Lukijan ääni äänikirjassa

La 19.11.2011

Selasin vanhaa blogiani muistellen Kirjamessuja 2009, jolloin tartuin Kari Hotakaisen kirjaan Ihmisen osa. Kirja roikkui sitten mukanani ainakin silloisen marraskuun, jolloin kirjoitin:

Kirjoja yöpöydällä, tajunnan virtaa 

Torstai 12.11.09 

Kirjapinot vain kasvavat. Marraskuu ryömii hitaasti ja hämäränä aamusta iltaan. Ikään kuin ei ehtisi mitään, tai jaksaisi. Hitaasti venyvää aikaa ja samalla niin nopeasti ohikiitävää. Aamulla herätessä on pimeää, nukkumaan käydessä on pimeää. Ja siinä välissä jotenkin niin ankean harmaata ja tasaista, että luulisi viikon kestävän ikuisuuden, mutta äkkiä huomaakin, että taas meni viikko eikä tullut tehtyä puoliakaan siitä, mitä olisi ehkä pitänyt.
Sellaista se on. Marraskuu. 

Rautatieaseman metrossa tapahtuu vedenpaisumus. Sataa lunta, sataa räntää. On kylmä, vaikka pakkastakaan ei ole paljon. Nukuttaa. Tekisi mieli nukkua pitempään, käydä levolle aikaisemmin. Mutta sitten valvotkin, yö humahtaa aamuksi. Taas on aika nousta, lähteä töihin, ehtiä bussiin, ratikkaan, metroon. 

Kirjapinot ovat ainoat, jotka elävät. Ne kasvavat kirja kirjalta, kaikki kirjat, jotka haluat lukea pinoutuvat vuoriksi yöpöydälle, kirjahyllyyn, eteisen hattuhyllylle. Kaikkialle. Mutta et pääse alkusivuja pitemmälle. Haukotuttaa. Ei kiinnosta. 

Koira haluaa ulos. Kiskot talvivaatteet niskaan. Kävelet, värjöttelet hämärässä illassa. Koiraa kiinnostavat kaikki hajut, karvaa lähtee. Harjaat ja harjaat. Koirankarvoista voisi tehdä lankaa, värjätä, kutoa villapaidan. Loputtomiin metri metriltä, tupsu tupsulta. 

Ei vaiskaan. On mentävä ajoissa nukkumaan. Ei pidä unohtua tietokoneelle. Hyvää yötä.

Kuva:© Marleena

Ei sanaakaan kirjasta Ihmisen osa. Kuitenkin kirjan kansi on tekstini kuvituksena tuolloin. Kirja säilyi siis pitkään yöpöydän kirjapinossa.

Nyt otin sen uudelleen esiin. Kävin nimittäin vaihtamassa itselleni tuon kirjan myös äänikirjaksi. Vein Elisan kauppaan yhden joutavista kirjoistani ja sain kortin, jossa oli koodi, jolla sain  tilalle e- tai äänikirjan Elisa Kirjasta. Valitsin Kari Hotakaisen Ihmisen osan äänikirjana. Nyt tuo kirja on siis fyysisessä kirjahyllyssäni paperisena versiona ja läppärissäni äänikirjana.

Olen aikaisemmin lukenut Hotakaiselta Juoksuhaudantien. Luin ko. kirjan, mutta se ei tehnyt minuun kovin suurta vaiutusta. Loppu oli jotenkin järkyttävän ikävä. Kirjasta ei jäänyt minkäänlaista hyvää mieltä.

Kuuntelen ja lueskelen nyt tuota Ihmisen osaa. Ritva Valkama lukee hauskasti ja sujuvasti. Mietin, jääkö  tuosta kirjasta tuo lukijan ääni vahvemmaksi muistoksi kuin kirjan teksti itsessään. Kauhean kiinnostavalta tuo kirja ei tunnu, mutta kuuntelen tai luen nyt jos mahdollista tuon kirjan loppuun.

Äänikirjoissa on lukijan ääni hyvin tärkeä, se värjää voimakkaasti kirjan sisältöä. Kiinnostavimmat kirjat eivät niinkään värity, niissä kirjoittajan ääni ylittää kenen tahansa lukijan äänen.

Lukijan ääni voi myös lisätä kiinnostusta kirjaan. Esimerkiksi Vuokko Hovatan lukema Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta alkoi kiinnostaa minua, kun sattumalta kuulin siitä pätkän radiossa. Toisaalta voi olla, että olisin kiinnostunut ko. kirjasta kuultuani tuon tekstipätkän kenen tahansa lukemana.

Äänikirjoilla on eniten merkitystä niille, jotka eivät pysty lukemaan tai eivät sairauden takia itse jaksa tai ovat opiskelemassa kieltä, jolloin opettelevat myös ääntämistä sanojen lisäksi.

Muistan myös, miten koulussa käsityöopettaja laittoi aina meidät vuorotellen lukemaan ääneen toisillemme jotain kirjaa tuntien aikana. Se piti oppilaat siihen aikaan hiljaisempina ja keskittyneempinä töihinsä, niin luulen.