomeksi ja englanniksi.
kun varpusenpoika kylpee.
En ajattele ikäviä,
älä sinäkään."
Rasan Runot ovat joskus yllätyksellisiä, joskus tavanomaisa välähdyksiä ohikiitävistä hetkistä metsässä, pihalla, niityllä, ulkona.
"Kesä.
Hyttynen hoitaa
heinänuhaani akupunktiolla."Kuitenkin ne ovat yksinkertaisuudessaan monesti sangen puhuttelevia ja rauhallisia, myönteisiä. Rasa ei pyri ylireagointiin, ei suuriin älyllisiin tai tunteellisiin räjähdyksiin, ei nautiskele paatoksesta, ei hyökkää kohti.
Sinä on hänelle läheinen, ei töykeän manipuloiva. Rasa tarkkailee ja näkee, kuuntelee ja katselee, hänen reagointinsa on lempeää ja hyväksyvää. Rasan runot eivät revi, ne ennemmin rakentavat, niissä on toivoa ja luottamusta.
