![]() |
| Gummeruksen kevään kirjat |
Pikkujoulun kirjaesittely oli kiinnostava, samoin tarjoilut jälleen kerran ruhtinaalliset. Kiitos! Kirjamaistiainenkin on kiva juttu. MUTTA... Sanotaan, ettei makuasioista voi kiistellä. Mutta ehkä kirjoista sentään voi.
Saamani kirja on kustantamon tulevaa tuotantoa. Julkaisuajankohdaksi on ilmoitettu tammikuu 2012, joka lähestyy pikavauhtia. Tillman kirjoittaa tänään blogissaan kirjasta, joka häntä oksettaa. Valitettavasti minunkin blogissani on nyt maininta kirjasta, joka ETOO. En oksenna, mutta jotain sinne päin. Jopa kyseisen esikoiskirjan kirjoittaja on päässyt kirjaluettelon kansikuvapojaksi. Kirja on Ari Wahlstenin Kosteiden mestojen balladi.
Olin kyllä jättää kirjan kesken jo alkumetreillä, mutta selasin sitten kuitenkin sen loppuun, koska en ollut uskoa silmiäni. Ajattelin, että kirjassa täytyy olla jotain, miksi sen on on hyväksytty ja painettu jopa kovakantiseen muotoon. Totesi kyllä, että teksti irtoaa kirjoittajalta letkeästi ja sujuvasti, jopa niin, että paikoin on pakko jopa nauraa kaverin toilailluille. Mutta 300 sivua tekstiä, jossa kaveri seikkailee kapakoiden kautta sängystä sänkyyn on kyllä uskomaton limbotason suoritus. Onhan se tosin ympätty Kallion kaupunginosaan, mikä kiinnostaa helsinkiläisiä, ainakin Kallion kasvatteja - joihin minäkin tavallaan kuulun, sillä äitini asui Kalliossa 30 vuotta - ja parissa kirjan kohdassa on ihan mielenkiintoistakin tarinaa, nimittäin kaverusten benjihyppyjen tarkka kuvaus ja oppitunnin pitäminen tarkkislaisille tai vastaaville ja näiden suhtautuminen filmaussessioon. Tosin se, mitä filmattiin onkin sitten täysin arveluttavaa varsinkin puistojuominkien kohdalta. Tuskin kyseisen kuvauksen tekemiseen määrärahoja heruisi, jos maksupuoli tosiaan tietäisi, mitä kuvattiin.
Wahlsten osaa kirjoittaa, mutta elämäkertamainen kuvaus munasillaan juoksusta sängystä sänkyyn tuhannen kapakan kautta antaa kyllä kirjoittajasta tosi mäntin kuvan. Luulisi tekstiä syntyvän kiinnostavammistakin aiheista, kun kerran osaa kirjoittaa. Kirjahan ei oikeastaan sisällä paljon mitään muuta. Ehkä sitä jonkin verran tullaan ostamaan, mutta eiköhän se pian kökötä kirjastojenkin poistohyllyissä 50 senttiä kappale. No, ehkä kustantaja on siihen mennessä saanut kulunsa pois.
Mietin, onko takana vedonlyönti samaan tyyliin kuin kirjan tarinassa: "--- minä olen kuuluisa kynäniekka --- minä ainakin osaisin käsikirjoittaa sellaista pornoa, jolla voisi voittaa vaikka Jussi-patsaan", jossa kirjoitetaan vedonlyönnin jälkeen synopsista pornoleffaan. Ja onko kirjoittajalla ollut päämääränä näyttää, että saisi kuin saisikin kustantamossa läpi kirjoittamansa tyhjänpäiväisen ja alatyylisen tekeleen...
Gummeruksen hallituksessa näyttää istuvan vain miehiä. Ja kustantajan linjakin alkoi selvitä luettuani muutamia lukunäytteitä Pekka Salojärven kirjasta Gummeruksen sivuilta.

