3.7.2011

Retki Pukstaaviin, Kirjan kulttuurihistorialliseen museoon Sastamalaan (Vammalassa)

Su 3.7.2011
Kun lähtee Helsingistä ajamaan kohti pohjoista ja ajaa noin kolme tuntia ja muistaa kääntyä oikeista tienristeyksistä kohti entistä Vammalaa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Sastamala, tullaan vihdoin paikkaan nimeltä Pukstaavi, joka on Kirjan kulttuurihistoriallinen museo.
Pukstaavi
"Työnimellä Kirjan Keskus - Kirjan Museo valmisteltu suomalaiselle kirjalle omistettu museo avaa ovensa Sastamalassa, Marttilankadulla, 1.7.2011. Pukstaavi-nimi löytyi museolle nimikilpailun kautta." (Teksti sivulta http://www.sastamala.fi)
Ja lainaus jatkuu:





"Pukstaavi on säätiön ylläpitämä valtakunnallinen museo, joka on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Pukstaavi harjoittaa näyttely-, koulutus-, tapahtuma- ja julkaisutoimintaa omalla erikoisalallaan.
Pukstaavi sijaitsee vanhassa apteekkarin talossa Sastamalan keskustassa. Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on peruskorjattu museon käyttöön Sastamalan kaupungin ja Euroopan aluekehitysrahaston avustuksella."
Tietoja museosta verkkosivuilla.


Talossa on hyvä kahvila, josta saa myös erinomaista ruokaa. Kirjoitin tästä retkestämme Sastamalaan myös jo jotain toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmiaKurkkaapa lopuksi myös sinne. :) (EDIT: Linkki korjattu)





Vietimme ruokailun jälkeen näyttelytiloissa aikaa tunnin pari. Minkä jälkeen menimme vieressä sijaitsevaan Herra Hakkaraisen taloon, josta kirjoitan seuraavassa postauksessani. Sitten matkamme jatkui Vanhan kirjallisuuden päiville –  siitäkin lisää myöhemmin. Aivan lopuksi menimme Tyrvään Pyhän Olavin kirkoon ihastelemaan Kuutti Lavosen ja Rauhalan maalauksia ja katsomaan kirkkonäytelmää Maria Magdalenasta. Näistä kaikista lisää myöhemmin. 


Päänäyttely: Inkunaabelista e-kirjaan
Vaihtuvat näyttelyt: Kirjahyllyni 1.7.2011 – 28.2.2012



Kuten näyttelyistä arvata saattaa museossa oli paljon kirjoja esillä ja monen monta kirjahyllyäkin, sillä menossa on paraikaa Kirjahyllyni-muistitiedon keruu (palkintona kirjoja):

"Suomen Kirjainstituutti käynnisti kesällä 2010 valtakunnallisen muistitiedon keruun, joka tallentaa kirjojen omistamiseen ja säilyttämiseen liittyviä muistoja, kokemuksia, tarinoita sekä valokuvia. Keruuseen voi ottaa osaa vastaamalla oheiseen kyselyyn 28.2.2012 saakka. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.
Kyselyyn voi vastata:
1. netissä (Katso linkki)
2. tulostamalla lomakkeen ja lähettämällä sen postitse osoitteeseen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi / Minna Honkasalo, Marttilankatu 12, 38200 Sastamala 
Kirjoita annettujen teemojen pohjalta vapaamuotoisesti itsellesi sopivalla tyylillä.  
Keräämme myös valokuvia kirjahyllyistä. Lisätietoja: Minna Honkasalo minna.honkasalo.at.pukstaavi.fi p. 010 3212 955, 050 3131 412 Ohjeet kuvien ottamiseen (Kayso linkki)

HUOM! Pukstaavissa ”Saa koskea!”

Tässä muutamia kirjahyllyjä tuosta näyttelystä:





Kirjahyllyjä oli vessojenkin seinillä:

Kirjaston vanhaa maailmaa oli myös nähtävänä:
Toinen heistä on nukke, toinen ei. :)
  

Uuttakin oli näyttelyssä aivan sujuvasti vanhan kanssa vierekkäin. 


Kirjapainoasioitakin saattoi tutkia pienoismallin avulla ja katselemalla oppipojan ja mestarin puuhia.

Tyrvään kirjapainon pienoismalli

Toinen on nukke, toinen oikea ihminen. Arvaa kumpi on kumpi!
Latojan kasti (ja heijastuksia ikkunoista yms.)
Kirjansidontaa esiteltiin monipuolisesti vaihe vaiheelta:




Nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, ettei kaikkea millään jaksanut omaksua yhdellä katsomisella. Tuli sellainen olo, että tässä kirjan museossa olisi mukava poiketa toistekin, jollei olisi niin pitkä matka. Tässä vielä lisää kuvia tästä näyttelystä:


Menossa on sarjakuvan juhlavuosi, joten siitäkin oli paljon katsottavaa:



Kun vielä katsoi kaikki seinille heijastetut videot ja kirjavitriinit, oli pakko mennä kuumista näyttelyhuoneista ulos helteeseen hengittämään!

Videokuvaa
Kirjavitriinien tarjontaa
KATSO MYÖS NÄMÄ: Jotain voit tosiaan katsella omalta koneeltasikin, jos et Sastamalaan asti pääse. Eli kannattaa tutustua myös Pukstaavin verkkonäyttelyyn Tarina-apteekkiin, josta löytyy myös jotain Kaarlo Sarkiasta!
Palkittu verkkonäyttely Kaarlo Sarkiasta antaa uutta näkökulmaa hänen runoihinsa.

Kaikki tämä visuaalinen tarjonta ja eri puolilla magnetofooneista kuuluvat esittelyt vaativat tunnollisemmankin kävijän kaiken tarkkaavaisuuden. Siispä välillä hetkeksi ulos hengähtämään ja sitten seuraavaan paikkaan, joka oli Herra Hakkaraisen talo aivan Pukstaavin vieressä. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.


Lisää tästä retkestä Sastamalaan on siis myös toisessa blogissani Arkea, juhlaa ja unelmia.

6 kommenttia:

  1. Voih, ihana, että teit tästä jutun. Minua niin harmitti, etten ehtinyt käymään tuolla, kun aika meni siellä kirjallisuuspäivillä. Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  2. Hanna, käväisin minäkin Vanhan kirjallisuuden päivillä. Kirjoitan siitä myöhemmin. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Karoliina @ Kirjava kammari, kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  4. Minäkin kiitän kiinnostavasta jutusta! Kuten Hanna, minäkään en ehinyt käydä Pukstaavissa vaikka Vammalassa lauantaina olinkin, Vanhan kirjallisuuden päivillä. Herra Hakkaraisen talo sen sijaan on tuttu, lapset kävivät siellä nytkin sillä aikaa kun äiti penkoi kirjakasoja :).

    VastaaPoista
  5. Maria/Sinisen linnan kirjasto, kiitos kommentista! Vanhan kirjallisuuden päivilläkin oli tosi valtavasti porukkaa. Ja hellettä riitti!
    Lapset varmaan pitivät Herra Hakkaraisen talosta! :D

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.