 |
| Kuva: Pokkarit.fi |
Luin juuri loppuun erittäin voimakkailla tunteilla ladatun romaanin, Bernhard Schlinkin kirjan Lukija.
Siitä tehtyä elokuvaa en ole nähnyt, enkä myöskään seurannut kovin kiinteästi uusia kirjallisuusvirtauksia vuonna 1998, jolloin kirja ilmestyi Oili Suomisen kääntämänä ensimmäisen kerran suomeksi. Kirja julkaistiin Saksassa jo 1995. Elokuvan Suomen ensi-ilta oli 27.3.2009. Kirja on saanut useita kirjallisuuspalkintoja.
Varoitus: Älä lue eteenpäin, jos et halua tietää kirjan sisällöstä tarkemmin.
Koska olin välttynyt/välttänyt kaikkea etukäteisinformaatiota, aloitin kirjan lukemisen lähes vailla minkäänlaisia ennakkokäsityksiä. Olikin sitten aika shokki todeta kirjan heti aluksi kertovan koulupojan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhempi jo 36-vuotias nainen ryhtyy 15 vuotiaan pojan kanssa jatkuvaan intiimiin suhteeseen. Nainen, Hanna, voisi olla pojan, Michael Bergin, äiti ja sellaisina he esiintyvätkin yöpyessään hotelleissa yhdessä tekemällään pyöräretkellä. Poika on seksuaalisuuden heräämisvaiheen herkimmässä kohdassa, nainen kietoo hänet sormensa ympärille, tyydyttää hänen avullaan seksuaaliset tarpeensa ja vähitellen poikakin oppii olemaan muutakin kuin objekti ja tavallaan rakastuu nuoruutensa viattomuudessa naiseen. Hän lukee Hannalle ääneen kirjoja toisensa jälkeen, muttei aavista, että tämä ei osaa lukea eikä kirjoittaa.
Suhde jatkuu jatkumistaan ja alkaa vähitellen pojan mielessä menettää jo merkitystään. Vihdoin poika on jo pääsemässä irti tästä omituisesta tilanteestaan ja alkaa katsella ikäisiään, koulutoveri Sophiekin alkaa kiinnostaa. Silloin nainen yhtäkkiä katoaa ilman mitään selityksiä. Tästä alkaa pojan syyllisyys. Poika uskoo naisen, Hannan, lähteneen sen takia, että hän on alkanut yhä enemmän viihtyä uima-altaalla ikäistensä seurassa.
Naisen katoaminen muuttuu Michael Bergin ajatuksissa hylkäämiseksi ja aiheuttaa hänelle elinikäisen trauman. Sophiekaan ei voi enää auttaa häntä. Jossain vaiheessa hän käy läpi turtumuksen, jonka jälkeen kaikki muistot palaavat taas yhtä kipeitä.
Lakitieteen opiskelijana Michael näkee seuraavan kerran naisen vasta seitsemän vuotta myöhemmin seuraamassaan keskitysleirioikeudenkäynnissä. Ilmenee, että Hanna on toiminut juutalaisten keskitysleireillä vartijana. Ottaako Hanna sellaisia syitä päälleen, joita ei ole tehnyt, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Hän saa elinkautisen, mutta ei kuitenkaan täysin poistu Michaelin mielestä, joka on äkkiä tajunnut Hannan luku- ja kirjoitustaidottomuuden. Kun Hanna saa elinkautisen, Michael ryhtyy vielä vuosia myöhemmin lukemaan kirjoja kasetille ja lähettää niitä Hannalle vankilaan kuunneltavaksi.
Kirjassa luodataan jonkin verran juutalaisvainoja ja keskitysleireillä tehtyä kansanmurhaa nuoremman sodanjälkeisen sukupolven näkökulmasta.
”Mitä voisivat muka sanoa lapsilleen vanhemmat, jotka olivat syyllistyneet natsien rikoksiin tai seuranneet niitä sivusta tai teeskennelleet tietämätöntä tai vuoden 1945 jälkeen sallineet rikollisten elää keskuudessaan tai jopa suhtautuneet heihin hyväksyvästi.”Kirjailija on ehkä halunnut tuoda siihen inhimillistä katsantokantaa kertomalla vartijana toimineen naisen elämäntarinan nuoren pojan rakastajana.
Minulle tuo nainen kuitenkin tuossa kirjassa näyttäytyy paatuneena ja häikäilemättömänä yksilönä, joka ei säälinyt vallassaan olleita naisvankeja, vaan antoi heidän kuolla suljettuina palavaan kirkkoon ja pilasi vielä sodan jälkeen yhden lapsen, hyvin nuoren pojan tunne-elämän.
Michael Berg etsii koko ikänsä samanlaista naista kuin Hanna, avioliittokin epäonnistuu erilaiselta tuoksuvan naisen kanssa, hän ei löydä enää elämässään mitään todella kiinnostavaa, ei oikean hajuista naista. Hän ei löydä Hannaa.
Kirjan lopputapahtumat ovat ehkä odotettavissa. Hanna haisee vanhalta naiselta oltuaan 18 vuotta vankilassa, vartalokin on jo vanhan naisen vartalo. Mikään 54-vuotiaassa Hannassa ei enää kiehdo Michaelia, jota on pyydetty auttamaan Hannaa, joka on saanut armahduksen ja pääsee vapauteen.
Pohdinta Hannan persoonasta keskitysleirin vartijana ei oikein vakuuta, mutta nuoruuden rakkaus ja tunnelataus kirjassa on niin vaikuttava, että melko varmasti kirjailija on joutunut lapsuudessaan hyväksikäytön uhriksi. Lapsi tuskin pystyykään analysoimaan häntä hyväksi käyttävää ihmistä. Aikuisenakin hän varmasti katsoo asioita sormiensa läpi.
Surullinen kirja. Surullisia asioita täynnä. Vähän yli 224-sivuisena melko helppolukuinen ikävästä sisällöstään huolimatta. Herättää paljon ajatuksia. Oikeastaan luettuani kirjan olen hämmentynyt ja hieman vihainen, koska en ole koskaan katsonut hyvällä lapsiin kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kun olen lukenut arvioita kirjasta ja elokuvasta, jossain on pulpahtanut esiin vihjaus kauniista rakkaustarinasta, mitä kirja ei tosiaan ole. Kirjan Hanna on Michaelin sairaus, kuten kirjan eräällä sivulla sanotaankin. Sitten nainen katoaa ja jättää lapseen elinikäisen trauman, josta hän ei toivu edes aikuiseksi vartuttuaan. Kirja tuskin on puolustuspuhe lasten hyväksikäytölle.
Katso myös
Bernhard Schlink Wikipediassa (englanniksi ja saksaksi)
Oikeustieteenprofessori, juristi ja kirjailija Bernhard Schlink alkoi kirjoittaa dekkareita 1980-luvulla.
Minulle tämä kirja oli aivan liian ennalta-arvattava, mutta ei huono. Nyt kävi sitten kerrankin niin, että kirjasta tehty elokuva ylitti kirjan. Rooleissa Kate Winslket ja Ralph Fiennes, molemmat suosikkinäyttelijöitäni, tekivät upeat roolityöt.
VastaaPoistaLuin myöhemmin Schlinkin Viikonlopun ja siitä pidin jopa enemmän. Se kirja on jakanut mielipiteitä Lukijaa enemmän. Uskon monen lukeneen Lukijan ENSIN kirjasta tehdyn filmin nähtyään.
Leena Lumi, kiinnostuin kirjasta sen nimen takia, mutta luettuani kirjan, en ole enää kiinnostunut elokuvastakaan.
VastaaPoistaMukava, kun nostit tämän kirjan esiin. Kylläpäs meille tuli samasta kirjasta erilainen olotila. Lukemisesta on jo kyllä aikaa, mutta nyt päällimäisenä muistikuvissani on suru ja olosuhteet.
VastaaPoistaMinä näin naisen kovuuden taustalla yksinäisyyden, eristäytyneisyyden ja elämän, joka ei mennyt niin kuin piti. Tarinoiden kautta saattoi paeta omaa elämää. Seksi oli tavallaan naiselle sivuseikka lukemisen ja tarinoiden vuoksi.
Tunteettomuuden taustalla oli jotakin syvää ja traumaattista. Koin kirjan ja elokuvan siten, että nainenkin rakastui ja pakeni siksi, että ei kriippuvainen. Ei osannut rakastaa. Ei hyväkynyt itsekään sekaantumista nuoreen mieheen, tiesi suhteen joka tapauksessa päättyvä. Rakkaus ei katso aina ikää ja olosuhteita. Minusta kirjan loppu oli oikeastaan aika liikuttava, vaikkakin paljolti ennalta-arvattava. Elokuvaversio oli ihna!
Valkoinen kirahvi
Luin osan tästä arviostasi, mutta oli pakko jättää kesken, vaikka mielenkiintoisesti kirjoitatkin! Piti ihan pinnistellä, etten lue koko juttua.
VastaaPoistaMinulla nimittäin odottaa tuo kirja hyllyssä. Olen kerran aloittanut sitä lukemaan, mutta se jäi kesken. Ei johtunut siitä, että olisi ollut huono kirja, vaan valitsin sen lentokonelukemiseksi eräälle reissulle enkä sitten ehtinyt paikan päällä reissussa koko kirjaa avata. Ajattelin siis, että luen sen uudelleen mahdollisimman pian, mutta koko homma unohtui.
Täytyykin tarttua siihen mahdollisimman pian uudelleen.
Valkoinen kirahvi, niin se vaan on, että kielletty rakkaus satuttaa. Lasten hyväksikäyttö on rikos ja rikokseksi se kirjassakin rivien välissä kirjoitetaan, vaikka päähenkilö, juristi, ei sitä suoraan sanokaan.
VastaaPoistaElokuvasta en tiedä enkä välitä. Minkä tahansa rikoksenhan voi kaunomaalata. ja selittää muka oikeutetuksi. Kirjastahan voi lukea, että nainen pilasi tuon nuoren pojan tunne-elämän ja koko lopun elämän. Miksi nainen ei etsinyt ikäistään seuraa? Ei minusta sairasta psyykeä saa hoitaa rikoksella. Lapsen satuttaminen on alhaista.
Kai sellainen keskitysleirin vartija on jo tarpeeksi paatunut välittämään vain itsestään, kun on pystynyt katselemaan kaikkia kauheuksiakin. Ei kai sellainen osaa edes hävetä. Auliistihan se lähti pojan haluihin mukaan.
Elokuvassa poikaa esittävän oli odotettava sitä, että täytti 18-vuotta, ennen kuin sai olla roolissa. Mitenkähän elokuva vaikutti niinkin nuoreen näyttelijään?
Elegia, en osaa sanoa, kannattaako kirjaa lukea. Minä en viitsisi lukea enää toista kertaa, vaikka se on hyvin kirjoitettu/käännetty saksasta.
VastaaPoistaOlen siis lukenut vain alkua kirjasta, ehkä noin parikymmentä sivua. Pakko se on lukea joskus kokonaankin, mutta pitää alkaa lukeminen alusta.
VastaaPoistaMarja-Leena, nyt on aivan pakko tarkentaa edellistä viestiäni, ettei synny väärinymmärryksiä asian suhteen: olen aivan samaa mieltä siitä, että lapsiin sekaantuminen on ehdottomasti rikos. Ja että kirjaa voi lukea tosiaan monin eri tavoin.
VastaaPoistaEn ajatellut itse lukiessa, että siitä oli kirjassa kysymys. Käsittääkseni Saksassa suojaikäraja on alhaisempi (16) kuin Suomessa (18) ja en osaa sanoa, mikä se on ollut toisen maailmansodan aikaan, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat.
Koin, että kirjassa syyllisyys kulminoitui lukutaitoon, luokka- ja ikäeroon. Näistä syistä kumpikin joutui kieltämään rakkautensa. Poika oli 15-vuotias. Samassa iässä moni taitaa Suomessakin edelleen kokea ensikertansa seksuaalisuuden kanssa.
Hannaa puolestaan syytettiin SS-toiminnasta ja hän otti ritkoksen kantaakseen muistaakseni vain, koska ei halunnut myöntää, ettei osannut lukea.
Kiiltomadossa ja Hesarissa on mielestäni kiinnostavat kirjoitukset kirjasta myöskin.
Valkoinen kirahvi
Valkoinen kirahvi, tästä kirjasta varmasti riittäisi keskustelua. Kirjan Hanna sai elinkautisen, koska halusi muiden luulevan, että hän kirjoitti raportin tulipalosta ja siitä seuranneista tapahtumista eikä halunnut myöntää kirjoitus- ja lukutaidottomuuttaan. Vankeutta hän olisi keskitysleirin vartijana joka tapauksessa saanut. Kyllä kirjan Michaelkin katsoi Hannan ansainneen vankeustuomion, mutta ei elinkautista.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, jatkan hiukan vielä: Ensi rakkaus tai ei, niin kirjan Hanna kävisi pojan äidistä. Jotkut pojat saattavat olla fyysisesti 15-vuotiaina jo aikuisia, mutta henkisesti tuon ikäinen on vielä lapsi. On rikos jos aikuinen ei pysty hillitsemään itseään, vaan kajoaa lapseen, kun saa siihen tilaisuuden. Kiusauksia on monenlaisia, mutta aikuisella on suhteessa lapseen aina vastuu, ei niin että vastuu olisi lapsen.
VastaaPoistaEsimerkiksi kouluissakin usein tapahtuu, että oppilas rakastuu opettajaan, mutta ei opettaja voi ruveta vehtaamaan lasten kanssa millään ensi rakkauden varjolla! :D Sama pätee kaikkiin yhteiskunnan aikuisiin. Lapsia on suojeltava ja sanottava tällaisissa asioissa EI!
Kuten sanottu, olen aivan samaa mieltä kanssasi! Ihanaa kesää!
VastaaPoista