Koska pariin viimeiseen viikonloppupokkariarvontaan ei ole pahemmin ollut kiinnostusta, tämä oli nyt tässä tällä kertaa. Esimerkiksi edellisviikolla kukaan ei halunnut voitoksi laittamaani kirjaa ja viime viikollakin mukaan lähti vain kaksi kilpailijaa, joten laitan poistopokkarini nyt toistaiseksi kiertoon muuta kautta. En kuitenkaan Bookcrossingin kautta.
Olen tosin ollut vuosia mukana mm. semmoisessa touhussa kuin Bookcrossing, mutta innostukseni siihen on täysin lopahtanut. En ymmärrä, miksi minun pitäisi pois antamiini kirjoihin liimata kaikenmaailman lippuja ja lappuja ja ostaa painettuja muovipusseja yms. ja maksaa siitä, että saisin siivet tms. oman nimimerkkini viereen ko. sivuilla. Tietysti voi olla hauskaa seurata kirjojen seikkailuja ympäri maailmaa: Tänään Hesan linja-autoasemalle jättämäni kirja on esimerkiksi huomenna rekisteröity Oulussa tai lentokentälle jättämäni kirja on ehkä seuraavaksi Lahdessa tai Kiinassa. Kuitenkin mieluummin luen kirjoja ja juttelen niistä kasvokkain ihmisten kanssa tai vaikka täällä blogeissa. Kaikki lapulliset kirjat olen laittanut pois kirjahyllystäni enkä viitsi enää laputella muille antamiani kirjoja.
Ymmärrän tietysti, että Bookcrossing-sivujen ylläpitäjätkin tarvitsevat rahaa, mutta eiköhän sitä mainosten ja rekvisiittamyynnin kautta sentään tule heillekin riittävästi ilman meikäläisen panosta. Onhan Facebookin keksijä ja ylläpitäjä saanut somasti tuohta omasta bisneksestään. Facebook on todellinen mainosten valtakunta. Mainoksillahan näiden blogienkin pitäjät tienaavat.
Mutta kirjojen laputtelu, UH, kaikkeen sitä on meikäläinenkin sortunut. Kirjat menevät siitä mielestäni pilalle.
Yhdellä helsinkiläisellä divarilla oli tapana leikata pala pois etusivujen yläkulmasta halvalla myymistään kirjoista. Nyt he ovat kaiketi sen kuitenkin lopettaneet, koska ihmisiltä tuli erittäin paljon harmistunutta palautetta.
EDIT: Esimerkkinä mainittakoon yksi kirja, jonka ostin joskus tuosta divarista ja josta oli pala leikattu:
T. Taberman & T. Wuori-Taberman: Henki & Elämä. Marimekko, Marimekon 50-vuotisjuhlakirja, 223 sivua, kovakantinen, isokokoinen, 4-värinen, WSBookwell Oy, Porvoo 2001
Ajatuksia herättelevä postaus. En ole itse törmännyt monestikaan pahoinpideltyyn kirjaan. Luulen, että meitä lukijoita ja kirjojen käyttäjiä on kahdenlaisia: Toiset tykkäävät, että kirjoissa näkyy käytön jälki. Toiset taas haluavat säilyttää kirjansa kuin kirjakaupan hyllyltä otettuina.
VastaaPoistaItse häilyn näiden tyyppien välimaastossa. Pidän siisteistä kirjoista, mutta joskus jossakin en voi muuta kuin ihailla jotakin kaiken nähnyttä kirjaa, joka on repaleinen ja likainen. Tällainen hieno tosi käytetty kirja on esim. Kalle Päätalon kappale Mika Waltarin teoksesta Aiotko kirjailijaksi.
Paula, en minäkään vaadi kirjoilta täyttä "sterilisyyttä", mutta en tykkää niistä Bookcrossing-lapuista enkä siitä, että kirjasta leikataan palanen etusivulta hylkäämisen merkiksi.
VastaaPoistaSe divari perusteli niitä palan leikkaamisia sillä, että jossain ulkomailla, taisi olla Englannissa, joku kirjapaino tai kirjakauppa leikkasi aina palasen etusivulta makkelikirjoista eli hylättyjen osaston kirjoista – nyt olen unohtanut sen tarinan, pitänee kysyä uudestaan joskus – ja tuo aikanaan Holapan omistama kirjakauppa alkoi sitten käyttää samaa ideaa itse muka makkelikirjoiksi merkitsemissään
kirjoissa.
Kirja voi olla luettu ja kuluneenkin näköinen, mutta ei likainen eikä tahallaan sotkettu. Likaisia kirjoja inhoan, koska ne levittävät edelleenkin tauteja (aikaisemmin mm. tuberkuloosia). Vuosaaren kouluissa on nyt tuberkuloosia esiintynytkin...