Tarkoitukseni oli kirjoittaa karppauksesta lisää jo ajat sitten, mutta työkiireet ja monenlaiset muutkin esteet ovat hidastaneet asiaa. Nyt vihdoin jatkan Annika Dahlqvistin kirjan esittelyä. Otan tähän 2. esittelyyni kirjasta yleisiä näkökohtia.
Kiinnostuin kirjasta siksikin, että omat painonhallintatulokseni ovat samansuuntaisia kuin Dahlqvist kertoo itsellään olleen ennen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon siirtymistään. Hänen tyttärensä opiskeli lääkäriksi ja kertoi olevansa mukana eri laihdutusmenetelmiä tutkivassa ryhmässä. Ryhmä noudatti vähähiilihydraattista ruokavaliota niin, että heidän ravintonsa sisälsi korkeintaan 3 % hiilihydraatteja. Rasvan määrää ei ollut rajoitettu. Tytär oli saanut painoaan putoamaan kolmekin kiloa viikossa. Dahlgvist on itsekin koulutukseltaan lääkäri. Hän hämmästyi tulosta, koska hän itse ei ollut pystynyt pudottamaan painoaan saman verran edes kolmessa vuodessa, päinvastoin.
Dahlqvist päätti itsekin kokeilla vähähiilihydraattista ruokavaliota niin, että käytti hiilihydraatteja korkeintaan viisiprosenttia. Alku oli vaikeaa ja hän arveli sen johtuvan hiilihydraattien puutteen aiheuttamista vierotusoireista. Hän laihtui kuitenkin noin kilon viikossa noudattaessaan vähähiilihydraattista ja vähäkalorista ruokavaliota päästen siten lähelle ihannepainoaan, eikä hänellä enää ollut jatkuvaa näläntunnetta kuten aikaisemmin. Myös ranne ja hartiakivut katosivat.
Dahlqvist tunsi kokeneensa suorastaan ihmeparantumisen, hänen aikaisemmat vatsavaivansa olivat poissa ja hän tunsi itsensä henkisesti ja fyysisesti hyvinvoivaksi. Työkaverit huomasivat hänessä tapahtuneen muutoksen ja kiinnostuivat hänen noudattamastaan ruokavaliosta. Samaan aikaan hän otti yhteyttä ruokavaliokysymyksistä samaa mieltä oleviin tutkijoihin ja he perustivat yhdessä ennen pitkää nettiryhmän. Vähitellen he alkoivat neuvoa myös diabeetikkoja ja huomasivat kaikkien vähähiilihydraattista ja runsasrasvaista ruokavaliota kokeilleiden diabeetikkojen verensokeri- ja verenpainoarvojen parantuneen ja heidän yleisen olotilansa kohentuneen.
Dahlqvist kertoo suuntaavansa tämän kirjansa nimenomaan naisille, koska hän kokee nykyisten ravintosuositusten olevan vahingoksi nimenomaan naisille, koska naiset eivät yleensä liiku paljon, jolloin he eivät tarvitse erityisen suurta energiamäärää. Jos 60 % energiasta saadaan hiilihydraateista, ei juuri jää tilaa tärkeille proteiineille eikä rasvalle, joka on elimistön tärkeä rakennusaine.
Dahlqvist lähtee perusteluissaan ihmisen kehityshistoriasta. Ihminen on ollut metsästäjä, kalastaja ja keräilijä. Alukantaiset ihmiset söivät pääasiassa eläinperäistä ruokaa. Hiilihydraatit saatiin syötävistä lehdistä, juurista, pähkinöistä, marjoista ja hedelmistä, joita oli tarjolla vain kausiluontoisesti. Sitten ihmiset oppivat viljelemään maata, hiilihydraattien määrä kasvoi, kun viljat, riisi ja maissi tulivat osaksi ihmisten ravintoa. Mukaan tuli myös vähitellen tärkkelyspitoisia ravintoaineita kuten perunaa. Ja noin sadan vuoden sisällä on alettu käyttää sokeria yhä enemmän. Ruotsalaisten keskiarvo sokerin käytössä on ollut noin 40 kg vuodessa. Viimeisten 30 vuoden aikana margariinien ja omega-6-rasvahappoja sisältävät öljyt ovat korvanneet eläinperäiset tuotteet.
Se että kasvissyönti on terveellisempää kuin eläinperäinen ravinto on lähtöisin sekä siitä ajattelusta, että maailma on nälänhätäkatastrofien partaalla, eikä ruokaa riitä kaikille, sekä väitteistä, että sydäninfarktit johtuivat liiasta rasvankulutuksesta ja että monityydyttämätön rasva on tyydyttynyttä rasvaa parempaa. Nämä tutkimukset rasvasta eivät kuitenkaan pitäneet aivan paikkaansa, vaan ovat puutteellisia. Ei ole olemassa myöskään tieteellisiä tutkimuksia, joilla todistettaisiin kasvissyönnin olevan terveellisempää eikä tutkimuksia, joilla voitaisiin osoittaa vähärasvaisen ruokavalion olevan parempi kuin vähähiilihydraattinen ravinto, ovat sitten mitattavana ominaisuutena olleet terveyteen vaikuttavat tekijät ja sairaudet tai kuolleisuus. Ajatellaan myös että kasvissyönti on eettisempää kuin eläinten syöminen.
Dahlqvist kertoo oman ruokavalionsa olevan hyvin yksinkertainen. Kansainvälinen lyhenne LCHF tulee sanoista Low Carb/High Fat. Palaan tähän ruokavalioon myöhemmin tarkemmin.
Hiilihydraatit muuttuvat nopeasti glukoosiksi, verensokeriksi, mikä nostaa veren insuliinipitoisuutta ja vahingoittaa siten verisuonia ja kudoksia. Sen takia hiilihydraattien määrän tulisi ravinnossa olla alhainen. Tämä koskee erityisesti diabeetikkoja, metabolista oireryhmää sairastavia, ylipainosta kärsiviä ja muita kroonisia kansantauteja sairastavia. Terveitä ja fyysisesti aktiivisia henkilöitä tämä rajoitus ei niinkään koske, sillä heidän kuluttamansa energiamäärä on suurempi ja siksi heidän verensokerinsa ei pääse nousemaan yhtä korkeaksi, mutta jos hekin syövät jatkuvasti 50 – 60% hiilihydraatteja energiantarpeestaan, heidänkin sairastumisriskinsä kasvaa ennen pitkää.
Sekä sokeri että tärkelys muuttuvat glukoosiksi (rypälesokeriksi) ja verensokerin noustessa haiman beetasolut lisäävät insuliinin eritystä. Korkea verensokeri ja korkea insuliinimäärä veressä merkitsevät diabeetikoille ja metabolista oireryhmää, diabeteksen esivaihetta, sairastaville huonoa ennustetta. Plakin ja kalkkeutumien syntyminen lisääntyy tästä syystä verisuonien seinämissä. Vuotavat kalkkeutumat voivat aiheuttaa verisuonien tukoksia, trombooseja, mikä voi johtaa sydäninfarktiin, aivoinfarktiin tai jalan veritulppaan.
Proteiinia tulisi syödä noin 0,5 – 1,5 g painokiloa kohden. Lihaa voi siis syödä jopa 300g päivässä, mikä on 60 g proteiinia (lihassa on 20% proteiinia, loput on pääasiassa vettä), mutta jos syö muita proteiineja, on lihaa syötävä sen mukaan vähemmän.
Vähähiilihydraattinen ja runsasrasvainen ruokavalio hillitsee makeantunnetta ja pitää nälän pitkään loitolla. Näin napostelu jää ja painonhallinta tulee helpommaksi. Verenpaine alenee väistämättä ja verensokeriarvot myös. Kirjassa kerrotaan, miten tulee toimia, jos käytössä on lääkkeitä. Lääkärin valvonnassa voidaan vähitellen jopa osa lääkkeistä, jopa kaikki vähitellen lopettaa, kun veriarvot normalisoituvat.
Jatkan kirjan esittelyä vielä jatkossa. Seuraavaksi kerron, mitä Dahlqvist kirjoittaa hyvistä ja huonoista rasvoista.
