29.7.2011

Pokkariarvontaan ehtii vielä mukaan!

Pe 29.7.2011
Oletko jo osallistunut Pokkariarvontaan? Vielä pari päivä jäljellä, vielä ehtii mukaan. Siispä Pokkariarvontaan (klikkaa), jos et vielä ole osallistunut.
Mukavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

28.7.2011

Pieni tiedotus

To 28.7.2011
Ajattelin, että joku ehkä nyt ihmettelee, kun olen vaihtanut profiiliini Marja-Leenan tilalle Marleenan, mutta kyllä minä olen ihan sama tyyppi edelleen, mutta otin käyttöön ns. nicknamen tai lempinimen tms. Minua on nimitelty, kutsuttu, haukuttu, hellitelty, nimitetty iätkaiket Marleenaksi ja koska Blogistaniassa, Blogilandiassa tuntuu olevan nykyisin Marja-Leenoja vaikka kuinka paljon, niin päätin sitten olla Marleena erotukseksi muista Marja-Leenoista. Että siis näin. :)

Ihan tämä sama teksti on myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia. :D

26.7.2011

Muumipeikko jo yli 65-vuotias

Ma 25.7.2011
Tyhjensin kännykkäni muistista kuvia ja huomasin sinne jääneen jotain näpsäyksiäni eräästä viime keväisestä oppilaiden Muumi-näyttelystä. Muumipeikkohan täytti vuonna 2010 jo 65-vuotta! Ikinuori kaveri, joka vain vuosi vuodelta nuortuu.
Oppilaat olivat rakentaneet erään helsinkiläisen koulun aulan vitriiniin näyttelyn, josta tässä nyt muutama kuva. Harmi, ettei minulla ole kuvaa kokonaisuudesta. Vitriinin lasi kiilteli lamppujen valossa, niin että kokonaiskuva jäi ottamatta.

Tove Jansson on kaikkien lasten kestosuosikki. Näyttelyn kirjat olivat hyvin luetun näköisiä, mutta koska olin vain käymässä kyseisellä koululla, en tiedä olivatko kirjat koulun kirjastosta vai muualta koottuja, esimerkiksi oppilaiden omia.
Kaikenlaista muumirekvisiittaa on olemassa, mutta tässä näyttelyssä ei niitä paljon ollut, joten saattaa olla, että näyttely olikin jonkun opettajan rakentama. Luulen, että oppilaiden tekemä näyttely olisi ollut muumimateriaalin puolesta runsaampi. :) Kukapa tietää, kun en silloin huomannut kysyä.
Toisinaan ajattelen, että voisin joskus lukea kaikki muumikirjat uudestaan. Katsotaan nyt, milloin aika riittää johonkin muumikirjaan tarttumiseen. ;)
Tämä  juliste onkin sitten jo vuodelta 2005, siis edellisiltä Muumi-synttäreiltä! Aitoja vanhoja piirroksia.
Tällainen pikkunäyttely on mielestäni hauska ja kouluissa voisi enemmänkin harrastaa lastenkirjailijoiden esittelyä aulojen vitriineissä, vaikka hyvähän niitä vakituisiakin täytettyjä eläimiä ja lintuja yms. on katsella, koska aina jää jokin asia muistiin. Tosin joskus surettaa, että niin moni eläin ja lintu on menettänyt henkensä tieteen vuoksi. Vai ovatkohan ne itsestään kuolleet ja sitten täytetty, kun on jostain löydetty. Näin nykyisin yleensä tehdään, mutta epäilenpä, että aikaisemmin ne on pyydystetty, tapettu ja täytetty. Tietääkö joku asiasta enemmän?

Yritän laittaa toiseen blogiini Arkea, juhlaa ja unelmia tyttäreni muumikokoelmasta jotain jossain vaiheessa. ;D Mukavaa alkanutta heinäkuun viimeistä viikkoa!

24.7.2011

Deborah Rodriguez: Kabulin kauneuskoulu

Su 24.7.2011
Tiesin kyllä aikaisemminkin, ennen kuin luin tämän kirjan, missä on Afganistan ja missä on Kabul ja tiesin myös monista ikävistä asioista, jotka liittyivät tuohon maahan, mutta afganistanilaisten naisten maailmasta en todellakaan tiennyt paljon mitään. Siksipä Deborah Rodriguezin Kabulin kauneuskoulu suorastaan  yllätti minut paljastamalla paljon siitä, mitä burkhien ja huivien taakse kätkeytyy. Yllätti ja sai minut voimaan pahoin.
Kirja kertoo 2000-luvun afganistalaisista, ei sen kaukaisemmasta ajasta. Ja se perustuu tosiasioihin. Se on kaikesta huolimatta elämänmyönteinen ja paikoin jopa hauskaa luettavaa.

Kuva :Wikipedia
Miten kampaaja voi auttaa naisia maassa, jossa on ollut katastrofi toisensa jälkeen? Jos en olisi lukenut tätä kirjaa, sanoisin, että eipä paljon mitenkään.  Deborah Rodriguezin kertoma tarina on aivan uskomaton. Rohkea, jääräpäisen urhea nainen miesten maailmassa. Jopa suorastaan uhkarohkea. Me pidämme länsimaita miesten maailmana, mutta tämä kirja paljastaa, ettemme niin ajatellessamme tosiaan tiedä maailman kaikista todellisuuksista paljoakaan. Tietysti tämä maailma on tietyllä tavalla miesten, mutta Afganistanissa se on jotain aivan äärimmäistä. Lue ja järkyty. En tämän kirjan luettuani enää katsele burkhaan verhoutunutta naista välinpitämättömästi. Myöskään Afganistan ei ole minulle enää vain jokin tuntematon maa jossain kaukana. Sydämeni on saanut haavan noiden kaikkien naisten tähden.
Kirjan tarina jää kesken. Ehkä jonain päivänä saamme lukea jatkoa. Toivon silloin kirjan sisällön olevan mieltä ilahduttavan. Jotenkin uskon, että kuulemme vielä joskus lisää Kabulin kauneuskoulusta. Toivon sitä ja uskon niin tapahtuvan.

Tämä kirja oli pitkästä aikaa sellainen, etten olisi millään malttanut jättää sitä käsistäni, Loistopokkari vuodelta 2009, 2. painos, 363 sivua. Kirja on ilmestynyt englanniksi 2007. Suomennos Marja Helanen-Ahtola.
Katso myös video (sivut konekäännöksellä) ja video (ilman kääntäjää). Samalla sivulla on myös lisää kirjasta yms. Samoin Youtubessa. Ja myös täällä. Sekä kirjailijan kotisivulla.

22.7.2011

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Pe 22.7.2011
Tämä  Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on sellainen vanhanajan nidottu kirja, jonka sivut on sidottu yhteen langalla. Ei kuitenkaan niin vanhanajan kirja, että sivut pitäisi itse aukoa paperiveitsellä. Pokkariksikaan en oikein osaisi tätä nimittää, vaikka kannet ovatkin ohutta kartonkia. Sellaista, mistä lapset aikoinaan leikkasivat paperinukkeja. Irrallinen kansipaperi on pikkuisen nuhruinen, sisus siisti, vaikka parilla kolmella sivulla on alleviivauksia. Se ei minua haittaa, tulee luettua se runo tarkemmin.
Löysin kirjan käydessäni 2.7.2011 Sastamalassa. En kuitenkaan Vanhan kirjallisuuden päivien myyntitiskeiltä, vaan Pukstaavia vastapäätä sijainneelta lähetystyön kirpputorilta. Hintakaan ei päätä huimannut: 0,50 euroa.

Jostain syystä olen aina luullut kirjaa romaaniksi. Vasta nyt sitä tarkastellessani tajusin sen runokirjaksi. Se ei ole missään aikaisemmin tullut vastaani. Olen kyllä kuullut, että se herätti aikanaan kohua, olihan se kirja ilmeisesti Tikkasten avioliitosta ja Henrik Tikkanen, joka tietääkseni kuoli syöpään, oli tunnettu kuvittaja. Kirjailija hän oli myös, vaikka tunnenkin hänet paremmin piirtäjänä.

Kirja on Tammen kustantama ja sen on suomentanut Eila Pennanen. Kirjan julkaisuvuosi on 1978 ja tämä minun kirjani on 2. painos samalta vuodelta. Kirja on omistettu Henrikille ja mustavalkokuvitus on Henrik Tikkasen käsialaa, samoin kannen piirros.
Takannen tekstissä lainataan Pekka Tarkan arvostelua Helsingin Sanomista: "Kirjan otsikko ei ole pelkästään ironinen." - - - "Kahden ihmisen epätoivon dialogissa Märta Tikkanen ampuu nyt runonsa miehen linnoitusta vastaan..."
Kuva suurenee klikkaamalla.

Kirja on minulta jäänyt vain selailun asteelle toistaiseksi. Runot ovat liian ahdistavia. Ja lapsienkin tilanne tuossa kirjassa on liian järkyttävä. Esimerkiksi tuo alleviivattu runo kertoo kymmenvuotiaan pojan maailmasta tuossa perheessä.

Henrik Tikkasen tussipiirrokset elävöittävät kirjaa, jonka tekstejä en tahtoisi uskoa todeksi. Kuinka paljon runoissa on paljastuksia perheen sisältä ja kuinka paljon joittenkin muitten perheiden, en tiedä. Kuinka paljon kirjassa on fiktiota, kuinka paljon totta, en myöskään tiedä, mutta sangen synkkä runokirja se on. Pelkkiä ikäviä asioita runo runon perään.
Tikkasesta on sanottu, että hän on käyttänyt teksteissään paljon omaelämäkerrallisia aineksia.

Märta Tikkanen sai tänä vuonna Valtion kirjallisuustoimikunnan myötämän kirjallisuuden valtionpalkinnon 15 000 euroa teoksestaan Emma ja Uno – rakkautta totta kai.

Märta Tikkanen täytti huhtikuussa 76 vuotta.

18.7.2011

Nunnaluostarin portin takaa

Ma 18.7.2011
Luin juuri yhdeltä istumalta vanhan kirjan, Anne Huré: Kaksi nunnaa. Alkuperäinen teos Les deux moniales  ilmestyi Ranskassa1962.
Tämä kirja on Weilin & Göösin vuonna 1965 kustantama kovakantinen 242-sivuinen teos, jonka kansipaperin on suunnitellut  Alfons Eder. Ranskankielestä sen on suomentanut Leena Leikkola.


Oikeastaan ensin vain selailin sitä, mutta jäinkin sitten lukemaan. Kiinnostuin, kun kirjan alkupuolella mainittiin monien nunnien tekevän väitöskirjoja: Esimerkiksi jonkin luostarin noin kahdesta sadasta nunnasta 50 oli tohtoreita! Aiheet kyllä ovat tosi kaukana minun maailmastani: jotain kirkolliskokouksiin yms. kirkkohistoriaan liittyvää. Kreikan, heprean ja latinan taitoa on useimmilla nunnilla varmasti riittämiin. Tämä kirja ei ole dokumentti, vaan fiktiota, mutta kai tosiasioitakin siinä sivutaan.

Luin jostain, että kirjoittaja oli epäonnisunut nunnana ja kirjoittanut sitten tämän kirjan, josta tuli menestys. Minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut tästa kirjasta mitään. Netistä etsiessäni tietoja kyseisestä kirjailijasta löysin yllättävän sivuston, Susanna Itäkareen väitöskirjan vuodelta 2005 Emme ole enkeleitä (pdf), jossa on sivukaupalla juuri tästä Hurén kirjasta.

Luin sangen kiinnostuneena abbedissan kohtaloon liittyvistä kuvioista kirjan ensimmäiset lähes 200 sivua. Päähenkilöinä ovat abbedissan ikätoveri ja nuori sisar. Sitten yhtäkkiä aivan tyylistä poiketen kerrotaan tuon noviisin ja nunnan välimaastossa vielä eläneen nuoren sisaren rakastumisesta munkkiin, jota hän rientää salaa tapaamaan. Ei niin, etteikö se olisi sopinut juoneen, mutta tyylin muutos on outo. Kyllähän asian on tekstistä voinut aikaisemminkin lukea, mutta tuossa kohdassa tyyli vaihtuu liian erilaiseksi. Myös kirjan viimeiset muutamat kymmenet sivut menettävät siihen astisen jäntevyytensä, aivan kuin ne olisi kirjoittanut joku toinen. Abbedissassa tapahtuva muutoskin tuntuu kummalliselta, suorastaan epäuskottavalta. Samoin päähenkilöiden luonnekuvat saavat lopussa tunnistamattomia piirteitä. No, ehkä kaikki nunnien sitkeät rukoukset vaikuttavat lopputulokseen.

En tiedä, onko syy käännöksessä vai itse kirjan tekstissä, mutta paikoin saa vuoropuheluissa todella miettiä kuka sanoo mitäkin. Myös aika ajoin nimien vaihtelu vaikeuttaa muutenkin lukemista, kun mainitaan nunnat ja munkit milloin milläkin tavalla, joita ei tahdo aina muistaa. Välillä käytetään vain titteleitä tai mitä ne sitten ovatkaan, sellaisia kuin suurprioritar tai äiti vikaari, sitten taas vain prioritar, josta ei tiedä onko siis kysymyksessä tuo suurprioritar. Välillä vikaarilla ym. on nimikin jne. Tai puhutaan Dom Antoinesta ja jo seuraavassa lauseessa isä Grégoiresta ja sitten taas seuraavaksi isä Antoinesta tai Dom Grégoiresta ja sitten taas toisessa luvussa isä de Carennac ja ilmeisesti kysymys on koko ajan samasta munkista. Tavallisen lukijan, siis minut, tuollaiset nimien vivahteikkaat vaihtelut pistävät liian tiukalle. Haluaisin, että samassa luvussa käytettäisiin koko ajan henkilöistä yhtä ainutta nimeä. Mieluummin joka luvussa, siis koko kirjassa. Kun kirjan naisten nimien kohdalla toistuu sama tilanne, niin pää on pyörällä ja saa koko ajan ihmetellä, ketähän tässä tarkoitetaan.

Nunnaluostarien maailmaa tämä kirja avaa moneen suuntaan.

17.7.2011

Ohjeita tunnelukkojen avaamiseen ja luovuuden esteiden raivaamiseen

Su 17.7.2011

Tämä kirja on oleillut kirjahyllyssäni ainakin pari vuotta. Johonkin kirjan aikaisempaan painokseen olen tutustunut jo vuosia sitten. Ensimmäinen suomennoshan julkaistiin jo vuonna 1997. Nyt kuitenkin sopivasti kesälukemisena osui käteeni tämän Julia Cameronin kirja Tie luovuuteen - Henkinen polku syvempään luovuuteen. Se on Liken pokkari vuodelta 2008, 7. painos. Sen on suomentanut Pekka Pakkala ja tämän pokkarin kannen on suunnitellut Tommi Tukiainen.

Muistan joskus tarttuneeni tähän kirjaan sangen epäluuloisena, mutta kokeilin kyllä jo silloin aamusivuja muistaakseni aika pitkäänkin ja taiteilijatreffejäkin ja pidin koko juttua oikein hyvänä. Aamusivut sitten jossain vaiheessa unohtuivat lähes kokonaan, mutta taiteilijatreffejä olen kyllä harrastanut sen jälkeenkin, mutta sangen harvoin kuitenkin ja täysin unohtaen, mistä olin idean alunperin saanut.

Nyt tutustuin kirjaan uudestaan ja ryhdyin kokeilemaan kirjan ohjeita ihan kesämielellä. Minulla on vasta ensimmäinen viikko menossa, mutta olen kuitenkin lukenut kirjan uudelleen kuta kuinkin kokonaan. Enpä usko, että kirjan harjoitustehtävistä haittaakaan on.

Tunnelukkoja ja luovuuden esteitä on varmasti meillä kaikilla ja itselläni olen huomannut niitä kertyneen tyttäreni sairauden ja kuoleman jälkeen runsaasti. Jos saan tästä kirjasta edes hieman apua omiin ongelmiini, niin hieno juttu. Kannattaa ehkä jokaisen luovuuden esteisiin törmänneen kokeilla tämänkin kirjan vinkkejä parempiin tuloksiin päästäkseen.

14.7.2011

Kymmenen kärjessä? ;D

Kuva: WSOY
Ke 13.7.2003
Maria Sinisen linnan kirjastosta heitti minullekin haasteen: Kymmenen tärkeää kirjaa ja kymmenen suosikkikosmetiikkatuotetta.

Kirjalistaa mietin vähän aikaa, mutta koska se varmasti vaihtelisi mielialan mukaan ja kenties joskus muulloin listaisin toisin, niin laitan tässä nyt kesämielellä sen syvällisemmin pohtimatta ensimmäisenä mieleeni tulevat minuun jollain erityisellä tavalla vaikuttaneet kirjat, jotka eivät oikeastaan ole missään paremmuusjärjestyksessä kuitenkaan, vaikka yritänkin muistella hyviä kirjoja ihan tuolta lapsuusvuosilta asti (eivät ole myöskään missään täydellisessä aikajäjestyksessäkään):

1. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu -kirjat
2. Leena Härmä: Tuittupää ja Rantakylän Sisu
3. Salme Setälä: Salaseura S.H.T.S
4. Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
5. Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
6. Tarjei Vesaas: Jäälinna
7. Fjodor Dostojevski: Idiootti
8. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
9. A.J. Cronin: Taivasten valtakunnan avaimet
10. Raamattu, vuoden 1933 ja 1938 käännös


Oikeastaan pääsin vasta alkuun, mutta kun vain kymmentä kysyttiin, niin ei sitten enempää. ;D

Kosmetiikkalista on pikkuisen hankalampi, koska en ole mitenkään merkkiuskollinen, joten kaikissa ei ole valmistajan nimeä:

1. Hyvä hammastahna, merkki vaihtelee (Kuulunee kosmetiikan piiriin?)
2. Kasvovesi aito ruusuvesi, jota saa aasiakaupoista hyvälaatuisena edullisesti
3. Herkän ihon kosteusvoide (merkki vaihtelee)
4. Joe Blasco -meikkivoide (tulee käytettyä harvoin)
5. Ripsiväri, vedenkestävä, musta tai tummaruskea (ei tule kovin usein käytettyä)
6. Luomiväri, tummaruskea, allergiatestattu (vain juhliin yleensä käytössä)
7. Puhdistusvoide, Johnson's baby lotion (Hyvä merkki, edullinen aasiakaupassa)
8. Luomien rajausväri, jokin nestemäinen, allergiatestattu
9. Kiinteyttävä yövoide (merkki vaihtelee, käytän kun muistan kuten myös silmänympärysvoidetta)
10. Ihana hajuvesi, puuterimainen kukkaistuoksu (vaan se on nyt lopussa enkä muista nimeä), en käytä vahvoja hajuvesiä, koska ympärillä on useimmiten aina joku allerginen...



EDIT: Ilmeisesti haaste piti laittaa eteenpäin, minkä siis unohdin! :D
Viidelle? Laitan siis eteenpäin Päiville, peikkoneidolle, Riinalle, Réalle ja Joanalle.

11.7.2011

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko

Ma 11.7.2011
Osmo Rauhala, Kuutti Lavonen, Pirkko Silveri: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko - St Olaf`s Church In Tyrvää on upea kirja. Otsikossa on myös suomeksi ja englanniksi teksti: Sata ja yksi kuvaa. Tämä isokokoinen nelivärin kuvitettu Kirjapajan julkaisu on kokonaisuudessaan kaksikielinen.

Kirjassa kerrotaan myös, miten tuhopolton jälkeen vanha kirkko nousee uudelleen tuhkasta entistä ehompana ja miten suunnattoman työn talkooväki teki. Pääpaino tässä kirjassa on työn loppuvaiheessa. Kuvien avulla näytetään, miten kaksi suomalaista taiteilijaa lopulta viimeistelivät kirkon töillään vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala kertovat töistään myös sanallisesti.

Kun 2.7.2011, siis reilu viikko sitten sain käydä tuossa kirkossa ja nähdä kaiken omin silmin, todella ihastuin tuohon kirkkoon. Ensinnäkin se sijaitsee erittäin kauniilla paikalla korkealla mäellä järven rannalla. Kirkkomaalaukset ovat hyvin vaikuttavia. Kuutti Lavosen työt kertovat Jeesuksen kärsimyksistä ja Osmo Rauhalan symboliikka luo kokonaisuuteen seesteisyyttä. Kirja on yksi hienoimmista taidekirjoistani. Vaikka kirkossa ei pääsisi itse käymään, niin katselemalla kirjan kuvia saa hyvän käsityksen kirkon vaikuttavuudesta ja hienoista maalauksista. Tämä kirja kuuluu kirjahyllyni aarteisiin.

Blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia on kuvia, joita otin 2.7.2011 käydessäni tuossa kirkossa.

10.7.2011

Ylpeys ja ennakkoluulot rakkauden esteinä

Su 10.7.2011
Ihan vain kevyesti ohimennen ajattelin lauantai-illan ohjelmana katsoa kaksisataa vuotta sitten julkaistun kirjan filmatisoinnin, mutta elokuva kestikin peräti kaksi tuntia ja osoittautui aivan mielenkiintoiseksi.
Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyi vuonna 1813. Katsomani dvd on vuodelta 2005. Sen on ohjannut Joe Wright ja pääosissa ovat Keira Knightley ja Talulah Riley.
En muista lukeneeni kirjaa koskaan. Elokuva on sopivan kevyt, siinä on sopivasti jännitystä siitä saavatko rakastuneet toisensa, sopivasti ajankuvaa. Pidin elokuvasta. Viihdyttävä dramatisointi.

Kirja kuunneltavissa englanninkielisenä äänitiedostona täällä. Ja traileri.

6.7.2011

Jotain Vanhan kirjallisuuden päiviltä Sastamalassa

Ke 6.7.2011

Kun olimme puoli kolmen maissa lauantaina 2.7.2011 lähdössä Vanhan kirjallisuuden päiville, vastaamme tuli tällainen joukko. He kertoivat olevansa Vanhan Kirjallisuuden päivillä innostamassa lapsia lukuharrastuksen pariin. Lapsille ja nuorillehan merirosvotarinat ovat seikkailua ja romantiikkaa. Aikuinen kyllä saattaa miettiä, mitä romantiikka merirosvoilussa voi yleensä olla. Ja mistähän tuo merirosvojen seikkailujen ihannointi on saanut alkunsa. Todellisuus kun on varmasti jotain muuta kuin kirjojen tarinat antavat ymmärtää.

kuva - Sami Saramäki,
teemajuliste - Duunari Oy
Lauantai-iltapäivä oli siis jo pitkällä, kun joukkomme lähti kohden Sylvään koulua ja Vanhan kirjallisuuden päiviä, joiden teemana oli tänä vuonna rikos. Helle hiostutti ja paljon oli jo nähty paikkakunnan matkailutarjonnasta. Osa porukasta oli kaiketi jo mennyt edeltä, me "laiskimmat" menimme tyyriisti pikkubussilla. Oikeastaan minulle tämä autovaihtoehto oli hyvä, sillä polveni ei vielä ollut täysin kuntoutunut. :)
En myöskään ole dekkarifani, päinvastoin. Kestän
korkeintaan Mika Waltarin Komissario Palmun seikkailut ja jotkut vanhat klassikot, kuten Agatha ChristieHercule Poirot... Niitä voin katsoa TV-sarjoinakin, mutta en nykyisin enää kovin halukkaasti. Ehkä Alfred Hitchcock myös...

Luin joitakin vuosia sitten niin inhottavan dekkarin, että en halua lukea ainuttakaan sellaista enää. Se kirja oli Syysuhri, jonka oli kirjoittanut Petra Hammesfahr. Siitä jäi niin ikävä jälkimaku, etten halua sen takia lukea enää dekkareita. Hyi sentään! Tuo yksi ainoa aivan sairas tarina sai reaktioni aikaan! Sain tuon kirjan kaupanpäälisinä Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta, johon silloin vielä kuuluin.

En sentähden ollut kiinnostunut Vanhan kirjallisuuden päivien rikos-aiheisista luennoistakaan. Panu Rajalaa olisin voinut mennä kuuntelemaan, jos hänen esityksensä olisi ollut ohjelma-aikamme puitteissa.
Olimme vähän ennen kolmea Sylvään koululla, mistä olimme jatkamassa Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle noin puoli viisi. Valitsin ohjelmatarjonnasta jotenkin kiinnostavalta vaikuttavan auditoriossa pidetyn tilaisuuden:






Kello 15.00–16.00
Tyrvääläinen tryki (auditorio)

Järjestäjä: Kustannusliike Warelia
Juontajana kirjailija Marko Vesterbacka
- Tyrvään Pyhä Olavi ja Karkun Vanha Maija, professori Unto Salo
- Tyrväätä Mauri Kunnaksen sarjakuvissa. Poimintoja uutuuskirjasta "Kunnaxen kiäli”, kirjailija Marko Vesterbacka






Ajattelin, että olisi mukava kuulla tarkempaa tietoa tuosta vanhasta kirkosta, jonka uudet maalaukset kiinnostivat minua erityisesti. Luulin tosiaan, että proffa puhunee puoli tuntia ja toinen puoli on sitten Mauri Kunnakseen liittyvää juttua. Vaan professori puhuikin sitten melkein koko tunnin, olin suoraan sanoen nukahtaa kesken koko esityksen, mutta en sitten kuumuuden takia viitsinyt lähteä kesken poiskaan. 
Kunnaksen kieltä käsittelevä osuus jäi tyngäksi. Eipä siitäkään paljon mitään jäänyt mieleen. Kirkon ikäasiatkin jäivät aivan pelkäksi jaaritukseksi. Auditorio oli kyllä täynnä väkeä.
Kuvassa professori on juuri istuutumassa ja toinen luennoitsija vihdoin aloittamassa.
Ehkä päivän anti oli ollut minulle sääolosuhteisiin katsoen liian valtava, hellettä Suomen oloissa, reippaasti lähemmäs 30 plusastetta. 
Teltassa antikvariaattien valtameri lainehti täynnään ummehtuneita vanhoja kirjoja, joilla oli runsaanpuoleinen hintakin enimmäkseen, paitsi kustantamojen poistokirjoilla. Huomasin jonkun ostaneen yhden vanhan taidetta käsittelevän kirjan kahdellakympillä, saman, jollaisen itse ostin viime vuonna eurolla Helsingistä.

Osa kirjoista oli esillä sekalaisena röykkiönä, osa kauniisti aseteltuna. 
En jaksanut innostua sarjakuvanäyttelystäkään, joka oli tehty kuvaamalla seinänkorkuisille sermeille aikakausittain piirtäjiä ja heidän töitään. Jos olisi ollut nähtävillä aitoja sarjakuvia, vaikka vitriineissä, niitä olisi mieluummin katsonut kuin lattean näköisiä valokuvasommitteluja aiheesta suurina painokuvina. Myös piirtäjistä olisi voinut olla jotain kunnollista materiaalia. Tapahtuma kesti tosin vain kaksi päivää, joten noilla isoilla julistemaisilla painokuvilla saatiin näyttelynomainen tilanne helposti pystyyn. 
Kävijöitä Vanhan kirjallisuuden päivillä on ilmoitettu olleen n. 15 000.
Museokirjapaino laiteineen oli myös nähtävänä. Jotain lisää Vanhan kirjallisuuden päivistä on myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia.

5.7.2011

Mauri Kunnaksen lastenkirjojen maailma

Ma 4.7.2011


Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, jossa voi konkreettisesti sukeltaa sisälle Mauri Kunnaksen lastenkirjoihin. Siellä niin lapset kuin aikuisetkin saavat tutustua Mauri Kunnaksen luomiin piirroshahmoihin, vaikka eivät koskaan olisi lukeneet ainuttakaan kirjaa, joissa nuo satuhahmot seikkailevat. Aikuisille on ohjelmana 45 minuutin video Mauri Kunnaksesta ja toki lapsetkin sen voivat katsoa, jos kärsivällisyyttä riittää. Katso myös Mauri Kunnaksen omia nettisivuja.


Parasta antia lapsille lienevät nuket, joihin on lupa koskea ja joitten kanssa saa leikkiä ja samalla muistella mistä kirjasta ne ovatkaan. Osa on tietysti näyttelymateriaalia, joihin koskeminen on kiellettyä.


Mutta katsominenkin on varmasti kivaa, vaikka ei aina tietäisikään mihin tarinaan pienoismallit ja satuhahmot liittyvät.



Katsellessani pikkutyttöä, joka todella hermostui Herra Hakkaraisen kuorsauksesta, mietin, olisiko Kunnas hahmoja luodessaan osunut lähemmäs poikien kuin tyttöjen maailmaa. Muistan kyllä oman tyttärenikin pitäneen Kunnaksen lastenkirjoista. Herra Hakkaraisen talo on kuitenkin kuin luotu juuri poikien mielikuvitukselle, vaikka tytötkin noista satuhahmoista pitävät. Eihän se tietysti mikään ihme olekaan, onhan hahmojen luoja itsekin mies, jolla iästä huolimatta on poikamainen ote kirjoissaan.


Olen Herra Hakkaraisen talosta kirjoittanut myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia.  ;) 

3.7.2011

Retki Pukstaaviin, Kirjan kulttuurihistorialliseen museoon Sastamalaan (Vammalassa)

Su 3.7.2011
Kun lähtee Helsingistä ajamaan kohti pohjoista ja ajaa noin kolme tuntia ja muistaa kääntyä oikeista tienristeyksistä kohti entistä Vammalaa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Sastamala, tullaan vihdoin paikkaan nimeltä Pukstaavi, joka on Kirjan kulttuurihistoriallinen museo.
Pukstaavi
"Työnimellä Kirjan Keskus - Kirjan Museo valmisteltu suomalaiselle kirjalle omistettu museo avaa ovensa Sastamalassa, Marttilankadulla, 1.7.2011. Pukstaavi-nimi löytyi museolle nimikilpailun kautta." (Teksti sivulta http://www.sastamala.fi)
Ja lainaus jatkuu:





"Pukstaavi on säätiön ylläpitämä valtakunnallinen museo, joka on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Pukstaavi harjoittaa näyttely-, koulutus-, tapahtuma- ja julkaisutoimintaa omalla erikoisalallaan.
Pukstaavi sijaitsee vanhassa apteekkarin talossa Sastamalan keskustassa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on peruskorjattu museon käyttöön Sastamalan kaupungin ja Euroopan aluekehitysrahaston avustuksella."
Tietoja museosta verkkosivuilla.


Talossa on hyvä kahvila, josta saa myös erinomaista ruokaa. Kirjoitin tästä retkestämme Sastamalaan myös jo jotain toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmiaKurkkaapa lopuksi myös sinne. :) (EDIT: Linkki korjattu)





Vietimme ruokailun jälkeen näyttelytiloissa aikaa tunnin pari. Minkä jälkeen menimme vieressä sijaitsevaan Herra Hakkaraisen taloon, josta kirjoitan seuraavassa postauksessani. Sitten matkamme jatkui Vanhan kirjallisuuden päiville –  siitäkin lisää myöhemmin. Aivan lopuksi menimme Tyrvään Pyhän Olavin kirkoon ihastelemaan Kuutti Lavosen ja Rauhalan maalauksia ja katsomaan kirkkonäytelmää Maria Magdalenasta. Näistä kaikista lisää myöhemmin. 


Päänäyttely: Inkunaabelista e-kirjaan
Vaihtuvat näyttelyt: Kirjahyllyni 1.7.2011 – 28.2.2012



Kuten näyttelyistä arvata saattaa museossa oli paljon kirjoja esillä ja monen monta kirjahyllyäkin, sillä menossa on paraikaa Kirjahyllyni-muistitiedon keruu (palkintona kirjoja):

"Suomen Kirjainstituutti käynnisti kesällä 2010 valtakunnallisen muistitiedon keruun, joka tallentaa kirjojen omistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä muistoja, kokemuksia, tarinoita sekä valokuvia. Keruuseen voi ottaa osaa vastaamalla oheiseen kyselyyn 28.2.2012 saakka. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Kyselyyn voi vastata:
1. netissä (Katso linkki)
2. tulostamalla lomakkeen ja lähettämällä sen postitse osoitteeseen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi / Minna Honkasalo, Marttilankatu 12, 38200 Sastamala 
Kirjoita annettujen teemojen pohjalta vapaamuotoisesti itsellesi sopivalla tyylillä.  
Keräämme myös valokuvia kirjahyllyistä. Lisätietoja: Minna Honkasalo minna.honkasalo.at.pukstaavi.fi p. 010 3212 955, 050 3131 412 Ohjeet kuvien ottamiseen (Kayso linkki)

HUOM! Pukstaavissa ”Saa koskea!”

Tässä muutamia kirjahyllyjä tuosta näyttelystä:





Kirjahyllyjä oli vessojenkin seinillä:

Kirjaston vanhaa maailmaa oli myös nähtävänä:
Toinen heistä on nukke, toinen ei. :)
  

Uuttakin oli näyttelyssä aivan sujuvasti vanhan kanssa vierekkäin. 


Kirjapainoasioitakin saattoi tutkia pienoismallin avulla ja katselemalla oppipojan ja mestarin puuhia.

Tyrvään kirjapainon pienoismalli

Toinen on nukke, toinen oikea ihminen. Arvaa kumpi on kumpi!
Latojan kasti (ja heijastuksia ikkunoista yms.)
Kirjansidontaa esiteltiin monipuolisesti vaihe vaiheelta:




Nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, ettei kaikkea millään jaksanut omaksua yhdellä katsomisella. Tuli sellainen olo, että tässä kirjan museossa olisi mukava poiketa toistekin, jollei olisi niin pitkä matka. Tässä vielä lisää kuvia tästä näyttelystä:


Menossa on sarjakuvan juhlavuosi, joten siitäkin oli paljon katsottavaa:



Kun vielä katsoi kaikki seinille heijastetut videot ja kirjavitriinit, oli pakko mennä kuumista näyttelyhuoneista ulos helteeseen hengittämään!

Videokuvaa
Kirjavitriinien tarjontaa
KATSO MYÖS NÄMÄ: Jotain voit tosiaan katsella omalta koneeltasikin, jos et Sastamalaan asti pääse. Eli kannattaa tutustua myös Pukstaavin verkkonäyttelyyn Tarina-apteekkiin, josta löytyy myös jotain Kaarlo Sarkiasta!
Palkittu verkkonäyttely Kaarlo Sarkiasta antaa uutta näkökulmaa hänen runoihinsa.

Kaikki tämä visuaalinen tarjonta ja eri puolilla magnetofooneista kuuluvat esittelyt vaativat tunnollisemmankin kävijän kaiken tarkkaavaisuuden. Siispä välillä hetkeksi ulos hengähtämään ja sitten seuraavaan paikkaan, joka oli Herra Hakkaraisen talo aivan Pukstaavin vieressä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


Lisää tästä retkestä Sastamalaan on siis myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia.