Risto Rasan kootut

To 30.1.2014

Löysin Risto Rasan herkät runot jo 70-luvulla. Siitä asti hän on ollut yksi suosikkirunoilijoistani. En tiedä, miksi hänen luontorunonsa puhuttelevat minua erityisellä tavalla.

Enimmäkseen Rasa onkin runoillut luonnon innoittamana. Itse lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla viettäneenä tykästyin heti näihin lyhyisiin runopätkiin, joista aistii pieniä yksityiskohtia suuresta luonnon maailmasta.

"Katson penkiltä
    kun varpusenpoika kylpee.
En ajattele ikäviä,
    älä sinäkään."

Tämä Tuhat purjetta Seven-pokkari sisältää Rasan kokoelmat 1971–1990. Jos laskin sisällysluettelosta oikein, kirjassa on kahdeksan runokokoelmaa. Tuhat purjetta koostuu 442 sivusta ja runojakin on siinä satoja. Yleensä Rasan runot ovat vain muutaman rivin pituisia. Ne ovat pieniä kiireettömiä välähdyksiä, luontolyriikkaa useimmiten. Täältä voi lukea lisää Risto Rasan runoja suomeksi ja englanniksi.

Rasan Runot ovat joskus yllätyksellisiä, joskus tavanomaisa välähdyksiä ohikiitävistä hetkistä metsässä, pihalla, niityllä, ulkona.

"Kesä.  

Hyttynen hoitaa 

heinänuhaani akupunktiolla."

Kuitenkin ne ovat yksinkertaisuudessaan monesti sangen puhuttelevia ja rauhallisia, myönteisiä. Rasa ei pyri ylireagointiin, ei suuriin älyllisiin tai tunteellisiin räjähdyksiin, ei nautiskele paatoksesta, ei hyökkää kohti.

Sinä on hänelle läheinen, ei töykeän manipuloiva. Rasa tarkkailee ja näkee, kuuntelee ja katselee, hänen reagointinsa on lempeää ja hyväksyvää. Rasan runot eivät revi, ne ennemmin rakentavat, niissä on toivoa ja luottamusta.

Hyvä runouutinen

Ma 2.4.2012

Jälleen runoilevia ihmisiä kutsutaan Suureen runokilpailuun!

Gummerus ja Nuoren Voiman Liitto järjestävät kolmannen Suuren runokilpailun
kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät ole aikaisemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Omakustanteet ja antologiat eivät ole esteenä kilpailuun osallistumiselle ja runojen aihepiiri on vapaa.


Lue lisää http://www.suurirunokilpailu.fi/index.asp 

Runot naisten asialla

Su 22.1.2012

Tässä joku aika sitten käteeni osui kirjojen kierrätyshyllystä mielenkiintoinen runokirja, joka kaikilla yli 200 sivulla puolustaa naisia ja naisten asemaa maailmassa. Pientä sanallista runomuotoista kapinaa naisen alistettua asemaa vastaan.

Kirja on Irja Askolan ja Anja Porion yhteistyönä julkaisema runokirja Matkaan, naiset. Kirja on vuodelta 1988, se on Kirjapajan tuotantoa ja 3. painos. Kirjasta on nyt meneillään jo ties kuinka mones painos ja se on tällä hetkellä loppuunmyyty.

Kirjapaja mainostaa kirjaa näin:

"Tänä päivänäkin nainen tarvitsee toista naista löytääkseen oman identiteettinsä ja kutsumuksensa naisena, jakaakseen ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan hänen kanssaan. Irja Askolan ja Anja Porion proosarunot naisen elämästä ovat aina yhtä ajankohtaisia.
Kohderyhmä: kaikenikäiset naiset."

Anja Porio, rovasti ja kirjailija, on kyllä tuttu minulle ennestään, mutta tähän kirjaan en aikaisemmin ollut törmännyt. Irja Askola on Helsingin hiippakunnan piispa ja aloitti virassaan 1.9.2010.

Selaillessani runoja huomasin todella monta kiinnostavaa tekstiä. Runot on jaoteltu seuraavasti:

• Rohkeat naiset – Mirjam
• Hämmentyneet naiset – Maria
• Arkivoiman naiset – Martta ja Maria
• Ne mahdottomat naiset – Ruut
• Ystävänaiset – Lyydia
• Näkijänaiset – Pääsiäisaamun naiset

Kirjan alkulehdillä on teksti:

Että ette alistuisi
vaan pitäisitte kiinni siitä
mikä teille on tärkeää ja arvokasta
silloinkin kun se ei miellytä kaikkia
eivätkä kaikki teitä ymmärrä


Kunkin runoryhmän alussa kerrotaan Raamatu naisista, jotka esimerkillään ovat olleet avaamassa tietä kyseisen laisille naisten suorituksille. 


Kaikkihan me tiedämme, että miestenhän tämä maailma on. Mutta tiedämme myös, että nainen se on joka perheessäkin miehen päätä voi kääntää. Tapanamme on kuitenkin elää miesten mieliksi, usein sangen alistettuinakin.


Osa runoista on sangen tosikkomaista paatosta, mutta joukossa on monia osuvia tekstejä. Oli todella vaikeaa valita tähän jotain tiettyä runoa, koska olisin halukas laittamaan vaikka kuinka monta. Runot ovat kuitenkin aika pitkiä, joten laitan tähän vain pari ja kehotan kiinnostuneita tutustumaan itse kirjaan.


HUOM. Runojen otsikot löysin sisällysluettelosta, ne eivät näy runosivuilla.


Kirjan ensimmäinen runo on rukous: 


Kun uskalsin sanoa ei (Rohkeat naiset – Mirjam)


"Minua on opetettu
rukoilemaan itselleni nöyrää ja sävyisää mieltä
elääkseni sovussa ja toisia palvellen naisenelämääni

Vahvista minua sinä joka minut loit
pystyäkseni nousemaan kapinaan
niitä vastaan jotka haluavat 
minun pysyvän kilttinä, helppona ja miellyttävänä

Vahvista minua
kaataakseni sydämestäni epäjumalankuvat
jotka vaativat minut uhraamaan
omat ajatukseni, tunteeni, tahtoni ja aikani
miesten asettamille tavotteille

Varjele minua lankeamasta kiltteyden valheeseen
ja miellyttämisen halun houkutuksiin

Vahvista minua 
että oppisin kuuntelemaan elämää
omia ajatuksiani, tunteitani ja tahtoani
Sinun Sanasi valossa ja rukouksen hiljaisuudessa
Anna minun etsiä totuutta ja sitä mikä on oikein
ennemmin kuin elää mieliksi ihmisille"


ANJA PORIO

Katkelma runosta Vihaan joulua (Hämmentyneet naiset – Maria)


"Ensi jouluna ei ole kiirettä
 joulukortit kirjoitetaan itsenäisyyspäivänä
 lahjat ostetaan pitkin syksyä
 ja pakastin täyttyy vähitellen
 aatto aukeaa tyynenä ja kauniina
 kirouksitta  ja kyynelittä"


IRJA ASKOLA




Tämä runo kertoo oikeastaan isoäitieni ajasta, mutta laitan sen kuitenkin tähän:


Tämä työmäärä melkein tappaa (Arkivoiman naiset – Martta ja Maria)


Pro Finlandia -mitalia anon
naisille jotka jäävät varhaiseläkkeelle
tehtyään raskasta ja alipalkattua työtä
menetettyään terveytensä
Suomen hyvinvoinnin hintana


Suomen Valkoisen Ruusun suurristiä
ehdotan naisille jotka sodan aikana
tekivät työtä rintamalla ja hultotehtävissä
kyntivät ja kylvivät pellot muiden töittensä ohessa
työskentelivät päivät tehtaissa
ja istuivat yöt pommisuojissa
ruokkivat lapset ja vanhukset jääden itse ilman
pelkäsivät yötä päivää rintamalle lähteneitten puolesta
itkivät kaatuneita ja kadonneita miehiään ja poikiaan

     Jumala sinä et unohda

     – kuten yhteiskuntamme –

     naisia jotka ovat menettäneet

     elämänsä ja terveytensä

     tehdessään moninkertaista työpäivää

     huolten ja vaikeuksien paineessa

ANJA PORIO


Hankala nainen (Rohkeat naiset – Mirjam)


Hän on hankala nainen
  hän ei alistu asemansa edellyttämään kaavaan
  ei pakene hallinnon tarjoamaan suojakieleen
  eikä eristäydy etujensa taakse


hän on todella hankala nainen
   hän kysyy asioista joista herrasmiessopimuksen mukaan vaietaan
   hän painottaa näkökantoja
   jotka yleensä sivuutetaan epäolennaisina
   hän keskustelee ennen kokousta niiden kanssa
   jotka päättäjät yleensä kohtaavat vain
   esityslistojen kasvottomissa lauseissa


hän ei koskaan kuvitellut olevansa
feministi, luokkataistelija tai edes vaikea neuvottelija
   kaikkea tätä hän kuuli nyt itsestään kerrottavan


hän uskoi
että kaikki muutkin 
tekevät työnsä ja käyttävät valtaansa hänen laillaan
hän uskoi
että kaikki se kokemus
jota kolmen lapsen kasvattaminen oli hänelle antanut
kannatti ottaa käyttöön myös johtajana


niin hänestä tuli hankala nainen
hankala niille
joiden mielestä
päätöksenteon on oltava tunteetonta
nopeaa ja totuttuihin tosiasioihin perustuvaa


yhdessä kaikkien matalapalkkaisten naisten kanssa
yhdessä yksinäisten naisjohtajien kanssa
yhdessä ammattiyhdistysnaisten
ja työsuojeluvaltuutettujen kanssa
yhdessä irtisanomisuhkan alla elävien naisten kanssa


pyydän työpaikoillemme 
lisää hankalia naisia! 


IRJA ASKOLA

Kahdeksankymmentäkahdeksan runoa

Ke 4.1.2012

Ostin tämän kirjan Runon portilla Fidan kirpparin kirja-alesta viime syksynä 75 sentillä, silloin kun siellä kaikissa kirjoissa oli 50 %:n ale. Luulin kirjaa uudeksi painokseksi kirjasta, jota luimme joskus yläasteikäisinä äidinkielen tunnilla. Vaan eipä se se ollut.

Koululaisille tämäkin kirja on kai suunnattu jollain tavoin, sillä Leena Krohn kirjoittaa kirjan alkulehdillä Lukijalle: "Vaikka kokoelman runoja ei ole valikoitu – tai vielä vähemmän kirjoitettu – mitään tiettyä ikäryhmää silmälläpitäen, uskallan silti toivoa, että myös hyvin nuoret lukijat voisivat kulkea Runon portista."

Ihan mielenkiintoinen opus kaikenkaikkiaan kuitenkin.

Tämä Leena Krohnin valikoima ja suomentama kokoelma sisältää ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia runoja; kahdeksankymmentäkahdeksan kappaletta kuudeltatoista runoilijalta. Useimmat runoilijoista kuolleet, jolleivat jo kaikki. Kovakantinen, 119 sivua, WSOY:n julkaisuvuosi 1985.

Olen jo vuosia kerännyt runokirjoja. Kaikki tämän kokoelman runoista eivät ole minulle tuttuja ennestään. Monet runoista ovat ilmestyneet suomeksi vasta tässä kokoelmassa. Runojen suomentaminen on varmasti vaikeaa. Useat kirjan runoista ovat vielä loppusoinnullisiakin...

Jostain syystä Krohn on ryhmittänyt runot seuraavasti:

1. Tunnustus
2. Kuin syntyisi uusi maailma
3. Leikki ja pakko
4. Runon portilla
5. Unennäönkirkas
6. Vierailu maan päällä

Monta runoa kuolemasta ja rakkaudesta – kuinkas muuten – jotenkin vain en saanut runoihin oikein otetta. Väärässä mielialassako niitä luin, en tiedä.

Runoilijalistaus on tässä:

Dan Andersson (1888–1920)

Gunnar Björling (1887–1960)

Karin Boye (1900–1941)

Elmer Diktonius (1896–1961)

Johannes Eldfeld (1904–?)

Karin Ek (1885–1926)

Nils Ferlin (1898–1961)

Hjalmar Gullberg (1898–1961)

Ernst Josephson (1851–1906)

Pär Lagerkvist (1891–1974)

Harriet Löwenhjelm (1887–1918)

Einar Malm (1900–?)

Harry Martinson (1904–1978)

Birger Sjöberg (1885–1929)

Olle Svensson (1904–1972)

Edith Södergran (1892–1923)

Laitoin kysymysmerkin niiden runoilijoiden kuolinajan kohdalle, jotka olivat elossa 1985 kirjan ilmestyessä, mutta joiden arvelen syntymäaikansa perusteella siirtyneen jo tuonpuoleiseen maailmaan.

Tulin kyllä vaikutetuksi Södergranin tässäkin kirjassa olevista runoista. Hänen tuotannostaan olen aina pitänyt.  Myös Elmer Diktonius on aina kiinnostanut minua. Tässä kokoelmassa häneltä oli vain yksi runo. 

Tämän kirjan runoista useimmat eivät vielä oikein saaneet minua vakuuttuneiksi kuten sanotaan, mutta kirja jää hyllyyni, joten otan sen esille vielä uudestaan joskus. Ehkä silloin nuo runot puhuttelevat minua enemmän.

Pentti Saarikosken Runot

Su 21.8.2011

Minulle nuoruusvuosinani tärkeitä runoilijoita ovat olleet Saima Harmaja, Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko ja Pentti Saarikoski. Muitakin on tietysti ollut, mutta nämä ovat muistikuvissani etusijalla.

Tiedän, että Pentti Saarikoski ei ole miellyttänyt kaikkia. Enkä minäkään pidä kaikista hänen tuotoksistaan. Kuitenkin muutamat hänen runoistaan  ovat sangen voimakkaasti vaikuttaneet minuun.

Alkukesällä ostin 7 eurolla Sevenpokkarin Pentti Saarikoski, Runot, jossa on yhteen koottuna kaikki hänen runonsa ja joitain kokoelmien ulkopuoleltakin. Kirja on mammuttipaksuutta, melkein 600-sivuinen opus. Kooltaan muuten silti tavallista pokkarikokoa.

Vanhassa blogissani Runojen maailma olen kirjoittanut 16.9.2008 Pentti Saarikoskesta enemmänkin. Kannattaa vilkaista myös sinne. Mm. 18.9.2008 kirjoitin:

Minulle Pentti Saarikoski on ollut monella tavalla innoitusta antava runoilija. En kylläkään pitänyt koko hänen runotuotannostaan. Mutta hänen kauniit, muut kuin ns. kakkarunonsa olivat minusta hyviä. Saarikoskesta kirjoitettiin paljon siihen aikaan, kun itse olin vielä koululainen.

Runojen maailma -blogissani on muutamia linkkejäkin, joita en halua nyt siirtää tänne. Mutta tässä nyt kuitenkin pari kolme Saarikosken runoa laulettuna:

Minä soitan sinulle illalla
Niin kuin vierasta maata
Liisankadulla

Minua hänen nuoruutensa uho, vasemmistolaisuus ja kaikenlainen röyhkeys ei ole paljoakaan liikuttanut. En ole häntä koskaan nähnyt ja henkilönä hän on jäänyt minulle sangen kaukaiseksi.
Runoilijana hän kuitenkin on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Nyt, kun jälkeenpäin mietin, miksi, niin luulen, että Saarikosken monissa runoissa oli jotain uutta tuoreutta, uudenlaista ilmaisua. Melkein hänen runojensa julkaisemiseen asti runoudessa elettiin jotenkin menneissä tavoissa kirjoittaa, vaikka suorasanainen runous olikin jo ollut jonkin verran esillä ja lyömässä läpi. Muistan, miten keskusteltiinkin siitä, voiko olla olemassa proosarunoa... Vastustusta riitti, loppusointujen perään huudettiin... =)

Aamusta iltaan on peninkulmien taival,
maailma yhdentekevinä tasankoina
sinussa ja ympärilläsi: oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.
- Pentti Saarikoski


Don Quijote
Aamulla harmaat
silmiin syöksyvät
esineet, kovat:
           päivänvarjon, sinisen silkkisen
           päivänvarjon aukaisen,
           käyn taistelemaan.
- Pentti Saarikoski

Asema I
Toijalan takana ei ole paljon mitään.
Pikajuna pohjoiseen lähtee raiteelta kaksi
ikkunoissa tanakat kasvot, kiviset pellot
ja lapset kuin pulleat kurkut.
- Pentti Saarikoski

Joitakin hänen runojaan voi lukea myös täältä.

Vanhan rouvan runokirja

Su 14.8.2011

Kyllikki Villan runokirja Ei eilistä, ei huomista - Runoja vuosilta 1964 – 2004 yllätti minut myönteisesti. Olen lukenut aikaisemmin tämän kirjoittajan lokikirjoja, jotka olivat tissutteluineen minulle melkoinen pettymys. Nyt, kun sain tämän kirjan lahjaksi, luin runoja tuntosarvet koholla ja huomasinkin pitäväni niistä.

Kirja sisältää runoja aikaisemmista kokoelmista Ei, ei matkavakuutusta minulle (1976) ja Pitelen kiinni hetkestä kuin kädestä (1978) sekä ennen julkaisemattomia runoja. Kirja on Liken kovakantinen julkaisu vuodelta 2005, 2. painos, 159 sivua. Runoja ehkä parikymmentä vähemmän kuin sivuja. Sisällysluettelossa mainitaan vain ryhmittelyjen otsikot enkä välitä ruveta laskemaan runoja yksitellen. :)

Kansipaperin ja taiton on suunnitellut Eliza Karmasalo.

Runoja on laidasta laitaan, eikä ihme, onhan tähän kirjaan koottu neljänkymmenen vuoden runosato.

Olemme yli seitsemänkymmenen
kertoi tiukka ääni
ja mieheni on hakannut minua nuoresta asti
hän on raaka
ja raiskaaja hän on
moittii kaikesta teettää kaiken käy kimppuun 

Kun nainen piti tauon kysyin
miksi ei ole eronnut
Sehän olisi ollut suuri häpeä
hän sanoi

     *

Jos pärjäämiseksi
uran ja rahan hankkimisen sijasta
katsotaan terveys ilo ja pitkä ikä
eikö ole syytä
tarkastella sukupuolten tasa-arvoa
aivan uudelta kannalta

     *

Virkkaan sanapitsiä
seurassa koko illan
Jonkun puhe on niin ja ei
silmä nurin silmä oikein
ja siitäkin vielä
tarpeen tullen kavennetaan

    * 

Mutta kuukausipalkka
minulle sanottiin
olisihan se sentään turva

Ei
Minun turvani:
tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen
ne ovat näetkös
turva vakinaista virkaa
työaikaa
ja rutiinia vastaan

     *

Muistatko! Muistatko!
huudan äänettömästi
Salaan jää
muistatko aivan toisin

     *

Minkä mielen roudan
minussa sulatitkaan
ymmärtämällä vain

      *

Kyllikki Villan runot avasivat minulle toisenlaisen ihmisen kuin ne vanhan rouvan lokikirjat. Ihmettelen, miksi hän ei kirjoittanut runoja myös lokikirjoissaan, joissa muistikuvieni mukaan ei ollut oikeastaan mitään kiinostavaa. ;) Pitäisi varmaan lukea se viimeinenkin postuumisti julkaistu lokikirja ja tarkistaa, onko se mielestäni aikaisempia parempi.

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Pe 22.7.2011

Tämä  Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on sellainen vanhanajan nidottu kirja, jonka sivut on sidottu yhteen langalla. Ei kuitenkaan niin vanhanajan kirja, että sivut pitäisi itse aukoa paperiveitsellä. Pokkariksikaan en oikein osaisi tätä nimittää, vaikka kannet ovatkin ohutta kartonkia. Sellaista, mistä lapset aikoinaan leikkasivat paperinukkeja. Irrallinen kansipaperi on pikkuisen nuhruinen, sisus siisti, vaikka parilla kolmella sivulla on alleviivauksia. Se ei minua haittaa, tulee luettua se runo tarkemmin.
Löysin kirjan käydessäni 2.7.2011 Sastamalassa. En kuitenkaan Vanhan kirjallisuuden päivien myyntitiskeiltä, vaan Pukstaavia vastapäätä sijainneelta lähetystyön kirpputorilta. Hintakaan ei päätä huimannut: 0,50 euroa.

Jostain syystä olen aina luullut kirjaa romaaniksi. Vasta nyt sitä tarkastellessani tajusin sen runokirjaksi. Se ei ole missään aikaisemmin tullut vastaani. Olen kyllä kuullut, että se herätti aikanaan kohua, olihan se kirja ilmeisesti Tikkasten avioliitosta ja Henrik Tikkanen, joka tietääkseni kuoli syöpään, oli tunnettu kuvittaja. Kirjailija hän oli myös, vaikka tunnenkin hänet paremmin piirtäjänä.

Kirja on Tammen kustantama ja sen on suomentanut Eila Pennanen. Kirjan julkaisuvuosi on 1978 ja tämä minun kirjani on 2. painos samalta vuodelta. Kirja on omistettu Henrikille ja mustavalkokuvitus on Henrik Tikkasen käsialaa, samoin kannen piirros.
Takannen tekstissä lainataan Pekka Tarkan arvostelua Helsingin Sanomista: "Kirjan otsikko ei ole pelkästään ironinen." - - - "Kahden ihmisen epätoivon dialogissa Märta Tikkanen ampuu nyt runonsa miehen linnoitusta vastaan..."

Kuva suurenee klikkaamalla.

Kirja on minulta jäänyt vain selailun asteelle toistaiseksi. Runot ovat liian ahdistavia. Ja lapsienkin tilanne tuossa kirjassa on liian järkyttävä. Esimerkiksi tuo alleviivattu runo kertoo kymmenvuotiaan pojan maailmasta tuossa perheessä.

Henrik Tikkasen tussipiirrokset elävöittävät kirjaa, jonka tekstejä en tahtoisi uskoa todeksi. Kuinka paljon runoissa on paljastuksia perheen sisältä ja kuinka paljon joittenkin muitten perheiden, en tiedä. Kuinka paljon kirjassa on fiktiota, kuinka paljon totta, en myöskään tiedä, mutta sangen synkkä runokirja se on. Pelkkiä ikäviä asioita runo runon perään.
Tikkasesta on sanottu, että hän on käyttänyt teksteissään paljon omaelämäkerrallisia aineksia.

Märta Tikkanen sai tänä vuonna Valtion kirjallisuustoimikunnan myötämän kirjallisuuden valtionpalkinnon 15 000 euroa teoksestaan Emma ja Uno – rakkautta totta kai.

Märta Tikkanen täytti huhtikuussa 76 vuotta.

Runon maa – Suomalaisten toiverunot

Kuva: Antiikin Vuoksi

Ma 27.6.2011

Näin juhannuksen lähituntumassa on mukava vielä pysytellä runollisissa tunnelmissa. Satu Koskimiehen toimittama Runon maa – Suomalaisten toiverunot on yli 500 sivuinen paksu teos. Se on Valittujen Palojen julkaisu vuodelta 1994, 1. painos, kovakantinen opus.

Ostin sen joskus keväällä jostain divarista tai kirpputorilta. Kirja on A4 -kokoa, kuitenkin vähän kapeampi kuin A4 ja ainakin 5 cm paksu. Painavakin se on, muutenkin kuin sisällöltään. ;) Ostamani kirja on suhteellisen hyväkuntoinen, kovat kannet antavat hienon vaikutelman. Jotenkin kirjasta huokuu vaikutelma, että se on tarkoitettu annettavaksi lahjakirjana jollekin.

Mutta, mutta: Sisusmateriaali on surkean karheaa puoliksi kellastunutta paperia. Sivujen selaaminen olisi suorastaan epämiellyttävää, jos sisältö ei olisi niin hyvää. Saunauunin sytykkeeksi nuo kellastuvat karkean paksut sivut menisivät, jos ne eivät sisältäisi noin 90 runoilijan tekstejä. Runoja on satoja. Runot eivät ole vanhentuneita. Jos kirja on suunniteltu lahjana annettavaksi, miksi niin huonoa paperia on käytetty sivuihin? Älyttömyyttä säästämisessä!!! Kuinka vanhaksi kirja on tarkoitettu olemaan käyttökelpoinen? Ostamani kirja on siis jotain 17-vuotias. Onko se muka jo ylittänyt parasta ennen iän?!!

Jälleen kerran huokaan kainon toivomuksen kustantajiin päin: Painattakaa kirjat kelvollisemmalle paperille, hapottomalle vaalealle aikaa kestävälle! Kiitos!

Kirja sisältää suomalaisia runoja suhteellisen laajan skaalan. Joitakin runoja ja runoilijoitakin jään kirjasta kuitenkin kaipaamaan. Tai oikeastaan aika monia! Siksi vaihtaisinkin kirjan nimeksi Valikoima suomalaisten toiverunoja. Silloin nimi ei olisi niin vaativa ja niin paljon lupaava kuin se tuossa kirjan kannessa nyt on.

Kirjassa ei ole Jorma Etton runoa "Suomalainen" (runokokoelmasta Ajastaikaa, 1964) eikä Toivo Lyyltä mitään, V. A. Koskenniemeltäkin vain yksi runo, sekin hieman tuntematon.

Kun kirjan nimessä tosiaan on "Suomalaisten toiverunot" niin jäin kaipaamaan Hilja Aaltosta, Risto Ahtia, Tuomas Anhavaa, yhtä omista mielirunoilijoistani eli Paavo Haavikkoa, sitten Helvi Hämäläistä, Markku Intoa, Raimo Hartzellia, Unto Kupiaista, Kirsi Kunnasta, Otto Mannista, Mirjami Lähteenkorvaa, L. Onervaa ja voi voi monia muita. En jaksa enää luetellakaan. No, jos joku arvelee, ettei muita enää ole, niin Olli-Matti Ronimus, Brita Polttila, Juice Leskinen, Tyyne Saastamoinen, Elvi Sinervo, Lauri Viljanen, Sirkka Turkka...

Tämä oli siis puutelista. ;D Kannattaa itse tutustua kirjaan ja nähdä, ketkä kaikki ovat sitten ne 90 runoilijaa, jotka ovat päässeet tähän kirjaan mukaan.

Kirja on kuin karvalakkimalli suomalaisten rakastamista runoista. Paksut kellastuneet lehdet, sivuille on painettu runoja harvakseltaan. Samaan hintaan olisi varmasti saanut mukaan joko useamman runon näiltä kirjoittajilta tai sitten olisi taitollisin keinoin voinut mahduttaa mukaan vielä muutamien runoilijoiden rakastetuttuja runoja.

Jos kaikki oppikirjat painettaisiin näin huonolle paperille, oppilaat yökkäisivät sivuja käännellessään. Muistan, että minulla oli joskus yksi saksan oppikirja, joka sain äidiltäni. Kirja oli ollut hänellä lukiossa. Se oli painettu sota-aikana ja sivut olivat paksua kellastutta ja huonoa paperia, varmaan samaa materiaalia kuin tämän kirjan sisus. Käytin sitä keskikoulun alaluokilla siis yläasteikäisenä jonkin aikaa! Sama kirja oli tuolloin vielä oppikouluissa käytössä, tosin uudempana painoksena. Äitini kirja, vaikka oli vanhempi painos, kuitenkin kelpasi. Silloin kirjoja ei vielä saanut koulusta, vaan oppikirjat ja kaikki muukin koulumateriaali piti kustantaa itse. Vieläkin muistan nuo kirjan ruskeiksi muuttuneet karheat paksut sivut.

Maksoin tästä runokirjasta vain 1,50 euroa, joten minulla ei hinnan suhteen ole valittamista. Tuohon hintaan nähden kirjakin on ihan OK. Se on joka tapauksessa mukava kokoelma suomalaista runoutta. Olisinko ollut tyytyväinen kirjaan sen ilmestyessä ja maksanut silloisen hinnan mukisematta, en osaa sanoa. Tiiliskiven kokoinen ja painoinen runokirja on ainakin hankala kuljetettava, joten sen lukeminen onnistuu parhaiten kotona oman työpöydän ääressä.

Muutama kesäruno kirjasta vielä tähän lopuksi. Hauskaa oli löytää kirjasta myös Alatalon Jäätelökesä. :D

Liikun hiljaa runkojen lomassa,

en lakkaa ihmettelemästä

miten valtava on oravan hyppy.

Tuntuu meren ja pihkan tuoksu

männikön latvat tuulessa.

– Risto Rasa, Kulkurivarpunen, 1973

-----------

Jäätelökesä

Sun jäätelösuukkos, se kasteli mua.

Mua järkytti kieles, en vielä tuntenut sua.

Silloin aurinko nauroi kai rakastuville.

Toinen rähjäinen ressu, toinen vähän kai dille.

Muistan jäätelökesää,

kun ne lakaisee puistoo.

Uima-altaat tyhjennetään,

jädee nuolen kuin muistoo.

Olit verta ja lihaa, olit ihminen.

Hehkuit rakkautta vihaa, poika tunteellinen.

Ja kun olin mä down, tiesin, ollut en yksin.

Ja sen kesän maun kanssas koin sykähdyksin.

Muistan jäätelökesää,

kun lapset kiirehtii kouluun.

Posken rusketus häviää,

illat pimenee jouluun.

Niin syksy on tullut,

sä jäit jäätelökesään.

Sä käenpojan opetit laulamaan,

mut et vieraaseen pesään.

Muistan jäätelökesää,

kun tulit kanssani rantaan.

Silloin kartat erilaiset

siirsit tähdistä santaan.

Muistan mennyttä kesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

aina jano jää kieleen. 

Muistan jäätelökesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

      aina jano jää kieleen.
Mikko Alatalo 1978
©Fazer Musiikki Oy, Espoo

EDIT: Maarit laulaa Jäätelökesän (Youtube) ja täällä (live 1991) 

Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta

Maria Sinisen linnan kirjastosta otti esille Pertti Niemisen runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta. 


Hänen innoittamanaan kaivoin vanhasta blogistani esille tekstin, jonka kirjoitin yli vuosi sitten:

Torstaina 8. tammikuuta 2010 

Posti toi minulle toissa päivänä paksun kirjekuoren, joka sisälsi mukavan yllätyksen: Pertti Niemisen runokirjan nimeltä Maailma pitäisi aloittaa alusta. Isoisä Nieminen siinä pukee runoiksi lastenlastensa tokaisuja. Lyhyitä runoja, mutta kiinalais- tai japanilaislaistyylisiä kuitenkin vain pituudeltaan. Kirja oli nätissä pakkauksessa joulupaketin tapaan. Kiitos T. !

Hotkaisin lapsiin liittyvät runot samantien. Monet runoista olivat hauskoja, koska lasten pikkuvanhat ja totiset lausahdukset yms. jutut ovat useimmiten aikuisen korvaan aika huvittavia, niin näistäkin osa. Nieminen oli vain pukenut ne rauhallisiksi runohetkiksi. Lapsenlapsenlapsikin oli teksteissä mukana: "Meillä alkaa olla neljä polvea kirjanoppineita."

Kirjassa oli myös englantilaisen runoilijan ja taidekriitikon T. E. Hulmen (1883 – 1917) runojen suomennoksia selityksineen.

Tässä yksi viehättävä runo häneltä (EDIT: Hulmenilta):

"Joskus ennen minut saattoi hurmioon

viulujen houkutus,

kultakorkojen välke kovalla kiveyksellä.

Nyt ymmärrän,

että runon sisin olemus on lämpö."

Oli ihan hauska katsoa, mtä ajattelin tuosta runokirjasta silloin. Eivätpä ajatukseni ole paljon muuttuneet. Olen tosiaan huomannut, että vanhemmiten runoilijoiden teksteihin tulee paljon vaikutteita lapsenlapsilta. Pertti Nieminen ei todellakaan ole mikään poikkeus. Itse en ole ollut kovin innostunut noista isoisärunoista, mutta paikkansa nekin ansaitsevat suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pertti Nieminen on tunnettu kiinalaisen runouden suomennoksistaan. Etupäässä tuosta syystä hänet tiedänkin. Hänen omat runonsa olen jotenkin sivuuttanut. Vähemmän tunnettua kai on, että hän on koulutukseltaan kansakoulunopettaja eli peruskoulunopettaja, jota työtä hän teki Hyvinkäällä vuosikymmeniä. Ikääkin runoilijalla on jo jonkin verran, nyt kesäkuun 29. päivänä hän täyttää 82 vuotta, jos oikein laskin.

Kannattaa katsoa myös nämä:

Pertti Nieminen Wikipediassa

Ritva Kolehmaisen kirja-arvio Keskisuomalaisessa. (Jännää, että hänkin on kiinnittänyt huomiota samaan runoon kuin minäkin!)

Otavan kirjaesittely

Heli Laaksonen: Raparperisyrän

Pe 17.6.2011

On muutamia asioita, jotka kirjoissa harmittavat minua. Yksi niistä on kellastuva surkean huono paperi. Ihmettelen, miten Suomessa, paperin suuressa tuottajamaassa kirjat painetaan usein hauraalle karkealle paperille.

Kellastuminen johtuu haposta. Hapotonta paperia käytettiin ennen enemmän. Viime vuosina monet kirjat on painettu lähes makulatuurin tasoiselle, tosin paksummalle paperille, joka kellastuu valossa.

Toinen seikka, mistä en pidä, on kirjojen tekeminen tiiliskiven paksuisiksi. Tiiliskiven paksuinen kovakantinen kirja painettuna paksulle kellastuvalle karhealle paperille on minusta todella epämiellyttävä kokemus. Uutuuksissa noita puutteita ei heti huomaa, mutta kohta kun kirja on viipynyt kirjahyllyssä pitempään. Ehkä tästä syystä olen alkanut pitää pokkareista enemmän. Ne ovat halvempia ja usein ohuempia, paperi on harvoin kovin paksua. Kellastuvaa usein kylläkin.

Ostin divarista kuluneella viikolla kolmella eurolla Heli Laaksosen runokirjan Raparperisyrän. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2002. Kustantaja on Sammakko. Ostamani kappale on yksi 3. painoksen 30 000 kirjasta ja painovuosi on 2003.

Aloitan kirjan ulkoasusta. Kannessa on hauska kananen. Sen on suunnitellut ja piirtänyt Riikka Majanen. Kannen nimi Raparperi syrän on tietääkseni yhdyssana ja tämän kirjan kannessa se on kirjoitettu kahtena sanana, mitä en ymmärrä. Suunnittelijan käyttämän tekstityypin kannessa voisin vielä jotenkin hyväksyä, mutta en enää takakannen tekstissä. Kirjoituskoneen standarditekstityyppi on tylsä jo runokirjan kannessa ja epäselvännäköistä suurennettuna. Kannen typografia olisi pitänyt antaa jonkun muun tehtäväksi, kuva kyllä menettelee. Teemu Keipi on taittanut kirjan tekstiosan ja jälki on hyvää.
Kansimateriaali on ihan priimaa eli OK. Kirja tuntuu kädessä uudenveroiselta, vaikka ikää on jo 7–8 vuotta.
Vaan kun avaat kirjan, sisältä paljastuu karhea kellastunut ja paksuhko paperi. Tiiliskivi on tästä teoksesta kaukana, paksuutta on tuskin senttiä enempää. Runoja taitaa olla 55 kappaletta, jos oikein laskin eli tavallisen runokoelman verran. Kuitenkin 30 000 ikävästi kellastuvaa kirjaa lähti maailmalle silloin 2003. Onneksi kysymyksessä on vain painotekninen ongelma, kirjan sisältö on asia erikseen. Kun Heli Laaksoselta tulee runojen kootut, toivon sen olevan paremmalle paperille painettu kirja.

Sitten jotain itse runoista. Olin jostain syystä saanut käsityksen Heli Laaksosesta pelkästään hyväntuulisena ja hauskasti kirjoittavana runoilijana, mutta tätä kirjaa nyt lukiessani aloin muuttaa mielipidettäni. Hauskaa olikin oikeastaan enimmäkseen murre, joka tuolta runoilevalta naisihmiseltä soljuu ihan sujuvasti. Olen itse kyllä asunut Turun seudulla ja Satakunnassakin, mutta tätä murretta en osaa arvioida sen kummemmin. Sopii varmasti tämän runoilijan suuhun. :)

Monet runot olivatkin surullisia, niissä oli kuolemasta ja kaikenlaista kummallista, niin kuin kai pitikin olla. Kyllä minä tätä murretta ymmärrän ihan hyvin. Ei ollut epäselviä sanoja. Kuitenkin taidan mieluummin lukea tavallisella suomenkielellä kirjoitettua tekstiä. Osa runoista käy suoraan hermoon, huumori kyllä puree, vaikka jotenkin olen aistivinani vekkulia surumielisyyttä kaiken takana. Ihan kiva kokelma tämäkin. En kadu ostostani.

Kuva: Yle.fi

Kuuntele ja katso myös:
Heli Laaksonen Päiväntasaajassa n. 54 min.
Vierashaastattelussa YleX iltapäivän vieraana Heli Laaksonen (katsottava n. 7 min.) ja kuunneltava versio (n. 18 min.)
Heli Laaksonen AamuTV:ssä (katsottavana n. 4 minuuttia) ja kuunneltavana YleTurku n. 14 minuuttia

EDIT:
Tässä vielä lukemismaistiaisia Hulimaasta
Käväisepä myös Hulimaassa
Heli Laaksonen Wikipediassa

Aaro Hellaakoski: Runot 1916-1928 (sis. 6 kokoelmaa: Runoja, Nimettömiä lauluja, Me kaksi, Elegiasta oodiin, Maininki ja vaahtopää,Jääpeili)

Kuva: Suuri kuu

Su 5.6.2011
SKS:n suuresta muuttomyynnistä mukaani tarttui monta mielenkiitoista kirjaa. Tämä on niistä yksi. Tämä kirja julkaistiin jo vuonna 1997 ja kannen typografia on Jorma Hinkan. Siinä ovat yksissä kansissa kaikki Hellaakosken runot noilta vuosilta 1916–1928. Se on todella paksu pehmeäkantinen pokkari, sivuja peräti yli 500.

Minulle tutuin Hellaakosken runo on Hauen laulu. Tämän linkin kautta saa paljon lisätietoa runoilijasta ja voi lukea runon, jos se on ennestään tuntematon. Runoilija itse lausuu sen meille Elävässä arkistossa. Kuuntele myös muut runoon liittyvät äänitteet samalta Elävän arkiston sivulta, mm. Pertti Lassilan analysointi. Runo on Hellaakosken Jääpeili-kokoelman viimeinen runo.
Lue myös Helsingin Sanomien kirjoitus  (EDIT:Linkki korjattu)
Wikipediasta voi lukea lisää Aaro Hellaakoskesta.

Hellaakosken runoja voit kuunnella myös Youtubesta:
Heikki Sarmanto, Kesäyö;
Sini Tuomisalo laulaa runon Kesäyö,
Toni Heikkinen lukee Hellakosken aforismeja.
Tämäkin on ilmeisesti Hellakoskea (yritin selata esille tuosta 500 sivun opuksesta, mutta en löytänyt vielä, joten se on varmaan myöhempää tuotantoa), tyyliltään mielestäni selvästi Hellaakoskea: Håkan Mäkelän esitys Kirjain-runosta.
Myös Amman lukuhetkestä löytyy Hellaakoskea käsittelevää tekstiä.

Kirjassa on Pertti Lassilan laaja esittely Hellaakoskesta ja kirjan loppuun on liitetty vielä monta sivua aikalaisten arviointeja. Teos kuuluu SKS:n sarjaan Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.

Tekijät: Hellaakoski, Aaro (kirjoittaja)
Kustantaja: Suomalaisen kirjallisuuden Seura
Tekstin kieli: suomi
Painovuosi: 1997 
Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 505 sivua
ISBN: 9517179634

Pieni runonäyte kirjasta:

"ILON PYYNTÖ

Ilo, tule luokseni,

käy istumaan,

älä minun vuokseni 

ujostele ollenkaan.

Uutisen jo kuullut lienet?

Nääthän, tuoss' on vaunut pienet,

siellä nauretaan,

siell' on kaksi onnellista

seurustelussaan.

Nähnet äidin katsehista,

poskipäistä hohtavista

että siellä kuomun alla

soutaa pienet kämmenpäät;

siellä kuomun alla

vastapestyn nyytin näät.

Kenen povi paljastuu?

Ken kehdon yli kumartuu?

Ilo siunaa heitä.

Älä väistä meitä."


- Aaro Hellaakoski -

EDIT: Lisään vielä tähän tuon ihanan laulun sanat:

"KESÄYÖ


Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan. 
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan. 
Katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikkien kukkien kanssa
kumartui hiljakseen. 
Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi,
minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisälläni soi."

- Aaro Hellaakoski -

Kirjan ja ruusun päivän saalista

La 28.5.2011
Palataanpa vielä kirjan ja ruusun päivään, joka siis oli tiistaina 24.5.2011. Päivä oli antoisa. Pidin kirjailijahaastatteluista, jotka olisi voinut ottaa vaikka videolle. Teltta toimi mukavasti sekä esittelyfoorumina että markkinapaikkana. En viihdy tungoksessa ja vaikka välillä ihmisiä oli paikalla paljonkin, kestin tilanteen kiitettävästi. Mitään tönimistä tai vastaavaa ei missään vaiheessa ollut, kaikki mahtuivat tilaan aivan hyvin. :)

Mukana oli suuri määrä kirjojen myyjiä ja kaikki kirjat suurin piirtein olivat tietääkseni tarjouksessa. Ostin kaksi äänikirjaa ja kaksi paperista kirjaa. Ruusujakin sain peräti kolme kappaletta: vaaleanpunaisen, oranssin ja tummanpunaisen! :) Ruusut ovatkin suuri rakkauteni. Ylioppilaaksi päästessäni sain 51 ruusua ja muistan ikuisesti ensimmäisen hääpäiväni, jolloin sain mieheltäni sylillisen vaaleanpunaisia ruusuja!

Lupasin kertoa kirjalöydöistäni tarkemmin. Tässä nyt jotain ensimmäisestä:

RUNOA!  on Otavan äänikirja vuodelta 2008. Ostin sen 2 eurolla, varsinainen hinta on ollut peräti 18.70 €. Minulla on ennestään vain pari kolme äänikirjaa, joista ehkä kerron myöhemmin.
Syy siihen, että minulla on äänikirjoja vähän, johtuu kahdestakin asiasta. Pääasiallinen syy on se, että pidän enemmän paperisesta versiosta. Se on helppo ottaa mukaan, sen lukemiseen en tarvitse lisälaitteita – nykyisin tosin tarvitsen lukulasit! :) – eikä joudu miettimään, onko akussa virtaa, onko kuuntelulaitteessa patterit kunnossa jne. Senkun otat kirjan kassiin, kainaloon, käsilaukkuun tms. ja kotonakaan kirja ei vaadi mitään muita toimenpiteitä kuin avaamisen. Toinen syy on niiden korkea hinta ja että niitä on harvoin missään kunnollisessa tarjouksessa.
Tätä cd-tarjousta en tietenkään voinut ohittaa. Runot ovat aina olleet suuri intohimoni ja minulla on ehkä enemmän mielirunoilijoita kuin muita mielikirjailijoita.

Tässä runoäänitteessä on mukana kahdeksan nuorta runoilijaa, jotka esittävät omaäänisesti runojaan, joita on kaikkiaan yli 50, yhteensä 74 minuuttia. Runoilijat ovat Haapala Vesa, Heikkinen Jyrki, Karlström Sanna, Niemi Juuli, Oikarinen Risto, Salmenniemi Harry, Susiluoto Saila, Tontti Jarkko. Useimmat minulle ennestään täysin tuntemattomia.
Runoja on siis kokoelman verran tuossa cd:ssä. Hyvä puoli asiassa on, että mukana on cd:n kokoinen pieni vihkonen, johon on painettu kaikki esitetyt runot ja esittäjien kuvat. Voin siis halutessani vain lueskella runoja. Pienenä heikkoutena on tietenkin tuo tekstien julkaisumuoto; vaikka tekstejä on runokirjan verran, ne on painettu pieneen läpyskään, joka ei millään tavoin muistuta kirjaa! Myöskään näitä runoja ei ole erikseen saatavana pokkarina tai vastaavana runokirjana kuten minulla on eräs toinen runokokoelma kirjahyllyssäni. Minulla on Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi -runokirja ja cd-versio, jotka molemmat olen joskus ostanut erikseen. Ehkä palaan tuohon runokoelmaan myöhemmin.

En nyt ala tarkemmin eritellä tuon RUNOA!  -cd:n runoilijoiden tekstejä. Ne ovat lähes kaikki olleet minulle mieluinen lukukokemus ja on ollut mukava kuunnella runoja myös tekijöidensä esittäminä. Tosin  olen tottunut lukemaan itse hiljaa runoja ja elämään niiden antamaa kuvaa hiljaa mielessäni. Jotenkin se on luonnollisempaa, koska kirjoittajan oma ääni tuo runoon vivahteita, joista en aina välttämättä pidä. Eiväthän kaikki ole "äänitaiteilijoita" ja huonosti esitetty teksti voi pilata koko elämyksen. Näin on minulle käynyt mm. Alexandra Salmelan kirjan kohdalla. Kuulin kirjasta ensin kirjailijan itsensä lukeman – ja näinkin kirjailijan esityksen – ääninäytteen, jonka takia en enää halunnutkaan lukea kirjaa. Sekä koneääninen kirjailija että ikävän kuuloinen teksti tekivät vastenmielisen vaikutelman. Toivottavasti pääsen tämän tunteeni yli ja jossain vaiheessa luen kirjan.
Mielipiteeni on, että kirjoittaja itse ei aina ole paras mainos kirjalleen.