Sohaistaanpa vielä ampiaispesään: Kirjastoapuraha

Ti 4.10.2011
Kirsin kirjanurkassa Kirsi Hietanen kirjoittaa Kirjastoapurahoista: Hyvä vai paha apuraha? Siinä hän ottaa kantaa HS:n kuukausiliitteen kirjoitukseen (☜ netin kirjoitus) kyseisestä asiasta.

HUOM! Älä sekoita termejä kirjastoapuraha ja lainauskorvaus!
Kirjailijan saama lainauskorvaus on eri asia kuin kirjastoapuraha.
Lue http://109.234.240.30/pdf/sanasto_tiedote_lainauskorvaus.pdf
En muista nyt, paljonko se on lainauskerralta. Jotain yhden sentin luokkaa... Sadasta lainauksesta tulee silloin lainauskorvausta kokonaista 1 euro.

MTV3 kirjoitti asiasta 17.2.2006 seuraavaa:

EU-komissio uhkaa puuttua Suomen kotimaisille kirjailijoille maksamaan kirjastoapurahaan. EU-komissio on todennut kirjastoapurahan syrjivän ulkomaalaisia kirjailijoita.

Turun Sanomien mukaan komissio ajaa kotimaisen kirjastotuen tilalle kaikkien EU-maiden kirjailijoille maksettavaa korvausta, joka perustuu lainauslukuihin. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että suomalaisille jaettu raha menisikin kansainvälisille menestyskirjailijoille.

Jatkan minäkin nyt hiukan samasta aiheesta. Kirjastoapurahahan on eri asia kuin kirjastokorvaus, jonka kirjailija saa siitä, kuinka monta lainausta hänen kirjoistaan on.

Kirjastoapuraha 908 kirjailijalle ja kääntäjälle

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta on myöntänyt 2 889 325 euroa kirjasto-apurahoina ja -avustuksina yhteensä 908:lle kirjailijalle ja kääntäjälle. Apurahat on tarkoitettu kirjailijoiden ja kääntäjien luovaan työskentelyyn, avustuksia myönnetään taloudellisin tai sosiaalisin perustein. Yksittäisten apurahojen suuruus vaihtelee 500 eurosta 14 500 euroon. Hakemuksia oli tänä vuonna 1 418 kappaletta, joista kaunokirjallisuuden alaan kuuluvia 1 072 kappaletta ja tietokirjallisuuden alaan kuuluvia 346 kappaletta.
Apurahoihin ja avustuksiin varatusta määrärahasta 90 prosenttia myönnetään kaunokirjallisuudelle ja 10 prosenttia tietokirjallisuudelle. Kääntäjille on varattu kummassakin ryhmässä 16 prosentin kiintiö. Apurahaa ei myönnetä tieteellisten tutkimusten tai oppikirjojen tekijöille.
Kirjastoapurahajärjestelmä luotiin 1960-luvun alussa; sen nojalla jaetaan kirjailijoille ja kääntäjille apurahoja, koska heidän teoksiaan on maksutta lainattavissa ja luettavissa yleisissä kirjastoissa. Kirjastoapurahojen ja -avustusten määräraha on sidottu yleisten kirjastojen edellisen vuoden kirjahankintoihin ja on suuruudeltaan 10 prosenttia kokonaissummasta. Apurahat ja avustukset myönnetään hakemuksesta ja ne ovat harkinnanvaraisia eivätkä perustu esim. lainausmääriin. Apurahoista päätettäessä huomioidaan sekä kirjailijan aiempi tuotanto että nykyinen luova työvaihe. Vähintään neljän kuukauden työskentelyyn myönnettyihin apurahoihin sisältyy sosiaaliturvaosuus eläke- ja tapaturmavakuutuksen ottamiseksi.

Vuoden 2011 apurahat ja avustukset jakautuivat seuraavasti:

apurahoina luovaa kirjallista                    kaunokirjallisuus                    tietokirjallisuus
työtä suorittaville kirjailijoille                  2 082 000 euroa                        205 800 euroa

apurahoina kääntäjille                             443 000 euroa                           82 925 euroa

avustuksina ahtaissa taloudellisissa
oloissa eläville iäkkäille kirjailijoille
ja kääntäjille                                           52 700 euroa                              0 euroa

avustuksina sairauden tai
työkyvyttömyyden perusteella               22 200 euroa                              700 euroa

yhteensä                                                2 599 900 euroa                         289 425 euroa

Sairaat ja työkyvyttömätkin saivat almun: 700 euroa! Mutta kirjastoapurahan saajien nimiluetteloa ei löydy netistä.

Säveltaiteen kirjastoapurahojen saajat sensijaan on löydettävissä netistä, jota en nyt kuitenkaan laita tähän. Samoin kuvittajien ja sarjakuvantekijöiden lista:

75 000 euroa kirjastoapurahoja kuvittajille ja sarjakuvataiteilijoille 

Taiteen keskustoimikunnan kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaosto on jakanut 75 000 euroa kirjastoapurahoja vuodelle 2011. Määräraha nousi 25 000 euroa edellisestä vuodesta. Kirjastoapurahat myönnetään taiteelliseen työskentelyyn kuvittajille ja sarjakuvataiteilijoille, joilla on julkaistuja teoksia. Hakemuksia saapui 102 kpl ja apurahoja myönnettiin 30 hakijalle. 

Apurahan saajat 

Terese Bast, Jakobstad, 2 000 €

Maria Björklund, Helsinki, 2 000 €

Terhi Ekebom, Helsinki, 2 000 €

Roope Eronen, Helsinki, 3 000 €

Tarja Heikkilä, Porvoo, 2 000 €

Jyrki Heikkinen, Kuopio, 3 000 €

Emmi Jormalainen, Helsinki, 2 000 €

Jussi Kaakinen, Helsinki, 3 000 €

Kaarina Kaila, Helsinki, 2 000 €

Kaltsu Kallio, Järvenpää, 3 000 €

Liisa Kallio, Helsinki, 2 000 €

Ilja Karsikas, Helsinki, 2 000 €

Ilpo Koskela, Oulu, 3 000 €

Reetta-Maija Laitinen, Helsinki, 2 000 €

Kivi Larmola, Helsinki, 4 000 €

Tommi Musturi, Tampere, 3 000 €

Christer Nuutinen, Helsinki, 3 000 €

Kati Närhi, Helsinki, 2 000 €

Ulv Daga, Tampere, 2 000 €

Ville Pynnönen, Riihimäki, 2 000 €

Lasse Rantanen, Helsinki, 2 000 €

Aapo Rapi, Helsinki, 4 000 €

Sonja Richert, Helsinki, 3 000 €

Hannamari Ruohonen, Vårdö, 2 000 €

Anna Sailamaa, Helsinki, 2 000 €

Petteri Tikkanen, Iisalmi, 2 000 €

Janne Toriseva, Helsinki, 2 000 €

Jari Vaara, Helsinki, 2 000 €

Anne Vasko, Hyvinkää, 3 000 €

Julia Vuori, Helsinki, 4 000 €

Tiedot: Valtion kirjallisuustoimikunta

Taiteen keskustoimikunta 

Lainaan tähän vielä kopion Keijo Perälän kirjoituksesta (vrt. MTV:n kirjoitus):

www.kirjastot.fi/File/...8bff.../tekijanoikeus_kirjastokorvaukset.doc

”KIRJASTOKORVAUKSISTA”

Keijo Perälä Yleisten kirjastojen neuvostolle 19.5.2006

Julkisuudessa on ollut jo jonkin aikaa vähän sekavaa kirjoittelua siitä, että Suomen ns. kirjastoapurahajärjestelmään on Euroopan komission vaatimuksesta tehtävä muutoksia; mahdollisesti romutettava koko hyvänä pidetty järjestelmä. Suomen kirjastoseura ja eräät muut yhdistykset järjestivät Vihreän eduskuntaryhmän suojeluksessa aiheesta esitelmätilaisuuden Helsingissä 25.4.2006 (Pikku-Parlamentissa). Siellä saatiin, lähinnä hallitusneuvos Jorma Waldénilta, ensi käden tietoa siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtumassa. Seuraavassa on pyritty esittämään asia ja tilanne, paitsi virallisten dokumenttien, lähinnä Waldénin kertoman pohjalta. Kommentit, mielipiteet ja spekulaatiot ovat tämän kirjoittajan.

Direktiivi

Kaiken takana on Euroopan Yhteisöjen direktiivi vuokraus- ja lainausoikeuksista (92/100/EEC, 19. marraskuuta 1992), jossa säädetään tekijänoikeuksin suojattujen teosten yleisölle lainaamisesta mm. seuraavaa. Direktiiviä ym virallisia tekstejä olen seuraavassa siteerannut vähän lyhentäen.

Pääsääntö (direktiivin 1. artikla)

Tekijöillä (ja eräillä muilla oikeudenhaltijoilla) on oikeus määrätä teostensa vuokraamisesta ja lainaamisesta. (Tätä tarkoittaa termi ”public lending right”.)

Kun tätä oikeutta on kirjastotoiminnassa mahdoton soveltaa sellaisenaan, direktiivissä on annettu mahdollisuuksia pakkolisenssin luonteisin menettelyin taata kirjastoille mahdollisuus ostaa ja antaa lainaksi teoskappaleita ilman yksittäin hankittavia lupia, mutta korvausta vastaan. Siinä onkin asian ydin.

Rajoitus (direktiivin 5. artikla)

Jäsenvaltiot voivat rajoittaa tekijäin ym. yksinoikeutta määrätä yleisölle (public) lainaamisesta edellyttäen, että ainakin tekijät saavat korvauksen lainaamisesta. Korvauksia määrättäessä saadaan ottaa huomioon valtion kulttuuripoliittisia tavoitteita. (1 kohta)

Sama koskee äänitteitä, elokuvia ja tietokoneohjelmia. (2 kohta)

Suomessahan elokuvien ja tietokoneohjelmien kirjastolainaus on luvanvaraista, mutta äänitteitä kohdellaan kuin painotuotteita.

Jäsenvaltiot voivat vapauttaa tietyn tyyppiset laitokset korvauksen maksamisesta. (3 kohta)

Direktiivin säätämisen yhteydessä Komissio on antanut tätä säännöstä tulkitsevan lausunnon:

The Commission considers that the categories of establishments which may be exempted under Article 5 (3) include public libraries, universities and educational establishments.

Suomen liityttyä Euroopan Yhteisöön 1995 lainausdirektiivi sisällytettiin lainsäädäntöömme täydentämällä tekijänoikeuslain 19 §:ää, jossa myönnetään yleinen oikeus levittää teoskappaleita edelleen sen jälkeen, kun ne on tekijän suostumuksella myyty tai muuten pysyvästi luovutettu; lukuun ottamatta elokuvateosta ja tietokoneohjelmaa, joita ei saa luvatta vuokrata tai lainata yleisölle. Lainauskorvauksesta säädetään 19 §:ssä näin:

Tekijällä on oikeus korvaukseen teosten kappaleiden lainaamisesta yleisölle, … Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos lainaaminen tapahtuu yleisestä kirjastosta taikka tutkimusta tai opetustoimintaa palvelevasta kirjastosta.

Suomen laki on Komission lausuman mukainen. Komissiossa on ilmeisesti vasta myöhemmin huomattu, että sanatarkasti komission lausumaa soveltaen poikkeuksesta tuleekin pääsääntö, ja direktiivi menettää tältä osin merkityksensä. (Vuoden 2005 lopulla ilmestyneessä Pirkko-Liisa Haarmanin selitysteoksessa ”Tekijänoikeus ja lähioikeudet” ei tätä lainkohtaa mitenkään problematisoida tai kyseenalaisteta.) Kysymys on siitä, onko lausunnossa voitu tarkoittaa, että kaikki kolme laitoskategoriaa voidaan vapauttaa korvauksista. Lause oli ilmeisesti tanskalaisten tekstiin vaatima. He hankkivat samassa yhteydessä eksplisiitin siunauksen omalle korvausjärjestelmälleen. Suomihan ei silloin ollut yhteisön jäsen.

Mitä nyt?

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on 22.3.2006 ilmoittanut Eduskunnassa, että hallitus aikoo ehdottaa, että tekijänoikeuslain 19 §:stä poistetaan yleiset kirjastot laitoksina, joissa tapahtuvasta lainaamisesta ei tarvitse maksaa tekijöille korvausta. Ylijohtaja Riitta Kaivosoja on 10.5. ilmoittanut julkisesti, että myös korvausjärjestelmä on tulossa ja että sen kustannusten arvioidaan alustavasti olevan muutama miljoona euroa vuodessa.

Korvaussääntöjen laadinta ei ehkä ole ihan yksinkertainen tehtävä. Kuinka paljon ulkomaisten kirjailijoiden ja paljon lainattujen kirjoittajien korvauksia voidaan rajoittaa? Direktiivihän sallii ottaa huomioon ”cultural promotion objectives”. Ehkä kirjastot voisivat jälleen tehdä sitä myös hankinnoissaan ja tarjonnassaan. Kirjastoja ei sen vuoksi saisi tulosohjauksen nimissä liikaa painostaa pyrkimään suuriin lainausmääriin. Epätoivoinen yritys muuttaa lainausten joka tapauksessa vähenemään pyrkivää suuntaa tuskin johtaa kulttuuripoliittisesti ja kirjastolaitoksen tulevaisuutta ajatellen kestävään hankintapolitiikkaan.

Lain mukaan korvausvelvollinen on se laitos, joka teoskappaleita lainaksi antaa; tässä tapauksessa siis kunnat. Kunnissa ja niiden kirjastoissa tietenkin toivotaan, että valtio rahoittaisi lainauskorvaukset. Siihen suuntaan opetusministeriöstä annetut alustavat, vaikka hyvin yleisluonteiset tiedot viittaavatkin. Täytyy toivoa, ettei tästä pikkurahasta onnistuta tekemään riitaa.

”Kirjastokorvausapurahat”

Julkisessa keskustelussa lainauskorvausasiaan ovat sekoittuneet apurahat, joista on ollut tapana käyttää harhaanjohtavaa nimitystä ”kirjastokorvaus”. Ne eivät ole tekijänoikeudellisia korvauksia. Sekaannus on kylläkin ymmärrettävä. Kun apurahoja perustellaan laissa sanoilla ”sen johdosta, että … kirjoja pidetään maksuttomasti käytettävissä yleisissä kirjastoissa …”, asialle on luotu selvä yhteys kirjastolainaukseen. Myös alusta saakka käytössä ollut epävirallinen nimitys kirjastokorvaus viittaa siihen, että järjestelmä on luotu korvauksia korvaamaan.

Apurahalaki säädettiin samaan aikaan sekä kirjastolain että tekijänoikeuslain kanssa vuonna 1961. Vaikka silloin ei ollut Euroopan Unionia eikä sen direktiivejä, on kirjastoille aina esitetty myös Suomessa moitteita siitä, että tekijät eivät saa lainauksesta mitään korvausta. Apurahalaki oli kompromissi, jolla ostettiin rauha kirjailijoiden kanssa. Keskustelu asiasta ei kuitenkaan kokonaan loppunut, vaikka kirjastojen olemassaolo sinänsä on hyväksytty. Vielä 1980-luvulla olen osallistunut väittelyihin, joissa kiisteltiin siitä, onko kirjastoista haittaa kirjojen myynnille. Jotta apurahojen luonne harkinnanvaraisina avustuksina voidaan säilyttää, on tärkeää korostaa, että kyse ei ole tekijänoikeudellisesta korvauksesta (engl. remuneration) eikä edes hyvityksestä (compensation).

Komissio on tosin moittinut näitä apurahojakin siitä, että niitä myönnetään vain Suomessa asuville. Sen katsotaan olevan unionin periaatteiden vastaista syrjintää, mutta eri asia kuin lainausdirektiivin toimeenpano. Ministeri Karpela on Eduskunnalle (22.3.2006) ilmoittanut, että apurahajärjestelmää ei aiota muuttaa, muuten kuin poistamalla asuinpaikkarajoitus. Lainauskorvauksiin on siten löydettävä uutta rahaa, eli tekijöille pitäisi olla odotettavissa lisätuloja. Apurahojen määrähän on vähentynyt kirjastohankintojen vähenemisen myötä.