 |
| Kuva: Pokkarit.fi |
Luin juuri loppuun erittäin voimakkailla tunteilla ladatun romaanin, Bernhard Schlinkin kirjan Lukija.
Siitä tehtyä elokuvaa en ole nähnyt, enkä myöskään seurannut kovin kiinteästi uusia kirjallisuusvirtauksia vuonna 1998, jolloin kirja ilmestyi Oili Suomisen kääntämänä ensimmäisen kerran suomeksi. Kirja julkaistiin Saksassa jo 1995. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 27.3.2009. Kirja on saanut useita kirjallisuuspalkintoja.
Varoitus: Älä lue eteenpäin, jos et halua tietää kirjan sisällöstä tarkemmin.
Koska olin välttynyt/välttänyt kaikkea etukäteisinformaatiota, aloitin kirjan lukemisen lähes vailla minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Olikin sitten aika shokki todeta kirjan heti aluksi kertovan koulupojan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhempi jo 36-vuotias nainen ryhtyy 15 vuotiaan pojan kanssa jatkuvaan intiimiin suhteeseen. Nainen, Hanna, voisi olla pojan, Michael Bergin, äiti ja sellaisina he esiintyvätkin yöpyessään hotelleissa yhdessä tekemällään pyöräretkellä. Poika on seksuaalisuuden heräämisvaiheen herkimmässä kohdassa, nainen kietoo hänet sormensa ympärille, tyydyttää hänen avullaan seksuaaliset tarpeensa ja vähitellen poikakin oppii olemaan muutakin kuin objekti ja tavallaan rakastuu nuoruutensa viattomuudessa naiseen. Hän lukee Hannalle ääneen kirjoja toisensa jälkeen, muttei aavista, että tämä ei osaa lukea eikä kirjoittaa.
Suhde jatkuu jatkumistaan ja alkaa vähitellen pojan mielessä menettää jo merkitystään. Vihdoin poika on jo pääsemässä irti tästä omituisesta tilanteestaan ja alkaa katsella ikäisiään, koulutoveri Sophiekin alkaa kiinnostaa. Silloin nainen yhtäkkiä katoaa ilman mitään selityksiä. Tästä alkaa pojan syyllisyys. Poika uskoo naisen, Hannan, lähteneen sen takia, että hän on alkanut yhä enemmän viihtyä uima-altaalla ikäistensä seurassa.
Naisen katoaminen muuttuu Michael Bergin ajatuksissa hylkäämiseksi ja aiheuttaa hänelle elinikäisen trauman. Sophiekaan ei voi enää auttaa häntä. Jossain vaiheessa hän käy läpi turtumuksen, jonka jälkeen kaikki muistot palaavat taas yhtä kipeitä.
Lakitieteen opiskelijana Michael näkee seuraavan kerran naisen vasta seitsemän vuotta myöhemmin seuraamassaan keskitysleirioikeudenkäynnissä. Ilmenee, että Hanna on toiminut juutalaisten keskitysleireillä vartijana. Ottaako Hanna sellaisia syitä päälleen, joita ei ole tehnyt, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Hän saa elinkautisen, mutta ei kuitenkaan täysin poistu Michaelin mielestä, joka on äkkiä tajunnut Hannan luku- ja kirjoitustaidottomuuden. Kun Hanna saa elinkautisen, Michael ryhtyy vielä vuosia myöhemmin lukemaan kirjoja kasetille ja lähettää niitä Hannalle vankilaan kuunneltavaksi.
Kirjassa luodataan jonkin verran juutalaisvainoja ja keskitysleireillä tehtyä kansanmurhaa nuoremman sodanjälkeisen sukupolven näkökulmasta.
”Mitä voisivat muka sanoa lapsilleen vanhemmat, jotka olivat syyllistyneet natsien rikoksiin tai seuranneet niitä sivusta tai teeskennelleet tietämätöntä tai vuoden 1945 jälkeen sallineet rikollisten elää keskuudessaan tai jopa suhtautuneet heihin hyväksyvästi.”Kirjailija on ehkä halunnut tuoda siihen inhimillistä katsantokantaa kertomalla vartijana toimineen naisen elämäntarinan nuoren pojan rakastajana.
Minulle tuo nainen kuitenkin tuossa kirjassa näyttäytyy paatuneena ja häikäilemättömänä yksilönä, joka ei säälinyt vallassaan olleita naisvankeja, vaan antoi heidän kuolla suljettuina palavaan kirkkoon ja pilasi vielä sodan jälkeen yhden lapsen, hyvin nuoren pojan tunne-elämän.
Michael Berg etsii koko ikänsä samanlaista naista kuin Hanna, avioliittokin epäonnistuu erilaiselta tuoksuvan naisen kanssa, hän ei löydä enää elämässään mitään todella kiinnostavaa, ei oikean hajuista naista. Hän ei löydä Hannaa.
Kirjan lopputapahtumat ovat ehkä odotettavissa. Hanna haisee vanhalta naiselta oltuaan 18 vuotta vankilassa, vartalokin on jo vanhan naisen vartalo. Mikään 54-vuotiaassa Hannassa ei enää kiehdo Michaelia, jota on pyydetty auttamaan Hannaa, joka on saanut armahduksen ja pääsee vapauteen.
Pohdinta Hannan persoonasta keskitysleirin vartijana ei oikein vakuuta, mutta nuoruuden rakkaus ja tunnelataus kirjassa on niin vaikuttava, että melko varmasti kirjailija on joutunut lapsuudessaan hyväksikäytön uhriksi. Lapsi tuskin pystyykään analysoimaan häntä hyväksi käyttävää ihmistä. Aikuisenakin hän varmasti katsoo asioita sormiensa läpi.
Surullinen kirja. Surullisia asioita täynnä. Vähän yli 224-sivuisena melko helppolukuinen ikävästä sisällöstään huolimatta. Herättää paljon ajatuksia. Oikeastaan luettuani kirjan olen hämmentynyt ja hieman vihainen, koska en ole koskaan katsonut hyvällä lapsiin kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kun olen lukenut arvioita kirjasta ja elokuvasta, jossain on pulpahtanut esiin vihjaus kauniista rakkaustarinasta, mitä kirja ei tosiaan ole. Kirjan Hanna on Michaelin sairaus, kuten kirjan eräällä sivulla sanotaankin. Sitten nainen katoaa ja jättää lapseen elinikäisen trauman, josta hän ei toivu edes aikuiseksi vartuttuaan. Kirja tuskin on puolustuspuhe lasten hyväksikäytölle.
Katso myös
Bernhard Schlink Wikipediassa (englanniksi ja saksaksi)
Oikeustieteenprofessori, juristi ja kirjailija Bernhard Schlink alkoi kirjoittaa dekkareita 1980-luvulla.
