Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenkirjat. Näytä kaikki tekstit

10.1.2012

Kymmenen lastenkirjaa

Ti 10.1.2012
Palattaisiinko hetkeksi vuoteen 2008?!
TV1:n kymmenosaisessa kesäsarjassa keskusteltiin kesällä 2008 lapsuuden lempikirjoista toimittaja Anna Laineen johdolla. Jos lastenkirjat kiinnostavat, kannattaa katsoa tätäkin sivustoa:


10 kirjaa lapsuudesta
- liittyy TV-sarjaan, joka esitettiin vuonna 2008
- näyttäisi ainakin vielä olevan osittain katsottavissa, tosin TV-sarjaosuus ei enää, mutta kirjoihin liittyvät tekstit (linkit toimivat ainakin vielä):







Kari Väänäsen ja Birgitta Ulfssonin Tarzan-huuto (klikkaa)















Kaikki kuvat kyseiselta 10 kirjaa lapsuudesta sivustosta.

10.12.2011

Lastenkirjailija ja kuvittaja Beatrix Potter

La 10.12.2011

Kuva elokuvasta Beatrix Potter – taiteilijaelämää
Kuvassa Beatrix Potter
Olin täysin unohtanut viehättävien lastenkirjojen kirjoittajan ja kuvittajan Beatrix Potterin, kun sattumalta törmäsin häneen pitkästä aikaa. Tälläkin kertaa elokuvan muodossa.

Tyttäreni Jasminen ollessa aivan pieni yksi hänen mielielokuvistaan oli jokin elokuva, jossa vilahteli animoituja viehättäviä pupujusseja ja muita piirrettyjä eläinhahmoja. Elokuvassa oli myös jotain piirrosten tekijästä. Tuo VHS-videokasetti on varmasti vielä jossain hänen tavaroissaan, ehkä maalla tai varastossa, joten en nyt pysty ottamaan sitä esille ja kertomaan, mikä se on. Animoidut eläinhahmot olivat kuitenkin englantilaisen Beatrix Potterin piirroshahmoja.

Ostin joskus marraskuussa viiden elokuvapokkarin tarjousnipun kympillä ja katsoin tänään niistä yhden, nimittäin dvd:n Beatrix Potter – taiteilijaelämää.




Elokuva kertoo taiteilijan tarinasta pienen palasen. Reilun tunnin mittaisessa filmissä nähdään uran alku ja jotakin siitä, mitä sitten tapahtui. Elokuva on viehättävä kooste rakkautta ja nuorehkon naisen taiteilijaelämää viktoriaanisesta Englannista 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Elokuvaa tähdittää Renée Zellweger ja hänen vastanäyttelijänään on Ewan McGregor, kolmas tunnettu näyttelijä, jota myös paljon nähdään elokuvassa, on Emily Watson.


Elokuva on pikkusievästi tehty tarina taitavasta piirtäjästä ja satukirjojen tekijästä.

Sangen viehättävää katseltavaa, mutta Beatrix Potterista olisi kyllä ainesta vahvasävyisempäänkin elokuvaan, nyt taiteilija tarjoillaan meille viihteellisessä muodossa kepeästi filmattuna iloineen ja suruineen. Ehdottomasti tämä elokuva kuitenkin kannattaa katsoa.




Ohjaus: Chris Noonan Näyttelijät: Renée Zellweger, Emily Watson, Ewan McGregor, Bill Paterson, Barbara Flynn Kesto: 1 h 34 min. Alkuperäinen nimi: Miss Potter Ikäraja: 3

Samalta ohjaajalta on myös melko tunnettu Babe-possuelokuva. Ehkä tämäkin romanttisviihteellinen ja hitusen komediamainen elokuva on suunnattu tarkoituksella laajalle katsojakunnalle lapsista aikuisiin. Aineksia olisi kyllä hyvinkin laadukkaan elokuvan tekemiseen.

Kuva elokuvasta Beatrix Potter – taiteilijaelämää 

Katkelmia elokuvasta on näissä linkeissä:
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=k3clOLAT_Jg
http://www.imdb.com/video/screenplay/vi4019585305
http://fi.filmtrailer.com/cinema/689/Beatrix+Potter+-+Taiteilijaelamaa.html

Gutenberg-projektista voi lukea  Beatrix Potterin kirjoja alkukielellä. Suomennettunakin on tällä hetkellä ainakin Petteri Kaniini -kirjoja kaupoissa saatavana. Hänen kirjojaan on myyty valtava määrä jo kirjailijan elinaikana. Varoillaan Potter saattoi hankkia maatilan ja sen ympärille alueita, joilla hän pystyi suojelemaan luontoa alkuperäisenä maisemana.
"Testamentissaan Potter jätti lähes kaiken omaisuutensa National Trustille - kuusitoista neliökilometriä maata, maataloja ja viisitoista farmia. Testamenttilahjoitus on auttanut varmistamaan, että Lake Districtin kauneus on säilynyt tahriintumattomana näihin päiviin asti. "Wikipedia
Wikipedian mukaan ainakin nämä kirjat on suomennettu:
  • Petteri Kaniini
  • Nokkela ja Vikkelä
  • Rouva Siiri Sipinen
  • Tarina räätälistä
  • Kaksi tuhmaa hiirtä
  • Penna Pupu
  • Hanna-Hiiren kuokkavieraat
  • Rosina Ankkanen maailmalla
  • Tommin Roimahousut
  • Hemmo Harmaatassu
  • Joonas kaupunkihiiri
  • Jeremias Rimppakinttu
  • Pikku salaattivarkaat
  • Petteri Kaniinin joulupuuhakirja
  • Petteri Kaniinin satumaailma (kokoelma 2002)

5.7.2011

Mauri Kunnaksen lastenkirjojen maailma

Ma 4.7.2011


Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, jossa voi konkreettisesti sukeltaa sisälle Mauri Kunnaksen lastenkirjoihin. Siellä niin lapset kuin aikuisetkin saavat tutustua Mauri Kunnaksen luomiin piirroshahmoihin, vaikka eivät koskaan olisi lukeneet ainuttakaan kirjaa, joissa nuo satuhahmot seikkailevat. Aikuisille on ohjelmana 45 minuutin video Mauri Kunnaksesta ja toki lapsetkin sen voivat katsoa, jos kärsivällisyyttä riittää. Katso myös Mauri Kunnaksen omia nettisivuja.


Parasta antia lapsille lienevät nuket, joihin on lupa koskea ja joitten kanssa saa leikkiä ja samalla muistella mistä kirjasta ne ovatkaan. Osa on tietysti näyttelymateriaalia, joihin koskeminen on kiellettyä.


Mutta katsominenkin on varmasti kivaa, vaikka ei aina tietäisikään mihin tarinaan pienoismallit ja satuhahmot liittyvät.



Katsellessani pikkutyttöä, joka todella hermostui Herra Hakkaraisen kuorsauksesta, mietin, olisiko Kunnas hahmoja luodessaan osunut lähemmäs poikien kuin tyttöjen maailmaa. Muistan kyllä oman tyttärenikin pitäneen Kunnaksen lastenkirjoista. Herra Hakkaraisen talo on kuitenkin kuin luotu juuri poikien mielikuvitukselle, vaikka tytötkin noista satuhahmoista pitävät. Eihän se tietysti mikään ihme olekaan, onhan hahmojen luoja itsekin mies, jolla iästä huolimatta on poikamainen ote kirjoissaan.


Olen Herra Hakkaraisen talosta kirjoittanut myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia.  ;) 

24.6.2011

Madonnan kirjoittamia lastenkirjoja

Pe 24.6.2011


Helsingin Kirjamessuilta vuonna 2007 ostin kolme Madonnan kirjoittamaa lastenkirjaa. Ne ovat kaikki pienten lasten kuvakirjoja:
Englantilaiset ruusut. (The English roses). Suom. Kristina Rikman, kuvitus Jeffrey Fulvimari. WSOY. 46 s., sidottu, kovakantinen, 2003
- opettavainen tarina kateudesta
Herra Peabodyn omenat. (Mr. Peabody's apples). Suom. Kristina Rikman, kuvitus Loren Long. WSOY. 29 s., sidottu, kovakantinen, 2004
- opettavainen tarina juorusta
Jakov ja seitsemän rosvoa. (Yakov and the Seven Thieves). Suom. Kristina Rikman, kuvitus Gennady Spirin. WSOY. 29 s., sidottu, kovakantinen, 2004
- kummallinen tarina rukouksesta


Kirjojen tuoton Madonna Louise Veronica Ciccone on lahjoittanut lasten suojelutyöhön. Kirjat on julkaistu yli sadassa maassa ja 40 kielellä.


Englantilaisilla ruusuilla on oma sivustonsa lapsille. Tähän sarjaan Madonna on kirjoittanut kymmenkunta kirjaa lisää. Pari kolme muutakin lastenkirjaa Madonna on julkaissut Englantilaiset ruusut -kirjasarjan ja yllämainittujen kirjojen lisäksi. 


Kuvitus kaikissa kirjoissa on korkeatasoista. Madonnan tekstit ovat  lyhyitä ja opettavaisia ja ne on suunnattu pienille lapsille. Mielestäni ne eivät ole sen huonompia kuin monet muutkaan pikkulasten kuvakirjat, vaikka niitä onkin mediassa haukuttu. Rahat ainakin menevät hyvään tarkoitukseen.


19.3.2011

Lastenkirja aikansa kuvastimena


Lauantai 19.3.2011

Tätä kirjaa lukiessa mieleen tulee eittämättä kysymys:
MIKÄ ON KIRJAN IKÄ? MIllainen on kirjan elinkaari? Milloin yksittäinen kirja on tiensä päässä? Kun kirja on pakkoloppuunmyyty, niin eikö sitä kukaan enää pahemmin kaipaa?
Joskus todella ihmetyttää, kun ei löydä kirjakaupasta kirjaa, joka on ilmestynyt joskus pari kolme vuotta sitten ja sanotaan, että se on loppuunmyyty. Siis myyty loppuun poistokirjojen myynnissä, alessa tms. Eli kirjakaupoista saa vain noin vuoden pari myynnissä olevia kirjoja, sitä vanhempia kirjoja on etsittävä antikvariaateista, divareista tai kirpputoreilta. Tai tuttavien kirjahyllyistä. :)

Tämä käsiini jollain tavalla joutunut kirja, Lastenkirja aikansa kuvastimena on Helsingin kaupungin kirjaston, Kannelmäen kirjaston poistokirjoja, enkä muista, miten ja milloin se on minulle tullut. Ihmettelen myös kirjastojen poistomyyntejä. Mutta ehkä tilanpuutteen vuoksi myydään pois paitsi kuluneet ja rikkimenneet kirjat myös kirjat, joita ei ole ihmeemmin lainailtu.

Kirjan nimestä sanoisin, että se ei ole paras mahdollinen. Tuollainen nimi on liian tieteellinen, ei lainkaan "myyvä".  Retki lapsuuden kirjamaailmoihin tai jotain muuta vastaavaa olisi voinut olla parempi. Ja vasta kirjan alaotsikkona tuo Lastenkirja aikansa kuvastimena, joka kieliasultaan on aika vanhahtava ja kuvastin-sana täysin loppuunkulutettu.

Tämä kirja on varmaan niitä, joita ei ole pahemmin lainailtu, sillä ulkoasunsa puolesta voisi jopa väittää, ettei sitä ole luettu lainkaan, niin siisti ja hyväkuntoinen se on. Kuin suoraan kaupanhyllyltä voisi sanoa, jos kirjaston leimoja ja tarroja ja kansien muovitusta ei olisi. Sitä parempi minulle, sillä pidän siisteistä kirjoista. Kulumatkaan eivät haittaa, jos kirja ei ole likainen. Tässä kirjassa ei ole mitään ulkoista vikaa eikä sisäistäkään.


Pikkukirjaan, noin 90-sivuiseen ei paljon mahdu, mutta aivan riittävästi kuitenkin jokaisesta kymmenestä kirjasta, jotka esitellään. Mukana on kivasti historiaa, sillä kuvituksena on hauskasti vanhoja mustavalkoisia valokuvia käsiteltyjen kirjojen ilmestymisajalta: lapsia ja aikuisia, kyseisen ajan seteleitä ja kahvipaketeistakin löytyneitä keräilykuvia ynnä muuta. Nostalgiaa aikuiselle ja ajankuvaa lapsille.

Kirja itsessään on suunnattu 9–13 vuotiaille lukijoille. Kyllä uskoisin aikuisenkin mielellään selailevan tätä kirjaa ja muistelevan lapsuutensa kirjoja. Monia kirjoja tässä ei olla esitelty, vain yksi kirja per vuosikymmen. Minun lapsuuteeni kuuluneita kirjoja mukana oli vain yksi, nimittäin Oiva Paloheimon Tirlittan.

Tämä on hyvä kirja jokaiselle pienelle lukutoukalle. Lapsi saa hieman tietoa eri kirjojen ajankohtaan kuuluneista asioista. Peruskoulun äidinkielen opettajan käsikirjastoon tämän liittäisin auliisti, mutta miksei tämä kävisi myös vanhemmille, jotka haluavat lastensa oppivan lukemaan vähitellen kirjallisuutta laajemminkin kuin vain juuri muodissa olevia mainostettuja uutuuksia. Lasten kanssa työskentelevien työkalupakkiin tämä on hyvä sijoitus. Ainakin minut se innosti miettimään, mitähän muitakin hyviä lastenkirjoja on noina eri vuosikymmeninä ilmestynyt! Jokaiselle aikuiselle tekee hyvää kurkistaa joskus lastenkirjojen maailmaan.

Erityisesti pidin kirjan kuvituksesta.


Suojala, Marja (toimittaja), Volotinen, Teresia (toimittaja): 
Lastenkirja aikansa kuvastimena
Kustantaja: BTJ-Avain
Painovuosi: 2005 
Nidottu, kovakantinen, 88 sivua
ISBN: 9516925979
Loppuunmyyty

Kirjassa käsitellään kymmenen lasten kirjaa seuraavilta kirjoittajilta: Anni Swan, Jalmari Finne, Jalmari Sauli, Arvily (Arvid Lydecken), Aili Konttinen, Oiva Paloheimo, Uolevi Nojonen, Marita Lindquist, Hannele Huovi, Tuula Kallioniemi.


WSOY 1901: Anni SwanSatuja lapsille luettavaksi (Anni Swanin sadut, 16. p. 1999)
– kuvittajina Venny Soldan-Brofeldt aluksi, myöhemmissä painoksissa Rudolf Koivu ja Martta Wendelin
Otava 1918: 
Jalmari FinneKiljusen herrasväki partiolaisina (10. p. 1980)
– kuvitus R. Rindell, josta en löytänyt mitään tietoja netistä
Otava 1927: Jalmari SauliAmiraali Spoofin rumpalipoika (4. p. 1984) Poikien seikkailukirjasto 8
Otava 1939. Arvily, Lumipyry Afrikassa ym. runosatuja lapsille (Lumipyry Afrikassa, Valikoima saturunoja 1958) – kuvittajina Poika Vesanto, Emil Cedercreutz, Martta Wendelin, Eeli Jaatinen ym.


WSOY 1947: Aili KonttinenInkeri palasi Ruotsista (3. p. 1964) (Katso myös: Aili Konttinen)
Saatavana myös äänikirjana
WSOY 1953: Oiva Paloheimo,Tirlittan. Orpotyttö ihmisten ihmemaassa (16. p. 2004)
– kuvitus Rolf Sandquist 



WSOY 1968: Uolevi NojonenSigmund Freudin kaamea flunssa (2. p. 1975) 
WSOY 1975: Marita LindquistTuuti ja punaiset kengät 
– suomentanut Tuula Ikonen, kuvitus Ilon Wikland
Tammi 1988: Hannele HuoviTaivaanpojan verkko: värisatuja (2. p. 2002)
– kuvittanut Kristiina Louhi  

Otava 1994: Tuula KallioniemiSuoraa toimintaa, Tossavaiset! (2. p. 2002)
Kuva- ja äänilinkkejä: 

Oiva Paloheimo ja Tirlittan Elävässä arkistossa (Oiva Paloheimon haastattelu 10.1.1956)

Muistikuvia Anni Swanista Elävässä arkistossa