18.6.2011

Pertti Nieminen: Maailma pitäisi aloittaa alusta

Maria Sinisen linnan kirjastosta otti esille Pertti Niemisen runokirjan Maailma pitäisi aloittaa alusta


Hänen innoittamanaan kaivoin vanhasta blogistani esille tekstin, jonka kirjoitin yli vuosi sitten:
Torstaina 8. tammikuuta 2010 
Posti toi minulle toissa päivänä paksun kirjekuoren, joka sisälsi mukavan yllätyksen: Pertti Niemisen runokirjan nimeltä Maailma pitäisi aloittaa alusta. Isoisä Nieminen siinä pukee runoiksi lastenlastensa tokaisuja. Lyhyitä runoja, mutta kiinalais- tai japanilaislaistyylisiä kuitenkin vain pituudeltaan. Kirja oli nätissä pakkauksessa joulupaketin tapaan. Kiitos T. !

Hotkaisin lapsiin liittyvät runot samantien. Monet runoista olivat hauskoja, koska lasten pikkuvanhat ja totiset lausahdukset yms. jutut ovat useimmiten aikuisen korvaan aika huvittavia, niin näistäkin osa. Nieminen oli vain pukenut ne rauhallisiksi runohetkiksi. Lapsenlapsenlapsikin oli teksteissä mukana: "Meillä alkaa olla neljä polvea kirjanoppineita."

Kirjassa oli myös englantilaisen runoilijan ja taidekriitikon T. E. Hulmen (1883 – 1917) runojen suomennoksia selityksineen.

Tässä yksi viehättävä runo häneltä (EDIT: Hulmenilta):
"Joskus ennen minut saattoi hurmioon
viulujen houkutus,
kultakorkojen välke kovalla kiveyksellä.
Nyt ymmärrän,
että runon sisin olemus on lämpö."

Oli ihan hauska katsoa, mtä ajattelin tuosta runokirjasta silloin. Eivätpä ajatukseni ole paljon muuttuneet. Olen tosiaan huomannut, että vanhemmiten runoilijoiden teksteihin tulee paljon vaikutteita lapsenlapsilta. Pertti Nieminen ei todellakaan ole mikään poikkeus. Itse en ole ollut kovin innostunut noista isoisärunoista, mutta paikkansa nekin ansaitsevat suomalaisessa kirjallisuudessa.

Pertti Nieminen on tunnettu kiinalaisen runouden suomennoksistaan. Etupäässä tuosta syystä hänet tiedänkin. Hänen omat runonsa olen jotenkin sivuuttanut. Vähemmän tunnettua kai on, että hän on koulutukseltaan kansakoulunopettaja eli peruskoulunopettaja, jota työtä hän teki Hyvinkäällä vuosikymmeniä. Ikääkin runoilijalla on jo jonkin verran, nyt kesäkuun 29. päivänä hän täyttää 82 vuotta, jos oikein laskin.

Kannattaa katsoa myös nämä:

Pertti Nieminen Wikipediassa
Ritva Kolehmaisen kirja-arvio Keskisuomalaisessa. (Jännää, että hänkin on kiinnittänyt huomiota samaan runoon kuin minäkin!)


3 kommenttia:

  1. Hyvä kun julkaisit tämän kirjoituksesi täällä, en olisi sitä vanhasta blogistasi löytänytkään :). Kiva kun kirjoitit myös taustatietoa kirjailijasta!

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo perhos-kursori muuten :)

    VastaaPoista
  3. Maria, kiitos kommenteista! Minusta on aina kiva tietää, millaiselta pohjalta kirjailija ponnistaa.

    Uudistin blogiani vähän kesäisemmäksi muutenkin, mutta ehkä pidän tuon perhosen talvellakin, katsotaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.