28.5.2011

Kirjan ja ruusun päivän saalista

La 28.5.2011
Palataanpa vielä kirjan ja ruusun päivään, joka siis oli tiistaina 24.5.2011. Päivä oli antoisa. Pidin kirjailijahaastatteluista, jotka olisi voinut ottaa vaikka videolle. Teltta toimi mukavasti sekä esittelyfoorumina että markkinapaikkana. En viihdy tungoksessa ja vaikka välillä ihmisiä oli paikalla paljonkin, kestin tilanteen kiitettävästi. Mitään tönimistä tai vastaavaa ei missään vaiheessa ollut, kaikki mahtuivat tilaan aivan hyvin. :)
Mukana oli suuri määrä kirjojen myyjiä ja kaikki kirjat suurin piirtein olivat tietääkseni tarjouksessa. Ostin kaksi äänikirjaa ja kaksi paperista kirjaa. Ruusujakin sain peräti kolme kappaletta: vaaleanpunaisen, oranssin ja tummanpunaisen! :) Ruusut ovatkin suuri rakkauteni. Ylioppilaaksi päästessäni sain 51 ruusua ja muistan ikuisesti ensimmäisen hääpäiväni, jolloin sain mieheltäni sylillisen vaaleanpunaisia ruusuja!
Lupasin kertoa kirjalöydöistäni tarkemmin. Tässä nyt jotain ensimmäisestä:
RUNOA!  on Otavan äänikirja vuodelta 2008. Ostin sen 2 eurolla, varsinainen hinta on ollut peräti 18.70 €. Minulla on ennestään vain pari kolme äänikirjaa, joista ehkä kerron myöhemmin.
Syy siihen, että minulla on äänikirjoja vähän, johtuu kahdestakin asiasta. Pääasiallinen syy on se, että pidän enemmän paperisesta versiosta. Se on helppo ottaa mukaan, sen lukemiseen en tarvitse lisälaitteita – nykyisin tosin tarvitsen lukulasit! :) – eikä joudu miettimään, onko akussa virtaa, onko kuuntelulaitteessa patterit kunnossa jne. Senkun otat kirjan kassiin, kainaloon, käsilaukkuun tms. ja kotonakaan kirja ei vaadi mitään muita toimenpiteitä kuin avaamisen. Toinen syy on niiden korkea hinta ja että niitä on harvoin missään kunnollisessa tarjouksessa.
Tätä cd-tarjousta en tietenkään voinut ohittaa. Runot ovat aina olleet suuri intohimoni ja minulla on ehkä enemmän mielirunoilijoita kuin muita mielikirjailijoita.

Tässä runoäänitteessä on mukana kahdeksan nuorta runoilijaa, jotka esittävät omaäänisesti runojaan, joita on kaikkiaan yli 50, yhteensä 74 minuuttia. Runoilijat ovat Haapala Vesa, Heikkinen Jyrki, Karlström Sanna, Niemi Juuli, Oikarinen Risto, Salmenniemi Harry, Susiluoto Saila, Tontti Jarkko. Useimmat minulle ennestään täysin tuntemattomia.
Runoja on siis kokoelman verran tuossa cd:ssä. Hyvä puoli asiassa on, että mukana on cd:n kokoinen pieni vihkonen, johon on painettu kaikki esitetyt runot ja esittäjien kuvat. Voin siis halutessani vain lueskella runoja. Pienenä heikkoutena on tietenkin tuo tekstien julkaisumuoto; vaikka tekstejä on runokirjan verran, ne on painettu pieneen läpyskään, joka ei millään tavoin muistuta kirjaa! Myöskään näitä runoja ei ole erikseen saatavana pokkarina tai vastaavana runokirjana kuten minulla on eräs toinen runokokoelma kirjahyllyssäni. Minulla on Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi -runokirja ja cd-versio, jotka molemmat olen joskus ostanut erikseen. Ehkä palaan tuohon runokoelmaan myöhemmin.

En nyt ala tarkemmin eritellä tuon RUNOA!  -cd:n runoilijoiden tekstejä. Ne ovat lähes kaikki olleet minulle mieluinen lukukokemus ja on ollut mukava kuunnella runoja myös tekijöidensä esittäminä. Tosin  olen tottunut lukemaan itse hiljaa runoja ja elämään niiden antamaa kuvaa hiljaa mielessäni. Jotenkin se on luonnollisempaa, koska kirjoittajan oma ääni tuo runoon vivahteita, joista en aina välttämättä pidä. Eiväthän kaikki ole "äänitaiteilijoita" ja huonosti esitetty teksti voi pilata koko elämyksen. Näin on minulle käynyt mm. Alexandra Salmelan kirjan kohdalla. Kuulin kirjasta ensin kirjailijan itsensä lukeman – ja näinkin kirjailijan esityksen – ääninäytteen, jonka takia en enää halunnutkaan lukea kirjaa. Sekä koneääninen kirjailija että ikävän kuuloinen teksti tekivät vastenmielisen vaikutelman. Toivottavasti pääsen tämän tunteeni yli ja jossain vaiheessa luen kirjan.
Mielipiteeni on, että kirjoittaja itse ei aina ole paras mainos kirjalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.