26.6.2011

Jane Austenin jalanjäljillä

Su 26.6.2011
Kirjahyllyni ei ole enää aivan perinteinen. Sinne on kotiutunut muutamia DVD-elokuvia, jonkin verran myös c-kasetteja, muutamia cd:itä ja VHS-kasetteja, mutta kyllä aivan valtavasti kirjoja.
Ajattelin, että juhannuksen aikaan on mukava katsoa taas yksi elokuvakin. Valitsin kirjallisuutta sopivasti hipovan fiktiivisen dokumentin, dvd:n Jane Austenin jalanjäljillä. Siis jotain Jane Austenin elämästä, totta ja tarua. Kai jotain tosiaan tottakin.
Täällä on myös traileri.

Tarina ja elokuva on varmasti niin monelle tuttu, etten siitä nyt kirjoita sen enempää. Olen katsonut tämän dvd:n joskus aikaisemminkin, mutta melkein unohtanut. Nyyhkytarinat eivät ole minun makuuni, eivät oikeat tragediat eivätkä fiktiiviset. Enpä halua nyt katsoa tuota aikoihin uudestaan, vaikka saakoon se edelleen olla kirjahyllyssäni.
Olisi pitänyt juhannuselokuvaksi valita jotain muuta. Ei se huonosti tehty ollut, ihan hyvät näyttelijätkin, mutta taidan sittenkin pitää enemmän aikuisten saduista. Onnettomat ensi rakkaudet eivät innosta. Niitähän on muuten kirjallisuus väärällään.


Takakannen tekstit hieman isompina:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.