Itsenäinen Suomi

Ti 6.12.2011 Suomen itsenäisyyspäivä

Minulla on jo jonkin aikaa ollut lahjaksi annettavien kirjojeni pinossa suurikokoinen, melko hienonnäköinen kovakantinen ja aika paksu kirja nimeltä Itsenäinen Suomi – 90 vuotta kansakunnan elämästä. Se on Jukka Tarkan ja Allan Tiittan yhteistyönä syntynyt Otavan 2007 julkaisema teos. Se on siis oikeastaan juhlakirja, vaikka sen pohjana onkin 1987 ja 1997 ilmestyneet painokset. Tämä on kuitenkin kokonaan uusittu teos. Kirja on melkein kahden A4:n kokoinen eli ei aivan A3-kokoa, mutta melkein ja sivuja on noin 350. Sangen tyylikäs kirja kaiken kaikkiaan.

Kirjan kuvamäärä on valtava. Painoasu on mustavalkoinen, lisävärinä sininen. Oikeastaan kuvien perusteella kirjan nimenä voisi olla Suomi maailmassa, sillä kuvitus antaa Suomesta hyvin kansainvälisen kuvan. Tärkeimmät tapahtumat on jokaisen vuoden kohdalla merkitty omaan taulukkoonsa kuukausittain. Kirja alkaa vuoden tammikuun 1917-tapahtumista ja päättyy toukokuuhun 2007. Kirjan esipuhe on päivätty 26.8.2007.

Kirja kertoo kansakuntamme historian tärkeimmät tapahtumat 90 vuoden itsenäisyyden ajalta sekä antaa tietoa maamme itsenäisyyden syntyvaiheistakin. Suomen historiaan aikaisemmin perehtymättömälle kirja on todella antoisa. Suomen poliittisen historian merkittävimmät  henkilöt ja tapahtumat voi tarkistaa tästä kirjasta, mutta mukana on myös muita Suomessa näinä vuosina tapahtuneita asioita urheilun dopingskandaaleista euroviisuihin.

Taidetta kirja sivuaa vain muutamin maininnoin, mutta niistä asioista voi lukea toisista kirjoista. Pidän tätä kirjaa sangen merkittävänä, koska en itse voi sanoa olevani missään määrin politiikan asiantuntija ja asioiden taustat näinä Suomen itsenäisyyden vuosikymmeninä eivät ole minulle mitenkään itsestään selviä. Vaikka lehtiä ja uutistapahtumia olenkin kohtalaisesti seurannut työelämäni aikana, niin en silti tiedä ja muistakaan, mitä kaikkea on eri vuosina tapahtunut. Tätä kirjaa voi siis pitää myös Suomen tärkeimpien asioiden muistikirjana.

Olen suunnitellut antaa tämän kirjan joululahjaksi Ruotsissa asuvalle kummipojalleni. Hän ei tiedä minun tästä kirjablogistani mitään, joten lahja pysynee hänelle yllätyksenä jouluaattoon asti. Ulkomailla asuvalle suomalaiselle, joka osaa suomea, vaikka onkin syntynyt Ruotsissa ja on Ruotsin kansalainen, uskoisin tämän kirjan antavan aika paljon tietoa maasta, jossa puolet hänen sukujuuristaan on.

Jos oma tietämyksesi Suomen vaiheista viimeisen 90 vuoden ajalta on hataraa, kannattaa tutustua tähän kirjaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset!

Maailman kirjallisuuspalkinnot suomalaistenkin tavoitettavissa?

La 12.11.2011

Kuvassa Mika Waltari

Kuvassa F. E. Sillanpää

Melkein jokainen suomalainen tietää, että vain yksi henkilö on Suomessa saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, joka nykyisin on noin miljoona euroa. Sen sai Frans Emil Sillanpää vuonna 1939. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että Sillanpää käytti salanimeä E. Syväri.

Mika Waltari, joka käytti useita salanimiä kuten Kristian Korppi, Leo Rainio (yhdessä Armas J. Pullan kanssa), Leo Arne ja Nauticus, ei kuitenkaan saanut Nobelia, vaikka hän lienee Suomen ulkopuolella menestyneimpiä suomalaisia kirjailijailijoita. Hänen kirjansa yltivät myös kansainvälisille bestseller-listoille.

WSOY kertoo Sofi Oksasen romaanin Puhdistus, Purge (englanniksi, kääntäjä Lola Rogers ) kilpailevan vuonna 2012 englanninkielisen maailman tunnetuimmasta ja suurimmasta kirjallisuuspalkinnosta IMPAC Dublin Literary Award, joka on suuruudeltaan 100 000 euroa. Palkinnon taustalla ovat kehitysyhtiö, Dublinin kaupunki ja sen julkinen kirjastolaitos. Katso lisää täältä ja täältä.
Kirjastoväen asettama ehdokaslista julkistetaan 12.4.2012 ja voittaja on selvillä 13.6.2012. Myös voittaneen kirjan kääntäjä palkitaan.

Kirjastojen suosituksia voi lukea täältä. 
Sofi Oksanen Wikipediassa. Romaani Puhdistus Wikipediassa.
Lue tai kuuntele näyte kirjasta Puhdistus.

Huvittaiskos nauraa?

Ma 7.11.2011

En ole kauhean innostunut vitsikirjoista, vaikka joskus selailenkin niitä. Olen jopa opetellut joitakin mojovia vitsejä oppilaitani varten, sillä sopivassa tilanteessa lausuttuina, tilanne saa uusia vivahteita. Niin myös joskus koulutunnitkin.

Käteeni osui tässä päivänä muutamana kirja, jota en tosiaan voinut lukea hihittelemättä:

Netti ei vaan toimi – Parhaat Facebook-mokat, jonka kirjoittajana ovat olleet naamakirjan kansa osa tietämättään ja osa tietoisesti. Tietoisesti ainakin ne, jotka ovat sisältöä tähän kirjaan lähettäneet.

Kirja on Atena-kustantamon uusinta tuotantoa ja Atenan sivuilla on myös luettavissa kirjasta muutama lukunäyte (pdf), joista yksi keskustelu ei kyllä minua oikein naurata, vaan kauhistuttaa. Siis se mikroaaltouuniohje Kohta Salla ei enää soita! Toivottavasti Salla ei kokeillut tuota ohjetta. Lapsille pitäisi AINA selittää, miksi jotain ei saa tehdä. Silloin tällaistakaan keskustelua ei ehkä pääsisi syntymään.

Näytesivuilta selviää myös, mistä kirjan nimi tulee!

Nauraminen tekee hyvää ja ainakin kaksi kertaa päivässä pitäisi nauraa, joten tästä kirjasta voisi olla apua! :)

Kurkkaa myös: http://feissarimokat.com

Ilmastonmuutoksesta

Ma 7.11.2011

Selailin hieman uusinta Tieteessä tapahtuu -lehteä ja kiinnitin huomioni Valto A. Peiposen kirjoitukseen Pohjoisnavan jääkalotti, Luoteisväylä ja ilmastonmuutos (Täältä voi lukea tiivistelmän). Kirjoituksessaan Peiponen kertoo, miten  mm. kesällä 2007 Luoteisväylä avautui laivaliikenteelle noin kuukauden ajaksi elo–syyskuussa, mistä eräät ilmastotieteilijät vetivät ne johtopäätökset, että kesällä 2008 napajäätikkö sulaa kokonaan, jolloin pohjoisnavalla voi harrastaa vesisuksilla hiihtoa.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Luoteisväylä ei avautunut laivaliikenteelle kesällä 2008 eikä  seuraavanakaan kesänä. Peiponen kirjoittaa:

"Ilmastonmuutoksesta kiistelee kaksi tieteellistä koulukuntaa, joista toinen edustaa ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta (hiilidioksin määrän kasvu ilmakehässä), toinen koulukunta katsoo auringon aktiivisuuden vaihtelun olevan syynä (säteilyn määrän vaihtelut)."

Kirjoituksessaan Peiponen kertoo, miten vuosina 1645–1715 vallitsi ns. pikku jääkausi, jolloin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa oli kylmää ja Itämeri sekä Thames-joki sekä Keski-Euroopan joet jäätyivät. Suomi joutui kokemaan 33 katovuotta sadan vuoden aikana.

Galileo Galilei vuonna 1612 havaitsi kaukoputkellaan auringon pinnassa tummia pilkkuja ja paljasti niitä seuraamalla auringon pyörimisliikkeen. Auringonpilkkuja oli 1600-luvulla vähän ja niiden 11-vuotinen sykli puuttui kokonaan, mutta sen jälkeen auringon syklit ovat jatkuneet vuosisatoja ja nyt 2011 seurataan 24. syklin kehitystä.

Kuva: ClipArt

Yhdysvaltalainen astronomi J. A. Eddy (1931–2009) jäljitti 1600-luvun  tilanteen syitä ja huomasi "pidentyneen auringonpilkkuminimin". Auringonpilkkujen lukumäärä vuosien 1650–1700 välisenä aikana oli nolla 31 vuotena. Eddy huomasi auringon aktiivisuuden vaihteluilla olevan vaikutusta maapallon lämpötiloihin. Tästä hän kirjoitti Science-lehdessä vuonna 1976. Myöhemmissäkin tutkimuksissa on päädytty samaan. Auringon aktiivisuus on ollut säännöllisesti 1700-luvulta lähtien 11,2 vuoden syklissä. Kylmää 1600-lukua seurasi lämmin 1700-luku "Linnén lämpökausi", 1800-luvun alkupuolella oli kylmä jakso "Daltonin lämpökausi".

Kuva: ClipArt

Magneettiset kentät kehittävät auringon pintaan auringonpilkkuja, joilla on positiivinen ja negatiivinen lämpövaraus ja jotka voivat läpimitaltaan olla maapalloa suurempia. Maapallon ilmastovyöhykkeiden luokittelun luoja Wladimir von Köppen (1846–1940) päätteli, että aurinkosyklin kuluessa pilkkumaksimien aikana maapallon lämpötila on alhaisin ja minimien aikana korkein, koska tummien pilkkujen peittämän auringon kirkkaus vähenee.

Kuitenkin suomalainen ilmatieteen professori Oscar W. Johansson (1878–1956) totesi Helsingin ja Oulun lämpötilasarjojen mukaan, että auringonpilkkujen maksimiaikana lämpötila oli korkeampi ja sadossakin muutoksia.

Vuosina 1957–59 oli auringonpilkkumaksimi korkein 350 vuoteen. Sen jälkeen pilkkumaksimit ovat pysyneet suhteellisen korkeina 2000-lukuun asti (23. sykli). Auringon säteily kohdistuu maapallolle kahdesti vuodessa päivän tasaajalle ja kahdesti Kravun ja Kauriin kääntöpiirien väliselle alueelle. Maa-alue ei pysty varastoimaan lisäsäteilyn lämpöä, mutta merivedet kyllä. Meriveden pintalämpötila on päiväntasaajalla vuoden ympäri noin 26–27 celsiusastetta, paikoin jopa 29–30 celsiusastetta. Lämpimät merivirrat, erityisesti Golf-virta sulattaa arktisen merijään reunoja ja alapintaa sekä lämmittävät ilmaa jään yläpuolella.

Kuva: ClipArt

John Eddy esitti (Giovanelli 1984), että maapallon ilmastonvaihtelut ovat 7500 vuoden aikana auringon aktiivisuuden mukaan siten, että auringon maksimien aikanalämpötila on kohonnut ja jäätiköt perääntyneet ja ohentuneet ja aurinkominimien aikana lämpötilan laskun seurauksena kasvaneet. Myös sateliittien avulla on auringon säteilyn lämpötilanvaihteluja tutkittu.

Peiponen tiivistää kirjoituksensa lopussa:

"Viisikymmentä vuotta jatkunut auringon suhteellisen korkea aktiivisuus yhdessä meriveden pintakerrosten lämpenemisen kanssa on syynä nykyiseen ilmastonmuutokseen."

Jos ilmastonmuutos kiinnostaa, kannattaa lukea lehdestä koko artikkeli.

Kuva: ClipArt

  

Pehmeä laskeutuminen viikonloppua viettämään

Pe 4.10.2011

Rankka työviikko takana ja – ihanaa! – viikonloppu! Tänään istuskelin vaihteeksi jonkin aikaa kahvilassa lueskelemassa cappuccino-kupposen ääressä.

Kuva: © Marleena

Menossa on edelleen Leena Tähtisen kirja Kuolleiden kanssa kassajonossa, josta mainitsin viime postauksessani ja jonka suhteen en ole edistynyt vielä kovinkaan pitkälle. Se kirjan tiede-puolikin on alkanut minulle pikku hiljaa kirkastua edettyäni nyt sivuissa hieman aikaisempaa pitemmälle.
Kirjassa on muuten aika kattava luettelo aika-ilmiöön liittyvästä kirjallisuudesta, joista palasia viliseen Tähtisen tekstissä siellä täällä. Stephen Hawking esimekiksi on huomioitu kirjassa useaan otteeseen.
Kirjoitan tätä blogiani ainakin toistaiseksi vain harrastuspohjalta, en ammatikseni, joten en ahmi kirjoja yökaudet, vaan käyn töissä ja harrastan paljon muutakin kuin lukemista, mikä tosin on yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Tästä syystä kirjat eivät vilistele blogissani pikavauhtia, vaan lueskelen kirjoja omaksi ilokseni ja kerron siitä täällä ihan miten minua huvittaa.
Saan kyllä jonkin verran kirjoja esittelyä varten, useimmat kirjat ostan itse ja olen myös ahkera kierrättäjä, kirpputorien ja divarien koluaja.

Näin saatan kirjoittaa yhtäkkiä monestakin kirjasta tai sitten junnaan vähän aikaa saman kirjan parissa. Koko ikäni olen ollut aikamoinen lukutoukka, lisäksi olen opiskellut Turun yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja aloittanut kirjastojen koluamisen 8-vuotiaana, jolloin vanhempani hakivat minut pois maaseudulta, missä olin ollut mummolassa melkein yhtä soittoa 2 1/2 -vuotiaasta asti. Mummola oli peltojen ja metsien takana kaukana jossain keskellä ei mitään. Päästyäni kirjastojen tuntumaan luin samantien kaikki lastenosaston kirjat ja heti kun sain luvan ruveta lainaamaan aikuisten puolelta, aloitin niiden hyllyjen tutkimisen, millä tiellä olen vieläkin.  Nykyisin tosin hankin enimmäkseen omakseni kirjat, jotka luen.  Lainaaminen on jäänyt viime vuosina lähes kokonaan.
Tänään sain myös aika pinon kierrätyskirjoja:

Kuva: © Marleena

Ne viipyvät luonani toistaiseksi ja ovat nyt luettavien kirjojeni listalla. Paitsi Bernhard Schlinkin kirja Lukija, jonka olen jo aikaisemmin lukenut. Pokkari-versio siitä lähtikin heinäkuisessa arvonnassani eteenpäin. Pinossa oleva kirja on vanhempi kovakantinen versio samasta kirjasta.

Aikamatkailua

Ke 2.11.2011

Marraskuu on alkanut ainakin täällä Helsingissä sangen lämpimänä vuodenaikaan nähden. Tänäänkin jotain 10 plusastetta. Aamut ovat kuitenkin pimeitä, vaikka tunnilla petrattiinkin tilannetta, kun siirryttiin talviaikaan. Aurinkoa en ole paljon nähnyt, vaikka olisi paistanutkin, sillä päivät menevät sisätiloissa. Yleensä säleverhot ovat työmaalla kiinni ja joku pyrähdys ulkosalla on sattunut keskellä harmaata päivää ja tänäänkin pienoisessa tihkusateessa sekä aamulla, päivällä että illalla. Ei ole varsinaisesti edes satanut. On vai ollut kummallista pienen pientä kosteutta ilmassa, juuri sen verran, että jotain kosteaa on melkein näkymättömästi leijaillut kasvoille, oikeita miniminipisaroita. Sen verran kuitenkin, että kävelyseuranikin tänään oikein ääneen ihmetteli: Sataako täällä?

Kuva: Wikipedia

Olen kuljettanut työmatkoilla mukanani Leena Tähtisen kirjaa Kuolleiden kanssa kassajonossa - Tieteellistä aikamatkailua, WSOY 2001. Sivuja kirjassa on 288. En kuitenkaan ole ehtinyt paneutua kirjaan kunnolla missään välissä, tai sitten en ole jaksanut. Tänä aamunakin tein taas vain ristisanaa ilmaislehdestä, jonka nappasin ratikasta mukaani, ennen kuin vaihdoin bussiin Kurvissa. Kirja kuitenkin kiinnostaa minua kovastikin. Olen vasta aivan kirjan alussa, missä Tähtinen kartoittaa aikamatkoihin liittyvää kirjallisuutta. Mustat aukot, madonreiät, aikahypyt, aikamatkanappulat ja rinnakkaisuniversumijärjestelmät vain vilahtelevat tekstissä, josta en ole vielä päässyt selville, mitä kirjoittaja loppujen lopuksi kuvaa tieteestä. Fiktiopuolen olen kyllä jo tekstistä löytänyt. Huomenna kirja taas kulkee mukanani. Ehkä jossain välissä ehdin ja jaksan jonkin verran lukeakin sitä eteenpäin.

Mitä on aika? Miten ajassa voi matkustaa? Miten aikakone rakennetaan? Tällaisia kysymyksiä pohtii tähtitieteilijä ja tiedetoimittaja Leena Tähtinen humoristisessa ja mukaansatempaavassa kirjassaan Kuolleiden kanssa kassajonossa – tieteellistä aikamatkailua (WSOY 2001)

Ohjeet Aikakoneen/Matokoneen valmistamiseen

1. Puhkaise aika-avaruuteen reikä (esimerkiksi luhistuvalla tähdellä).
2. Taita aika-avaruus (voimakkaalla magneettikentällä) hyperavaruudessa siten, että aika-avaruutta ulottuu tehdyn reiän alapuolelle.
3. Puhkaise toinen reikä täsmälleen olemassa olevan reiän alle.
4. Yhdistä reiät keskenään (neulomista ei kannata yrittää).

Lähde: Leena Tähtinen, Kuolleiden kanssa kassajonossa, WSOY 2001

Kuva: © Marleena

Ajassa, jota itse elän nyt, luonto on vielä siedettävän kaunista, ei olla aivan vielä siinä harmaassa risukkoajassa, jolloin rämmitään pimeitä päiviä puolinukuksissa aamusta iltaan.

"Alati virtaavalla ajalla ei itse asiassa ole enempää tekemistä kellojen kuin makkaroidenkaan olemassaolon kanssa." Herbert Dingle

PS. Palasin blogissani toistaiseksi tuttuun vanhaan näkymään.

Pentti Saarikosken Runot

Su 21.8.2011

Minulle nuoruusvuosinani tärkeitä runoilijoita ovat olleet Saima Harmaja, Eeva-Liisa Manner, Paavo Haavikko ja Pentti Saarikoski. Muitakin on tietysti ollut, mutta nämä ovat muistikuvissani etusijalla.

Tiedän, että Pentti Saarikoski ei ole miellyttänyt kaikkia. Enkä minäkään pidä kaikista hänen tuotoksistaan. Kuitenkin muutamat hänen runoistaan  ovat sangen voimakkaasti vaikuttaneet minuun.

Alkukesällä ostin 7 eurolla Sevenpokkarin Pentti Saarikoski, Runot, jossa on yhteen koottuna kaikki hänen runonsa ja joitain kokoelmien ulkopuoleltakin. Kirja on mammuttipaksuutta, melkein 600-sivuinen opus. Kooltaan muuten silti tavallista pokkarikokoa.

Vanhassa blogissani Runojen maailma olen kirjoittanut 16.9.2008 Pentti Saarikoskesta enemmänkin. Kannattaa vilkaista myös sinne. Mm. 18.9.2008 kirjoitin:

Minulle Pentti Saarikoski on ollut monella tavalla innoitusta antava runoilija. En kylläkään pitänyt koko hänen runotuotannostaan. Mutta hänen kauniit, muut kuin ns. kakkarunonsa olivat minusta hyviä. Saarikoskesta kirjoitettiin paljon siihen aikaan, kun itse olin vielä koululainen.

Runojen maailma -blogissani on muutamia linkkejäkin, joita en halua nyt siirtää tänne. Mutta tässä nyt kuitenkin pari kolme Saarikosken runoa laulettuna:

Minä soitan sinulle illalla
Niin kuin vierasta maata
Liisankadulla

Minua hänen nuoruutensa uho, vasemmistolaisuus ja kaikenlainen röyhkeys ei ole paljoakaan liikuttanut. En ole häntä koskaan nähnyt ja henkilönä hän on jäänyt minulle sangen kaukaiseksi.
Runoilijana hän kuitenkin on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Nyt, kun jälkeenpäin mietin, miksi, niin luulen, että Saarikosken monissa runoissa oli jotain uutta tuoreutta, uudenlaista ilmaisua. Melkein hänen runojensa julkaisemiseen asti runoudessa elettiin jotenkin menneissä tavoissa kirjoittaa, vaikka suorasanainen runous olikin jo ollut jonkin verran esillä ja lyömässä läpi. Muistan, miten keskusteltiinkin siitä, voiko olla olemassa proosarunoa... Vastustusta riitti, loppusointujen perään huudettiin... =)

Aamusta iltaan on peninkulmien taival,
maailma yhdentekevinä tasankoina
sinussa ja ympärilläsi: oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.
- Pentti Saarikoski


Don Quijote
Aamulla harmaat
silmiin syöksyvät
esineet, kovat:
           päivänvarjon, sinisen silkkisen
           päivänvarjon aukaisen,
           käyn taistelemaan.
- Pentti Saarikoski

Asema I
Toijalan takana ei ole paljon mitään.
Pikajuna pohjoiseen lähtee raiteelta kaksi
ikkunoissa tanakat kasvot, kiviset pellot
ja lapset kuin pulleat kurkut.
- Pentti Saarikoski

Joitakin hänen runojaan voi lukea myös täältä.

Vanhan rouvan runokirja

Su 14.8.2011

Kyllikki Villan runokirja Ei eilistä, ei huomista - Runoja vuosilta 1964 – 2004 yllätti minut myönteisesti. Olen lukenut aikaisemmin tämän kirjoittajan lokikirjoja, jotka olivat tissutteluineen minulle melkoinen pettymys. Nyt, kun sain tämän kirjan lahjaksi, luin runoja tuntosarvet koholla ja huomasinkin pitäväni niistä.

Kirja sisältää runoja aikaisemmista kokoelmista Ei, ei matkavakuutusta minulle (1976) ja Pitelen kiinni hetkestä kuin kädestä (1978) sekä ennen julkaisemattomia runoja. Kirja on Liken kovakantinen julkaisu vuodelta 2005, 2. painos, 159 sivua. Runoja ehkä parikymmentä vähemmän kuin sivuja. Sisällysluettelossa mainitaan vain ryhmittelyjen otsikot enkä välitä ruveta laskemaan runoja yksitellen. :)

Kansipaperin ja taiton on suunnitellut Eliza Karmasalo.

Runoja on laidasta laitaan, eikä ihme, onhan tähän kirjaan koottu neljänkymmenen vuoden runosato.

Olemme yli seitsemänkymmenen
kertoi tiukka ääni
ja mieheni on hakannut minua nuoresta asti
hän on raaka
ja raiskaaja hän on
moittii kaikesta teettää kaiken käy kimppuun 

Kun nainen piti tauon kysyin
miksi ei ole eronnut
Sehän olisi ollut suuri häpeä
hän sanoi

     *

Jos pärjäämiseksi
uran ja rahan hankkimisen sijasta
katsotaan terveys ilo ja pitkä ikä
eikö ole syytä
tarkastella sukupuolten tasa-arvoa
aivan uudelta kannalta

     *

Virkkaan sanapitsiä
seurassa koko illan
Jonkun puhe on niin ja ei
silmä nurin silmä oikein
ja siitäkin vielä
tarpeen tullen kavennetaan

    * 

Mutta kuukausipalkka
minulle sanottiin
olisihan se sentään turva

Ei
Minun turvani:
tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen
ne ovat näetkös
turva vakinaista virkaa
työaikaa
ja rutiinia vastaan

     *

Muistatko! Muistatko!
huudan äänettömästi
Salaan jää
muistatko aivan toisin

     *

Minkä mielen roudan
minussa sulatitkaan
ymmärtämällä vain

      *

Kyllikki Villan runot avasivat minulle toisenlaisen ihmisen kuin ne vanhan rouvan lokikirjat. Ihmettelen, miksi hän ei kirjoittanut runoja myös lokikirjoissaan, joissa muistikuvieni mukaan ei ollut oikeastaan mitään kiinostavaa. ;) Pitäisi varmaan lukea se viimeinenkin postuumisti julkaistu lokikirja ja tarkistaa, onko se mielestäni aikaisempia parempi.

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Su 31.7.2011

Kansikuva Kirsti Ellilän blogista

Luin tänään runollisen saturomaanin Eksyneet näkevät unia. Se on Kariston julkaisema kovakantinen 183-sivuinen tänä vuonna julkaistu kirja. Kansi on Kirsi Haapamäen käsialaa. Kansikuvan sadun- ja runonomaisuus täydentää kirjaa miellyttävällä tavalla.

Aloitin kirjan lukemisen lähes puhtaalta pöydältä eli en oikein tiennyt mihin kategoriaan kirja sijoittuu. Kirsti Ellilän tyyli ja kirjat eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. Jotain fantasiaan liittyvää, sen verran olin antanut itselleni etukäteen kertoa. ;) Huvittavaa on, että useimmiten suljen korvani täysin kaikelta informaatiolta, kun olen päättänyt lukea jonkin kirjan. Eli vaikka joku kuinka selittäisi minulle päin naamaa kirjasta, niin en kuuntele, en "tajua" mitä hän puhuu. Monessa blogissa huomasin tästä kirjasta jo kirjoitetun, mutta en lukenut niitä. Eli vaikka kirja olisi ollut aikuisille suunnattu, en olisi hämmästynyt! :)

Tarina veikin minut jonnekin satumaailmoihin ja tekstin monet runolliset kohdat viehättivät minua. Mitään häkellyttävän uutta ja rajua fantasiaa en kirjasta löytänyt. Varmaan nuorimmat lukijat saavat kirjasta irti eniten. Se ei ole liian pelottava ja tapahtumat etevät sangen loogisesti ja yllättävän todentuntuisesti, kun kysymys kuitenkin on selvästi lastenkirjasta, jossa koirat ja muutkin eläimet voisivat puhua.  Satuhahmot siellä sentään pystyvät puhumaan ja tekemään melkein mitä vain.

Kirjassa on aineksia klassisista satujen teemoista, missä tuhkimosta tulee prinsessa ja vallankaappausta yrittävät vehkeilijät koittavat suistaa kuninkaan vallasta. Pienelle lukijalle kirja ei ole liian pitkä, tekstityyppi on sopivan iso ja tarina etenee riittävän jännittävästi. Ja kuten kaikkiin hyviin satuihin, on tähänkin piilotettu opetus: Paha saa lopulta palkkansa.

Toisaalta fantasiaa ja satua kirjassa olisi voinut olla enemmänkin. Kirjan nimi sen sijaan sopisi paremmin aikuisten romaaniin tai runokirjaan. Tällaisella lastenkirjalla voisi olla nimenomaan enemmän lapsia puhutteleva nimi.

Kiitos Kirsti Ellilälle kirjasta! Taidan nyt innostua lukemaan muitakin hänen kirjojaan.

Muumipeikko jo yli 65-vuotias

Ma 25.7.2011
Tyhjensin kännykkäni muistista kuvia ja huomasin sinne jääneen jotain näpsäyksiäni eräästä viime keväisestä oppilaiden Muumi-näyttelystä. Muumipeikkohan täytti vuonna 2010 jo 65-vuotta! Ikinuori kaveri, joka vain vuosi vuodelta nuortuu.
Oppilaat olivat rakentaneet erään helsinkiläisen koulun aulan vitriiniin näyttelyn, josta tässä nyt muutama kuva. Harmi, ettei minulla ole kuvaa kokonaisuudesta. Vitriinin lasi kiilteli lamppujen valossa, niin että kokonaiskuva jäi ottamatta.

Tove Jansson on kaikkien lasten kestosuosikki. Näyttelyn kirjat olivat hyvin luetun näköisiä, mutta koska olin vain käymässä kyseisellä koululla, en tiedä olivatko kirjat koulun kirjastosta vai muualta koottuja, esimerkiksi oppilaiden omia.

Kaikenlaista muumirekvisiittaa on olemassa, mutta tässä näyttelyssä ei niitä paljon ollut, joten saattaa olla, että näyttely olikin jonkun opettajan rakentama. Luulen, että oppilaiden tekemä näyttely olisi ollut muumimateriaalin puolesta runsaampi. :) Kukapa tietää, kun en silloin huomannut kysyä.

Toisinaan ajattelen, että voisin joskus lukea kaikki muumikirjat uudestaan. Katsotaan nyt, milloin aika riittää johonkin muumikirjaan tarttumiseen. ;)

Tämä  juliste onkin sitten jo vuodelta 2005, siis edellisiltä Muumi-synttäreiltä! Aitoja vanhoja piirroksia.

Tällainen pikkunäyttely on mielestäni hauska ja kouluissa voisi enemmänkin harrastaa lastenkirjailijoiden esittelyä aulojen vitriineissä, vaikka hyvähän niitä vakituisiakin täytettyjä eläimiä ja lintuja yms. on katsella, koska aina jää jokin asia muistiin. Tosin joskus surettaa, että niin moni eläin ja lintu on menettänyt henkensä tieteen vuoksi. Vai ovatkohan ne itsestään kuolleet ja sitten täytetty, kun on jostain löydetty. Näin nykyisin yleensä tehdään, mutta epäilenpä, että aikaisemmin ne on pyydystetty, tapettu ja täytetty. Tietääkö joku asiasta enemmän?

Yritän laittaa toiseen blogiini Arkea, juhlaa ja unelmia tyttäreni muumikokoelmasta jotain jossain vaiheessa. ;D Mukavaa alkanutta heinäkuun viimeistä viikkoa! ♥

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Pe 22.7.2011

Tämä  Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on sellainen vanhanajan nidottu kirja, jonka sivut on sidottu yhteen langalla. Ei kuitenkaan niin vanhanajan kirja, että sivut pitäisi itse aukoa paperiveitsellä. Pokkariksikaan en oikein osaisi tätä nimittää, vaikka kannet ovatkin ohutta kartonkia. Sellaista, mistä lapset aikoinaan leikkasivat paperinukkeja. Irrallinen kansipaperi on pikkuisen nuhruinen, sisus siisti, vaikka parilla kolmella sivulla on alleviivauksia. Se ei minua haittaa, tulee luettua se runo tarkemmin.
Löysin kirjan käydessäni 2.7.2011 Sastamalassa. En kuitenkaan Vanhan kirjallisuuden päivien myyntitiskeiltä, vaan Pukstaavia vastapäätä sijainneelta lähetystyön kirpputorilta. Hintakaan ei päätä huimannut: 0,50 euroa.

Jostain syystä olen aina luullut kirjaa romaaniksi. Vasta nyt sitä tarkastellessani tajusin sen runokirjaksi. Se ei ole missään aikaisemmin tullut vastaani. Olen kyllä kuullut, että se herätti aikanaan kohua, olihan se kirja ilmeisesti Tikkasten avioliitosta ja Henrik Tikkanen, joka tietääkseni kuoli syöpään, oli tunnettu kuvittaja. Kirjailija hän oli myös, vaikka tunnenkin hänet paremmin piirtäjänä.

Kirja on Tammen kustantama ja sen on suomentanut Eila Pennanen. Kirjan julkaisuvuosi on 1978 ja tämä minun kirjani on 2. painos samalta vuodelta. Kirja on omistettu Henrikille ja mustavalkokuvitus on Henrik Tikkasen käsialaa, samoin kannen piirros.
Takannen tekstissä lainataan Pekka Tarkan arvostelua Helsingin Sanomista: "Kirjan otsikko ei ole pelkästään ironinen." - - - "Kahden ihmisen epätoivon dialogissa Märta Tikkanen ampuu nyt runonsa miehen linnoitusta vastaan..."

Kuva suurenee klikkaamalla.

Kirja on minulta jäänyt vain selailun asteelle toistaiseksi. Runot ovat liian ahdistavia. Ja lapsienkin tilanne tuossa kirjassa on liian järkyttävä. Esimerkiksi tuo alleviivattu runo kertoo kymmenvuotiaan pojan maailmasta tuossa perheessä.

Henrik Tikkasen tussipiirrokset elävöittävät kirjaa, jonka tekstejä en tahtoisi uskoa todeksi. Kuinka paljon runoissa on paljastuksia perheen sisältä ja kuinka paljon joittenkin muitten perheiden, en tiedä. Kuinka paljon kirjassa on fiktiota, kuinka paljon totta, en myöskään tiedä, mutta sangen synkkä runokirja se on. Pelkkiä ikäviä asioita runo runon perään.
Tikkasesta on sanottu, että hän on käyttänyt teksteissään paljon omaelämäkerrallisia aineksia.

Märta Tikkanen sai tänä vuonna Valtion kirjallisuustoimikunnan myötämän kirjallisuuden valtionpalkinnon 15 000 euroa teoksestaan Emma ja Uno – rakkautta totta kai.

Märta Tikkanen täytti huhtikuussa 76 vuotta.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Ma 11.7.2011

Osmo Rauhala, Kuutti Lavonen, Pirkko Silveri: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko - St Olaf`s Church In Tyrvää on upea kirja. Otsikossa on myös suomeksi ja englanniksi teksti: Sata ja yksi kuvaa. Tämä isokokoinen nelivärin kuvitettu Kirjapajan julkaisu on kokonaisuudessaan kaksikielinen.

Kirjassa kerrotaan myös, miten tuhopolton jälkeen vanha kirkko nousee uudelleen tuhkasta entistä ehompana ja miten suunnattoman työn talkooväki teki. Pääpaino tässä kirjassa on työn loppuvaiheessa. Kuvien avulla näytetään, miten kaksi suomalaista taiteilijaa lopulta viimeistelivät kirkon töillään vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala kertovat töistään myös sanallisesti.

Kun 2.7.2011, siis reilu viikko sitten sain käydä tuossa kirkossa ja nähdä kaiken omin silmin, todella ihastuin tuohon kirkkoon. Ensinnäkin se sijaitsee erittäin kauniilla paikalla korkealla mäellä järven rannalla. Kirkkomaalaukset ovat hyvin vaikuttavia. Kuutti Lavosen työt kertovat Jeesuksen kärsimyksistä ja Osmo Rauhalan symboliikka luo kokonaisuuteen seesteisyyttä. Kirja on yksi hienoimmista taidekirjoistani. Vaikka kirkossa ei pääsisi itse käymään, niin katselemalla kirjan kuvia saa hyvän käsityksen kirkon vaikuttavuudesta ja hienoista maalauksista. Tämä kirja kuuluu kirjahyllyni aarteisiin.

Blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia on kuvia, joita otin 2.7.2011 käydessäni tuossa kirkossa.

Runon maa – Suomalaisten toiverunot

Kuva: Antiikin Vuoksi

Ma 27.6.2011

Näin juhannuksen lähituntumassa on mukava vielä pysytellä runollisissa tunnelmissa. Satu Koskimiehen toimittama Runon maa – Suomalaisten toiverunot on yli 500 sivuinen paksu teos. Se on Valittujen Palojen julkaisu vuodelta 1994, 1. painos, kovakantinen opus.

Ostin sen joskus keväällä jostain divarista tai kirpputorilta. Kirja on A4 -kokoa, kuitenkin vähän kapeampi kuin A4 ja ainakin 5 cm paksu. Painavakin se on, muutenkin kuin sisällöltään. ;) Ostamani kirja on suhteellisen hyväkuntoinen, kovat kannet antavat hienon vaikutelman. Jotenkin kirjasta huokuu vaikutelma, että se on tarkoitettu annettavaksi lahjakirjana jollekin.

Mutta, mutta: Sisusmateriaali on surkean karheaa puoliksi kellastunutta paperia. Sivujen selaaminen olisi suorastaan epämiellyttävää, jos sisältö ei olisi niin hyvää. Saunauunin sytykkeeksi nuo kellastuvat karkean paksut sivut menisivät, jos ne eivät sisältäisi noin 90 runoilijan tekstejä. Runoja on satoja. Runot eivät ole vanhentuneita. Jos kirja on suunniteltu lahjana annettavaksi, miksi niin huonoa paperia on käytetty sivuihin? Älyttömyyttä säästämisessä!!! Kuinka vanhaksi kirja on tarkoitettu olemaan käyttökelpoinen? Ostamani kirja on siis jotain 17-vuotias. Onko se muka jo ylittänyt parasta ennen iän?!!

Jälleen kerran huokaan kainon toivomuksen kustantajiin päin: Painattakaa kirjat kelvollisemmalle paperille, hapottomalle vaalealle aikaa kestävälle! Kiitos!

Kirja sisältää suomalaisia runoja suhteellisen laajan skaalan. Joitakin runoja ja runoilijoitakin jään kirjasta kuitenkin kaipaamaan. Tai oikeastaan aika monia! Siksi vaihtaisinkin kirjan nimeksi Valikoima suomalaisten toiverunoja. Silloin nimi ei olisi niin vaativa ja niin paljon lupaava kuin se tuossa kirjan kannessa nyt on.

Kirjassa ei ole Jorma Etton runoa "Suomalainen" (runokokoelmasta Ajastaikaa, 1964) eikä Toivo Lyyltä mitään, V. A. Koskenniemeltäkin vain yksi runo, sekin hieman tuntematon.

Kun kirjan nimessä tosiaan on "Suomalaisten toiverunot" niin jäin kaipaamaan Hilja Aaltosta, Risto Ahtia, Tuomas Anhavaa, yhtä omista mielirunoilijoistani eli Paavo Haavikkoa, sitten Helvi Hämäläistä, Markku Intoa, Raimo Hartzellia, Unto Kupiaista, Kirsi Kunnasta, Otto Mannista, Mirjami Lähteenkorvaa, L. Onervaa ja voi voi monia muita. En jaksa enää luetellakaan. No, jos joku arvelee, ettei muita enää ole, niin Olli-Matti Ronimus, Brita Polttila, Juice Leskinen, Tyyne Saastamoinen, Elvi Sinervo, Lauri Viljanen, Sirkka Turkka...

Tämä oli siis puutelista. ;D Kannattaa itse tutustua kirjaan ja nähdä, ketkä kaikki ovat sitten ne 90 runoilijaa, jotka ovat päässeet tähän kirjaan mukaan.

Kirja on kuin karvalakkimalli suomalaisten rakastamista runoista. Paksut kellastuneet lehdet, sivuille on painettu runoja harvakseltaan. Samaan hintaan olisi varmasti saanut mukaan joko useamman runon näiltä kirjoittajilta tai sitten olisi taitollisin keinoin voinut mahduttaa mukaan vielä muutamien runoilijoiden rakastetuttuja runoja.

Jos kaikki oppikirjat painettaisiin näin huonolle paperille, oppilaat yökkäisivät sivuja käännellessään. Muistan, että minulla oli joskus yksi saksan oppikirja, joka sain äidiltäni. Kirja oli ollut hänellä lukiossa. Se oli painettu sota-aikana ja sivut olivat paksua kellastutta ja huonoa paperia, varmaan samaa materiaalia kuin tämän kirjan sisus. Käytin sitä keskikoulun alaluokilla siis yläasteikäisenä jonkin aikaa! Sama kirja oli tuolloin vielä oppikouluissa käytössä, tosin uudempana painoksena. Äitini kirja, vaikka oli vanhempi painos, kuitenkin kelpasi. Silloin kirjoja ei vielä saanut koulusta, vaan oppikirjat ja kaikki muukin koulumateriaali piti kustantaa itse. Vieläkin muistan nuo kirjan ruskeiksi muuttuneet karheat paksut sivut.

Maksoin tästä runokirjasta vain 1,50 euroa, joten minulla ei hinnan suhteen ole valittamista. Tuohon hintaan nähden kirjakin on ihan OK. Se on joka tapauksessa mukava kokoelma suomalaista runoutta. Olisinko ollut tyytyväinen kirjaan sen ilmestyessä ja maksanut silloisen hinnan mukisematta, en osaa sanoa. Tiiliskiven kokoinen ja painoinen runokirja on ainakin hankala kuljetettava, joten sen lukeminen onnistuu parhaiten kotona oman työpöydän ääressä.

Muutama kesäruno kirjasta vielä tähän lopuksi. Hauskaa oli löytää kirjasta myös Alatalon Jäätelökesä. :D

Liikun hiljaa runkojen lomassa,

en lakkaa ihmettelemästä

miten valtava on oravan hyppy.

Tuntuu meren ja pihkan tuoksu

männikön latvat tuulessa.

– Risto Rasa, Kulkurivarpunen, 1973

-----------

Jäätelökesä

Sun jäätelösuukkos, se kasteli mua.

Mua järkytti kieles, en vielä tuntenut sua.

Silloin aurinko nauroi kai rakastuville.

Toinen rähjäinen ressu, toinen vähän kai dille.

Muistan jäätelökesää,

kun ne lakaisee puistoo.

Uima-altaat tyhjennetään,

jädee nuolen kuin muistoo.

Olit verta ja lihaa, olit ihminen.

Hehkuit rakkautta vihaa, poika tunteellinen.

Ja kun olin mä down, tiesin, ollut en yksin.

Ja sen kesän maun kanssas koin sykähdyksin.

Muistan jäätelökesää,

kun lapset kiirehtii kouluun.

Posken rusketus häviää,

illat pimenee jouluun.

Niin syksy on tullut,

sä jäit jäätelökesään.

Sä käenpojan opetit laulamaan,

mut et vieraaseen pesään.

Muistan jäätelökesää,

kun tulit kanssani rantaan.

Silloin kartat erilaiset

siirsit tähdistä santaan.

Muistan mennyttä kesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

aina jano jää kieleen. 

Muistan jäätelökesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

      aina jano jää kieleen.
Mikko Alatalo 1978
©Fazer Musiikki Oy, Espoo

EDIT: Maarit laulaa Jäätelökesän (Youtube) ja täällä (live 1991) 

Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta

Maria Sinisen linnan kirjastosta otti esille Pertti Niemisen runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta. 


Hänen innoittamanaan kaivoin vanhasta blogistani esille tekstin, jonka kirjoitin yli vuosi sitten:

Torstaina 8. tammikuuta 2010 

Posti toi minulle toissa päivänä paksun kirjekuoren, joka sisälsi mukavan yllätyksen: Pertti Niemisen runokirjan nimeltä Maailma pitäisi aloittaa alusta. Isoisä Nieminen siinä pukee runoiksi lastenlastensa tokaisuja. Lyhyitä runoja, mutta kiinalais- tai japanilaislaistyylisiä kuitenkin vain pituudeltaan. Kirja oli nätissä pakkauksessa joulupaketin tapaan. Kiitos T. !

Hotkaisin lapsiin liittyvät runot samantien. Monet runoista olivat hauskoja, koska lasten pikkuvanhat ja totiset lausahdukset yms. jutut ovat useimmiten aikuisen korvaan aika huvittavia, niin näistäkin osa. Nieminen oli vain pukenut ne rauhallisiksi runohetkiksi. Lapsenlapsenlapsikin oli teksteissä mukana: "Meillä alkaa olla neljä polvea kirjanoppineita."

Kirjassa oli myös englantilaisen runoilijan ja taidekriitikon T. E. Hulmen (1883 – 1917) runojen suomennoksia selityksineen.

Tässä yksi viehättävä runo häneltä (EDIT: Hulmenilta):

"Joskus ennen minut saattoi hurmioon

viulujen houkutus,

kultakorkojen välke kovalla kiveyksellä.

Nyt ymmärrän,

että runon sisin olemus on lämpö."

Oli ihan hauska katsoa, mtä ajattelin tuosta runokirjasta silloin. Eivätpä ajatukseni ole paljon muuttuneet. Olen tosiaan huomannut, että vanhemmiten runoilijoiden teksteihin tulee paljon vaikutteita lapsenlapsilta. Pertti Nieminen ei todellakaan ole mikään poikkeus. Itse en ole ollut kovin innostunut noista isoisärunoista, mutta paikkansa nekin ansaitsevat suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pertti Nieminen on tunnettu kiinalaisen runouden suomennoksistaan. Etupäässä tuosta syystä hänet tiedänkin. Hänen omat runonsa olen jotenkin sivuuttanut. Vähemmän tunnettua kai on, että hän on koulutukseltaan kansakoulunopettaja eli peruskoulunopettaja, jota työtä hän teki Hyvinkäällä vuosikymmeniä. Ikääkin runoilijalla on jo jonkin verran, nyt kesäkuun 29. päivänä hän täyttää 82 vuotta, jos oikein laskin.

Kannattaa katsoa myös nämä:

Pertti Nieminen Wikipediassa

Ritva Kolehmaisen kirja-arvio Keskisuomalaisessa. (Jännää, että hänkin on kiinnittänyt huomiota samaan runoon kuin minäkin!)

Otavan kirjaesittely

Heli Laaksonen: Raparperisyrän

Pe 17.6.2011

On muutamia asioita, jotka kirjoissa harmittavat minua. Yksi niistä on kellastuva surkean huono paperi. Ihmettelen, miten Suomessa, paperin suuressa tuottajamaassa kirjat painetaan usein hauraalle karkealle paperille.

Kellastuminen johtuu haposta. Hapotonta paperia käytettiin ennen enemmän. Viime vuosina monet kirjat on painettu lähes makulatuurin tasoiselle, tosin paksummalle paperille, joka kellastuu valossa.

Toinen seikka, mistä en pidä, on kirjojen tekeminen tiiliskiven paksuisiksi. Tiiliskiven paksuinen kovakantinen kirja painettuna paksulle kellastuvalle karhealle paperille on minusta todella epämiellyttävä kokemus. Uutuuksissa noita puutteita ei heti huomaa, mutta kohta kun kirja on viipynyt kirjahyllyssä pitempään. Ehkä tästä syystä olen alkanut pitää pokkareista enemmän. Ne ovat halvempia ja usein ohuempia, paperi on harvoin kovin paksua. Kellastuvaa usein kylläkin.

Ostin divarista kuluneella viikolla kolmella eurolla Heli Laaksosen runokirjan Raparperisyrän. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2002. Kustantaja on Sammakko. Ostamani kappale on yksi 3. painoksen 30 000 kirjasta ja painovuosi on 2003.

Aloitan kirjan ulkoasusta. Kannessa on hauska kananen. Sen on suunnitellut ja piirtänyt Riikka Majanen. Kannen nimi Raparperi syrän on tietääkseni yhdyssana ja tämän kirjan kannessa se on kirjoitettu kahtena sanana, mitä en ymmärrä. Suunnittelijan käyttämän tekstityypin kannessa voisin vielä jotenkin hyväksyä, mutta en enää takakannen tekstissä. Kirjoituskoneen standarditekstityyppi on tylsä jo runokirjan kannessa ja epäselvännäköistä suurennettuna. Kannen typografia olisi pitänyt antaa jonkun muun tehtäväksi, kuva kyllä menettelee. Teemu Keipi on taittanut kirjan tekstiosan ja jälki on hyvää.
Kansimateriaali on ihan priimaa eli OK. Kirja tuntuu kädessä uudenveroiselta, vaikka ikää on jo 7–8 vuotta.
Vaan kun avaat kirjan, sisältä paljastuu karhea kellastunut ja paksuhko paperi. Tiiliskivi on tästä teoksesta kaukana, paksuutta on tuskin senttiä enempää. Runoja taitaa olla 55 kappaletta, jos oikein laskin eli tavallisen runokoelman verran. Kuitenkin 30 000 ikävästi kellastuvaa kirjaa lähti maailmalle silloin 2003. Onneksi kysymyksessä on vain painotekninen ongelma, kirjan sisältö on asia erikseen. Kun Heli Laaksoselta tulee runojen kootut, toivon sen olevan paremmalle paperille painettu kirja.

Sitten jotain itse runoista. Olin jostain syystä saanut käsityksen Heli Laaksosesta pelkästään hyväntuulisena ja hauskasti kirjoittavana runoilijana, mutta tätä kirjaa nyt lukiessani aloin muuttaa mielipidettäni. Hauskaa olikin oikeastaan enimmäkseen murre, joka tuolta runoilevalta naisihmiseltä soljuu ihan sujuvasti. Olen itse kyllä asunut Turun seudulla ja Satakunnassakin, mutta tätä murretta en osaa arvioida sen kummemmin. Sopii varmasti tämän runoilijan suuhun. :)

Monet runot olivatkin surullisia, niissä oli kuolemasta ja kaikenlaista kummallista, niin kuin kai pitikin olla. Kyllä minä tätä murretta ymmärrän ihan hyvin. Ei ollut epäselviä sanoja. Kuitenkin taidan mieluummin lukea tavallisella suomenkielellä kirjoitettua tekstiä. Osa runoista käy suoraan hermoon, huumori kyllä puree, vaikka jotenkin olen aistivinani vekkulia surumielisyyttä kaiken takana. Ihan kiva kokelma tämäkin. En kadu ostostani.

Kuva: Yle.fi

Kuuntele ja katso myös:
Heli Laaksonen Päiväntasaajassa n. 54 min.
Vierashaastattelussa YleX iltapäivän vieraana Heli Laaksonen (katsottava n. 7 min.) ja kuunneltava versio (n. 18 min.)
Heli Laaksonen AamuTV:ssä (katsottavana n. 4 minuuttia) ja kuunneltavana YleTurku n. 14 minuuttia

EDIT:
Tässä vielä lukemismaistiaisia Hulimaasta
Käväisepä myös Hulimaassa
Heli Laaksonen Wikipediassa

Aaro Hellaakoski: Runot 1916-1928 (sis. 6 kokoelmaa: Runoja, Nimettömiä lauluja, Me kaksi, Elegiasta oodiin, Maininki ja vaahtopää,Jääpeili)

Kuva: Suuri kuu

Su 5.6.2011
SKS:n suuresta muuttomyynnistä mukaani tarttui monta mielenkiitoista kirjaa. Tämä on niistä yksi. Tämä kirja julkaistiin jo vuonna 1997 ja kannen typografia on Jorma Hinkan. Siinä ovat yksissä kansissa kaikki Hellaakosken runot noilta vuosilta 1916–1928. Se on todella paksu pehmeäkantinen pokkari, sivuja peräti yli 500.

Minulle tutuin Hellaakosken runo on Hauen laulu. Tämän linkin kautta saa paljon lisätietoa runoilijasta ja voi lukea runon, jos se on ennestään tuntematon. Runoilija itse lausuu sen meille Elävässä arkistossa. Kuuntele myös muut runoon liittyvät äänitteet samalta Elävän arkiston sivulta, mm. Pertti Lassilan analysointi. Runo on Hellaakosken Jääpeili-kokoelman viimeinen runo.
Lue myös Helsingin Sanomien kirjoitus  (EDIT:Linkki korjattu)
Wikipediasta voi lukea lisää Aaro Hellaakoskesta.

Hellaakosken runoja voit kuunnella myös Youtubesta:
Heikki Sarmanto, Kesäyö;
Sini Tuomisalo laulaa runon Kesäyö,
Toni Heikkinen lukee Hellakosken aforismeja.
Tämäkin on ilmeisesti Hellakoskea (yritin selata esille tuosta 500 sivun opuksesta, mutta en löytänyt vielä, joten se on varmaan myöhempää tuotantoa), tyyliltään mielestäni selvästi Hellaakoskea: Håkan Mäkelän esitys Kirjain-runosta.
Myös Amman lukuhetkestä löytyy Hellaakoskea käsittelevää tekstiä.

Kirjassa on Pertti Lassilan laaja esittely Hellaakoskesta ja kirjan loppuun on liitetty vielä monta sivua aikalaisten arviointeja. Teos kuuluu SKS:n sarjaan Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.

Tekijät: Hellaakoski, Aaro (kirjoittaja)
Kustantaja: Suomalaisen kirjallisuuden Seura
Tekstin kieli: suomi
Painovuosi: 1997 
Tuotteen tiedot: nidottu, pehmeäkantinen, 505 sivua
ISBN: 9517179634

Pieni runonäyte kirjasta:

"ILON PYYNTÖ

Ilo, tule luokseni,

käy istumaan,

älä minun vuokseni 

ujostele ollenkaan.

Uutisen jo kuullut lienet?

Nääthän, tuoss' on vaunut pienet,

siellä nauretaan,

siell' on kaksi onnellista

seurustelussaan.

Nähnet äidin katsehista,

poskipäistä hohtavista

että siellä kuomun alla

soutaa pienet kämmenpäät;

siellä kuomun alla

vastapestyn nyytin näät.

Kenen povi paljastuu?

Ken kehdon yli kumartuu?

Ilo siunaa heitä.

Älä väistä meitä."


- Aaro Hellaakoski -

EDIT: Lisään vielä tähän tuon ihanan laulun sanat:

"KESÄYÖ


Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan. 
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan. 
Katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikkien kukkien kanssa
kumartui hiljakseen. 
Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi,
minäkin kumarran pääni.
Minunkin sisälläni soi."

- Aaro Hellaakoski -