Runon maa – Suomalaisten toiverunot

Kuva: Antiikin Vuoksi

Ma 27.6.2011

Näin juhannuksen lähituntumassa on mukava vielä pysytellä runollisissa tunnelmissa. Satu Koskimiehen toimittama Runon maa – Suomalaisten toiverunot on yli 500 sivuinen paksu teos. Se on Valittujen Palojen julkaisu vuodelta 1994, 1. painos, kovakantinen opus.

Ostin sen joskus keväällä jostain divarista tai kirpputorilta. Kirja on A4 -kokoa, kuitenkin vähän kapeampi kuin A4 ja ainakin 5 cm paksu. Painavakin se on, muutenkin kuin sisällöltään. ;) Ostamani kirja on suhteellisen hyväkuntoinen, kovat kannet antavat hienon vaikutelman. Jotenkin kirjasta huokuu vaikutelma, että se on tarkoitettu annettavaksi lahjakirjana jollekin.

Mutta, mutta: Sisusmateriaali on surkean karheaa puoliksi kellastunutta paperia. Sivujen selaaminen olisi suorastaan epämiellyttävää, jos sisältö ei olisi niin hyvää. Saunauunin sytykkeeksi nuo kellastuvat karkean paksut sivut menisivät, jos ne eivät sisältäisi noin 90 runoilijan tekstejä. Runoja on satoja. Runot eivät ole vanhentuneita. Jos kirja on suunniteltu lahjana annettavaksi, miksi niin huonoa paperia on käytetty sivuihin? Älyttömyyttä säästämisessä!!! Kuinka vanhaksi kirja on tarkoitettu olemaan käyttökelpoinen? Ostamani kirja on siis jotain 17-vuotias. Onko se muka jo ylittänyt parasta ennen iän?!!

Jälleen kerran huokaan kainon toivomuksen kustantajiin päin: Painattakaa kirjat kelvollisemmalle paperille, hapottomalle vaalealle aikaa kestävälle! Kiitos!

Kirja sisältää suomalaisia runoja suhteellisen laajan skaalan. Joitakin runoja ja runoilijoitakin jään kirjasta kuitenkin kaipaamaan. Tai oikeastaan aika monia! Siksi vaihtaisinkin kirjan nimeksi Valikoima suomalaisten toiverunoja. Silloin nimi ei olisi niin vaativa ja niin paljon lupaava kuin se tuossa kirjan kannessa nyt on.

Kirjassa ei ole Jorma Etton runoa "Suomalainen" (runokokoelmasta Ajastaikaa, 1964) eikä Toivo Lyyltä mitään, V. A. Koskenniemeltäkin vain yksi runo, sekin hieman tuntematon.

Kun kirjan nimessä tosiaan on "Suomalaisten toiverunot" niin jäin kaipaamaan Hilja Aaltosta, Risto Ahtia, Tuomas Anhavaa, yhtä omista mielirunoilijoistani eli Paavo Haavikkoa, sitten Helvi Hämäläistä, Markku Intoa, Raimo Hartzellia, Unto Kupiaista, Kirsi Kunnasta, Otto Mannista, Mirjami Lähteenkorvaa, L. Onervaa ja voi voi monia muita. En jaksa enää luetellakaan. No, jos joku arvelee, ettei muita enää ole, niin Olli-Matti Ronimus, Brita Polttila, Juice Leskinen, Tyyne Saastamoinen, Elvi Sinervo, Lauri Viljanen, Sirkka Turkka...

Tämä oli siis puutelista. ;D Kannattaa itse tutustua kirjaan ja nähdä, ketkä kaikki ovat sitten ne 90 runoilijaa, jotka ovat päässeet tähän kirjaan mukaan.

Kirja on kuin karvalakkimalli suomalaisten rakastamista runoista. Paksut kellastuneet lehdet, sivuille on painettu runoja harvakseltaan. Samaan hintaan olisi varmasti saanut mukaan joko useamman runon näiltä kirjoittajilta tai sitten olisi taitollisin keinoin voinut mahduttaa mukaan vielä muutamien runoilijoiden rakastetuttuja runoja.

Jos kaikki oppikirjat painettaisiin näin huonolle paperille, oppilaat yökkäisivät sivuja käännellessään. Muistan, että minulla oli joskus yksi saksan oppikirja, joka sain äidiltäni. Kirja oli ollut hänellä lukiossa. Se oli painettu sota-aikana ja sivut olivat paksua kellastutta ja huonoa paperia, varmaan samaa materiaalia kuin tämän kirjan sisus. Käytin sitä keskikoulun alaluokilla siis yläasteikäisenä jonkin aikaa! Sama kirja oli tuolloin vielä oppikouluissa käytössä, tosin uudempana painoksena. Äitini kirja, vaikka oli vanhempi painos, kuitenkin kelpasi. Silloin kirjoja ei vielä saanut koulusta, vaan oppikirjat ja kaikki muukin koulumateriaali piti kustantaa itse. Vieläkin muistan nuo kirjan ruskeiksi muuttuneet karheat paksut sivut.

Maksoin tästä runokirjasta vain 1,50 euroa, joten minulla ei hinnan suhteen ole valittamista. Tuohon hintaan nähden kirjakin on ihan OK. Se on joka tapauksessa mukava kokoelma suomalaista runoutta. Olisinko ollut tyytyväinen kirjaan sen ilmestyessä ja maksanut silloisen hinnan mukisematta, en osaa sanoa. Tiiliskiven kokoinen ja painoinen runokirja on ainakin hankala kuljetettava, joten sen lukeminen onnistuu parhaiten kotona oman työpöydän ääressä.

Muutama kesäruno kirjasta vielä tähän lopuksi. Hauskaa oli löytää kirjasta myös Alatalon Jäätelökesä. :D

Liikun hiljaa runkojen lomassa,

en lakkaa ihmettelemästä

miten valtava on oravan hyppy.

Tuntuu meren ja pihkan tuoksu

männikön latvat tuulessa.

– Risto Rasa, Kulkurivarpunen, 1973

-----------

Jäätelökesä

Sun jäätelösuukkos, se kasteli mua.

Mua järkytti kieles, en vielä tuntenut sua.

Silloin aurinko nauroi kai rakastuville.

Toinen rähjäinen ressu, toinen vähän kai dille.

Muistan jäätelökesää,

kun ne lakaisee puistoo.

Uima-altaat tyhjennetään,

jädee nuolen kuin muistoo.

Olit verta ja lihaa, olit ihminen.

Hehkuit rakkautta vihaa, poika tunteellinen.

Ja kun olin mä down, tiesin, ollut en yksin.

Ja sen kesän maun kanssas koin sykähdyksin.

Muistan jäätelökesää,

kun lapset kiirehtii kouluun.

Posken rusketus häviää,

illat pimenee jouluun.

Niin syksy on tullut,

sä jäit jäätelökesään.

Sä käenpojan opetit laulamaan,

mut et vieraaseen pesään.

Muistan jäätelökesää,

kun tulit kanssani rantaan.

Silloin kartat erilaiset

siirsit tähdistä santaan.

Muistan mennyttä kesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

aina jano jää kieleen. 

Muistan jäätelökesää,

sinä mulle jäit mieleen.

Jäde makee, iho suolainen,

      aina jano jää kieleen.
Mikko Alatalo 1978
©Fazer Musiikki Oy, Espoo

EDIT: Maarit laulaa Jäätelökesän (Youtube) ja täällä (live 1991)