Suomalaista tonttuilua

La 7.1.2012

Kuva: Maahenki

Jouluaikaanotin esille tämä suurikokoisen tonttukirjan, Maahengen kuluneena syksynä julkaiseman isokoisen kirjan Tontun vuosi. Nimestään huolimatta kirja ei ole varsinainen lastenkirja, jollei ajatella pelkkää kuvitusta, sillä kirja kertoo suomalaisten vanhoista uskomuksista, kansanperinteestä ja -ruoista.

Tämä ei myöskään ole varsinainen joulukirja, vaan se sisältää koko vuoden arjen ja juhlan viettoon liittyviä tapoja, uskomuksia ja ruokaohjeita.

Minusta kirja on sikäli mielenkiintoinen, että se on kuin satua alusta loppuun. Kirsi Manninen on koonnut yhteen suuren määrän vanhoja suomalaisia uskomuksia, työtapoja ja ruokaohjeita. Aki Paavolan ottamat kuvat Eija Porkolan kokoamasta tonttumaailmasta talonpoikaisessa Tyynelän pihapiirissä Larsmon kylässä Pohjanlahden rannalla tekevät kirjasta niin kansanperinteistä kiinnostuneille aikuisille kuin myös lapsenmielisille ja lapsillekin mukavan katselukirjan. Ikivanhoista uskomuksista ja tavoista huolimatta tämän kirjan tontut viettävät pääasiassa hyväntahtoista elämää ja käyvät joulukirkossakin. Kirja on täynnä pakanuuden aikaista arkea ja juhlaa susien karkotuksesta lemmennostatukseen.

Kuva: Maahenki

Kirjassa on myös laaja luettelo kirjoista, joista saa lisätietoa vanhan kansan tavoista ja tontuistakin. Perinneruoista kiinnostuneille tässä kirjassa on tarjolla monta hyvää reseptiä kalakukosta ruisleipään, simasta joulujuustoon. Joululeikit, -koristeet, juhannustaiat, ajanlaskunvälineet, savusaunat ja monet muut kansanperinteen asiat löytyvät tästä kirjasta.

ISBN 978-952-5870-32-9

Julkaisupäivämäärä: 29.08.2011

Kuvitus: Aki Paavola. Kuvausjärjestelyt: Eija Porkola

Ulkoasu: Riikka Löytökorpi

Sivumäärä: 160

Koko: 265 x 240 mm

Sidos: Sidottu

Kirjastoluokka: YKL 49.2 ja 40.7

Kielet: suomi (myös englannin- ja ruotsinkieliset laitokset)

Tämä ei ole vain jouluajan kirja, vaan mielenkiintoinen kurkistus entisajan maailmaan, vanhan kansan uskomuksiin ja tapoihin. Tätä kirjaa voisi nimittää suorastaan museoksi: suoranainen museokäynti kirjan muodossa, siis kuin museo omassa kirjahyllyssä, museokirja, kirjanmuotoinen museo. :D


Suomen kielen opiskeluuni liittyi aikoinaan myös jonkin verran kansatieteen asioita. Tässä on oiva tietokirja jokaiselle, joka haluaa tietää jotain suomalaisesta kansanperinteestä. 


Jos kirjassa jokin tökkii, niin se on tuo naiivi pakanuus taikoineen, asiat joihin jotkut jopa vieläkin tosissaan uskovat ja jotka ovat semmoista horoskooppi-luokkaa. Jotkut uskomukset lienevät jo aikansa eläneitä: Esimerkiksi tulevan sulhasensa nähdäkseen nuoren neidon piti paitasillaan tai alasti kiertää juhannusyönä ruispeltoa tai kaivoa, saunaa tai kolme kertaa muutettua riihtä.

Tämän kirjan uskomukset ja taiat ovat sieltä kilteimmästä päästä, mutta kuitenkin New Age ja noituuskin tulevat tästä kirjasta mieleen, ei voi mitään.

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Su 31.7.2011

Kansikuva Kirsti Ellilän blogista

Luin tänään runollisen saturomaanin Eksyneet näkevät unia. Se on Kariston julkaisema kovakantinen 183-sivuinen tänä vuonna julkaistu kirja. Kansi on Kirsi Haapamäen käsialaa. Kansikuvan sadun- ja runonomaisuus täydentää kirjaa miellyttävällä tavalla.

Aloitin kirjan lukemisen lähes puhtaalta pöydältä eli en oikein tiennyt mihin kategoriaan kirja sijoittuu. Kirsti Ellilän tyyli ja kirjat eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. Jotain fantasiaan liittyvää, sen verran olin antanut itselleni etukäteen kertoa. ;) Huvittavaa on, että useimmiten suljen korvani täysin kaikelta informaatiolta, kun olen päättänyt lukea jonkin kirjan. Eli vaikka joku kuinka selittäisi minulle päin naamaa kirjasta, niin en kuuntele, en "tajua" mitä hän puhuu. Monessa blogissa huomasin tästä kirjasta jo kirjoitetun, mutta en lukenut niitä. Eli vaikka kirja olisi ollut aikuisille suunnattu, en olisi hämmästynyt! :)

Tarina veikin minut jonnekin satumaailmoihin ja tekstin monet runolliset kohdat viehättivät minua. Mitään häkellyttävän uutta ja rajua fantasiaa en kirjasta löytänyt. Varmaan nuorimmat lukijat saavat kirjasta irti eniten. Se ei ole liian pelottava ja tapahtumat etevät sangen loogisesti ja yllättävän todentuntuisesti, kun kysymys kuitenkin on selvästi lastenkirjasta, jossa koirat ja muutkin eläimet voisivat puhua.  Satuhahmot siellä sentään pystyvät puhumaan ja tekemään melkein mitä vain.

Kirjassa on aineksia klassisista satujen teemoista, missä tuhkimosta tulee prinsessa ja vallankaappausta yrittävät vehkeilijät koittavat suistaa kuninkaan vallasta. Pienelle lukijalle kirja ei ole liian pitkä, tekstityyppi on sopivan iso ja tarina etenee riittävän jännittävästi. Ja kuten kaikkiin hyviin satuihin, on tähänkin piilotettu opetus: Paha saa lopulta palkkansa.

Toisaalta fantasiaa ja satua kirjassa olisi voinut olla enemmänkin. Kirjan nimi sen sijaan sopisi paremmin aikuisten romaaniin tai runokirjaan. Tällaisella lastenkirjalla voisi olla nimenomaan enemmän lapsia puhutteleva nimi.

Kiitos Kirsti Ellilälle kirjasta! Taidan nyt innostua lukemaan muitakin hänen kirjojaan.