22.7.2011

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

Pe 22.7.2011
Tämä  Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on sellainen vanhanajan nidottu kirja, jonka sivut on sidottu yhteen langalla. Ei kuitenkaan niin vanhanajan kirja, että sivut pitäisi itse aukoa paperiveitsellä. Pokkariksikaan en oikein osaisi tätä nimittää, vaikka kannet ovatkin ohutta kartonkia. Sellaista, mistä lapset aikoinaan leikkasivat paperinukkeja. Irrallinen kansipaperi on pikkuisen nuhruinen, sisus siisti, vaikka parilla kolmella sivulla on alleviivauksia. Se ei minua haittaa, tulee luettua se runo tarkemmin.
Löysin kirjan käydessäni 2.7.2011 Sastamalassa. En kuitenkaan Vanhan kirjallisuuden päivien myyntitiskeiltä, vaan Pukstaavia vastapäätä sijainneelta lähetystyön kirpputorilta. Hintakaan ei päätä huimannut: 0,50 euroa.

Jostain syystä olen aina luullut kirjaa romaaniksi. Vasta nyt sitä tarkastellessani tajusin sen runokirjaksi. Se ei ole missään aikaisemmin tullut vastaani. Olen kyllä kuullut, että se herätti aikanaan kohua, olihan se kirja ilmeisesti Tikkasten avioliitosta ja Henrik Tikkanen, joka tietääkseni kuoli syöpään, oli tunnettu kuvittaja. Kirjailija hän oli myös, vaikka tunnenkin hänet paremmin piirtäjänä.

Kirja on Tammen kustantama ja sen on suomentanut Eila Pennanen. Kirjan julkaisuvuosi on 1978 ja tämä minun kirjani on 2. painos samalta vuodelta. Kirja on omistettu Henrikille ja mustavalkokuvitus on Henrik Tikkasen käsialaa, samoin kannen piirros.
Takannen tekstissä lainataan Pekka Tarkan arvostelua Helsingin Sanomista: "Kirjan otsikko ei ole pelkästään ironinen." - - - "Kahden ihmisen epätoivon dialogissa Märta Tikkanen ampuu nyt runonsa miehen linnoitusta vastaan..."
Kuva suurenee klikkaamalla.

Kirja on minulta jäänyt vain selailun asteelle toistaiseksi. Runot ovat liian ahdistavia. Ja lapsienkin tilanne tuossa kirjassa on liian järkyttävä. Esimerkiksi tuo alleviivattu runo kertoo kymmenvuotiaan pojan maailmasta tuossa perheessä.

Henrik Tikkasen tussipiirrokset elävöittävät kirjaa, jonka tekstejä en tahtoisi uskoa todeksi. Kuinka paljon runoissa on paljastuksia perheen sisältä ja kuinka paljon joittenkin muitten perheiden, en tiedä. Kuinka paljon kirjassa on fiktiota, kuinka paljon totta, en myöskään tiedä, mutta sangen synkkä runokirja se on. Pelkkiä ikäviä asioita runo runon perään.
Tikkasesta on sanottu, että hän on käyttänyt teksteissään paljon omaelämäkerrallisia aineksia.

Märta Tikkanen sai tänä vuonna Valtion kirjallisuustoimikunnan myötämän kirjallisuuden valtionpalkinnon 15 000 euroa teoksestaan Emma ja Uno – rakkautta totta kai.

Märta Tikkanen täytti huhtikuussa 76 vuotta.

7 kommenttia:

  1. Upean löydön olet tehnyt! Minulle tämä on yksi vaikuttavimpia koskaan lukemiani kirjoja. Olen vielä yleensä tavattoman huono lukemaan runoja, mutta tätä kirjaa oli vain pakko ahmia eteenpäin runomitasta huolimatta. Pitäisikin lukea tämä joskus uudestaan...

    VastaaPoista
  2. Sara / p.s. rakastan kirjoja, niin, kyllähän tuo runokirja on hyvin puhutteleva ja jotenkin aidon tuntuinen. Tuntuu vaan kovin ikävältä lukea pelkistä ikävyyksistä. En ole lukenut kaikkia runoja, joten en osaa sanoa, onko kirjassa ainuttakaan runoa jostain hyvästä asiasta, joka heille tapahtui.

    VastaaPoista
  3. Saran sanoin, minulle teos on yksi vaikuttimpia ja ehkä juuri siksi, että runollisuus ei häirinnyt lukemista.

    VastaaPoista
  4. Kappas, minäkin olen aina luullut tätä kirjaa romaaniksi. O__o Kummallista.

    Todella synkältä vaikuttaa, tuo lapsesta kertova runo alkaa melkein itkettää. Kenenkään lapsen ei pitäisi kokea tuota taakkaa ja olla aikuisena vanhemmilleen.

    VastaaPoista
  5. Olihan se vaikuttava kirja, kun sen aikoinaan luin. Täyttä todellisuutta monille, runomuodossa sanottu se, mitä monet -niin kuin kirjailiijakin- arjessaan joutuvat kokemaan. Se kai siinä onkin vahva puoli, että se kuvaa todellisuutta. Samaa todellisuutta Afganistanissa (viittaan tuohon myöhempään postaukseesi) ja täällä, ainakin osittain. On se hienoa, että vaikeista asioista kirjailija saa esiin jotain hedelmällistä, muita kiinnostavaa. Ehkä ne asiat siitä voisivat joskus muuttua, joskus.

    VastaaPoista
  6. Marja-Leena, ei se voi olla muuta kuin synkkää olla avioliitossa alkoholistin kanssa. Kirja on vuodelta 1978 ja silloin sain esikoiseni ja olin ensimmäisessä avioliitossani, jossa oli paljon samaa kuin tässä kirjassa. Kuulin tämän televisiosta, mutta en muista kenen lukemana, olisiko voinut olla Ella Eronen, Seela Sella vai itse kirjailija...Järkytyin, tajusin ja heräsin. Muutin koko elämäni!

    Tätä ei voi ymmärtää kuin kaiken tämän itse kokenut. Synkkä on synkkää, väkivalta on väkivaltaa ja tuska on tuskaa.

    VastaaPoista
  7. Hanna, proosarunot siis suorasanaiset runot iskevät usein suoraan ytimeen, ilman runomitan koukeroita...

    Anki, monet lapset ovat joutuneet tuohon tilanteeseen...

    Sirkka, varmaan kipeistä asioista kirjoittaminen on terapiaa. Kaikki vain eivät tuo julkisuuteen kokemaansa.

    Leena Lumi, ehkä juuri siksi, että ymmärrän liiankin hyvin tuon kirjan sisällön, en jaksa sitä pahemmin lueskella...

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.