Su 24.7.2011
Tiesin kyllä aikaisemminkin, ennen kuin luin tämän kirjan, missä on
Afganistan ja missä on
Kabul ja tiesin myös monista ikävistä asioista, jotka liittyivät tuohon maahan, mutta afganistanilaisten naisten maailmasta en todellakaan tiennyt paljon mitään. Siksipä
Deborah Rodriguezin
Kabulin kauneuskoulu suorastaan yllätti minut paljastamalla paljon siitä, mitä
burkhien ja huivien taakse kätkeytyy. Yllätti ja sai minut voimaan pahoin.
Kirja kertoo 2000-luvun afganistalaisista, ei sen kaukaisemmasta ajasta. Ja se perustuu tosiasioihin. Se on kaikesta huolimatta elämänmyönteinen ja paikoin jopa hauskaa luettavaa.
Miten kampaaja voi auttaa naisia maassa, jossa on ollut katastrofi toisensa jälkeen? Jos en olisi lukenut tätä kirjaa, sanoisin, että eipä paljon mitenkään. Deborah Rodriguezin kertoma tarina on aivan uskomaton. Rohkea, jääräpäisen urhea nainen miesten maailmassa. Jopa suorastaan uhkarohkea. Me pidämme länsimaita miesten maailmana, mutta tämä kirja paljastaa, ettemme niin ajatellessamme tosiaan tiedä maailman kaikista todellisuuksista paljoakaan. Tietysti tämä maailma on tietyllä tavalla miesten, mutta Afganistanissa se on jotain aivan äärimmäistä. Lue ja järkyty. En tämän kirjan luettuani enää katsele burkhaan verhoutunutta naista välinpitämättömästi. Myöskään Afganistan ei ole minulle enää vain jokin tuntematon maa jossain kaukana. Sydämeni on saanut haavan noiden kaikkien naisten tähden.
Kirjan tarina jää kesken. Ehkä jonain päivänä saamme lukea jatkoa. Toivon silloin kirjan sisällön olevan mieltä ilahduttavan. Jotenkin uskon, että kuulemme vielä joskus lisää Kabulin kauneuskoulusta. Toivon sitä ja uskon niin tapahtuvan.
Tämä kirja oli pitkästä aikaa sellainen, etten olisi millään malttanut jättää sitä käsistäni, Loistopokkari vuodelta 2009, 2. painos, 363 sivua. Kirja on ilmestynyt englanniksi 2007. Suomennos Marja Helanen-Ahtola.
Katso myös
video (sivut konekäännöksellä
) ja video (ilman kääntäjää). Samalla sivulla on myös lisää kirjasta yms. Samoin
Youtubessa. Ja myös
täällä. Sekä kirjailijan
kotisivulla.
Luin saman kirjan ja musta tämä oli positiivisin Afganistan-kirja Afganistan-kirjojen joukossa. Tässähän Afganistaniin mennyt Debbie kärsii ihan samoista ongelmista kuin afganistanilaiset naiset, kun hän lähtee pakoon omaa miestään, joka hakkaa häntä kotona USA:ssa. Naiset ovat miesten nyrkin alla, mutta samalla se yhdistää naisia ja auttaa naisia toimimaan misten ikeen alla.
VastaaPoistaMusta tämä oli niin loistava ja inspiroiva kirja. Köyhiä maita ei auteta niin, että kuskataan sinne telttoja ja kehitysapua, vaan sillä, että luodaan sinne työpaikkoja. On jotenkin outoa, että vain yksittäiset henkilöt ovat keksineet tämän...
http://marinkirjablogi.blogspot.com/2011/04/kaksi-kertaa-kabulista.html
Mari A. , olen samaa mieltä, vaikka tiedänkin, että kaikenlainen apu on yleensä tarpeen. Monesti kiinnostusta riittää vain kaikkein välttämättömimpään. Myös outoja auttamiskeinoja tiedän: Esimerkiksi mielestäni jäätelötehtaiden perustaminen Afrikan köyhiin maihin on aika ihme homma.
VastaaPoistaMinä tykkäsin tästä myös paljon! Hieman erilaisen kuvan se antoi Afganistanista kuin esim Khaled Hosseinin kauhutarinat Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa, vaikka ei se kuva tässäkään kirjassa mikään loistelias ole...
VastaaPoistaSanna / Luettua, en ole lukenut muita afganistanilaisia tarinoita. Pitänee tutustua muihinkin Afganistasta kertoviin kirjoihin joskus. Tämä kirja oli kuitenkin sangen kiinnostava.
VastaaPoista