17.4.2013

Dekkarisankarit - kuka kukin on

Ke 17.4.2013

Kun dekkarisankarit ja pahikset laitetaan samojen kovien kansien sisään, saadaan jonkinlainen tietokirja dekkarimaailman henkilöistä. Tällainen kirja on BTJ Kirjastopalvelun julkaisema Dekkarisankarit - kuka kukin on. Kirjan ovat toimittaneet Keijo Kettunen, Janne Mäkelä ja Pekka Turunen.
Julkaisuvuosi on 2006. Kirjan pohjana on Bo Lundinin Ruotsissa julkaistu Dexikon. Suomennos on Risto Hannulan. Sivuja kirjassa on peräti 245.


Kirjaan on lisätty 86 hakusanaa, jotka ovat 30 Suomen dekkariseuran asiantuntijan kokoamia. Joitakin Suomessa sangen tuntemattomia ulkomaisia henkilöhahmoja on jätetty pois. Kaikkiaan esitellään 430 henkilöä eri kielialueilta.

Oma kirjani on eräälle iäkkäälle runoilijalle suomentajan lahjoittama kappale. Minulle se on joutunut yllättävää tietä: olen poiminut sen talteen talomme lehtilaatikosta, minne se oli heitetty poisvietävien lehtien joukkoon. Kirja on täysin uutta vastaavassa kunnossa. Kyseinen runoilija joutui kai tuolloin siirtymään palvelutaloon tai muualle hoidettavaksi ja kirjoja lienee ollut liikaa mukaan otettavaksi, koska otin talteen silloin samasta poisheitettyjen lehtien laatikosta pinon muitakin kirjoja, mm. runokokoelmia.

En ole ollut dekkarien ystävä enää vuosikausiin luettuani yhden aivan kammottavan kirjan. Sekin oli olevinaan dekkari. Joitakin vanhojen dekkarikirjailijoiden teoksia kestän ja niitäkin mieluummin elokuvina tai TV-sarjoina. Ja Mika Waltarin Komisario Palmun tottakai myös. Syysuhri, vai mikä lie ollut nimeltään se kauhea dekkari, joka vieroitti minut kokonaan tuosta kirjallisuudesta. Kirjoittajan nimeä en muista eikä ole niin väliksikään.

Tämä kirja on kuitenkin mukava hakuteos, tosin pikkuisen hankala, vaikka siinä onkin kirjailijahakemisto ja suomenkielisten teosten hakemisto. Itse kirja koostuu dekkarisankarihakemistosta A:sta Ö:hön. Esimerkiksi maittain kirjailijoita ei ole lueteltu. Jos haluaa tietää jonkin maan dekkarikirjailijoista ja heidän luomistaan hahmoista, on ensin etsittävä tiedot muualta.

Tämä on kuitenkin kirjallisuudesta kiinnostuneen ihmisen perusteoksia.


Sitten katse eteenpäin, huomio:
KIRJAN JA RUUSUN PÄIVÄ Helsingissä 23.4.2013!

Jos satut olemaan Brysselissä 28.4.2013, niin Suomi-Klubi viettää silloin siellä Kirjan ja ruusun päivää. Paikalla on Juha Vuorinen, joka jakaa siellä silloin kirjojaan ilmaiseksi ainakin 50 ensimmäiselle.
Kirjan ja Ruusun päivä järjestetään Brysselin merimieskirkon tiloissa Rue Jacques du Lalaing 33, 1040 Etterbeek. Tapahtuma alkaa klo 14:00 ja päättyy noin klo 16:00. Tilaisuuteen on vapaa paasy.


EDIT:

Huomenna 18.4.2013 on aforismipäivä. Rikhardinkadun kirjastossa tapahtuu1. krs., Rikhardinkatu 3, Helsinki:
Ensin klo 17 vuosikokous.
Vuosikokouksen jälkeen noin klo 17.30 vuosikokousesitelmän (n. 20 min) tulee pitämään suomen kielen professoriKaisa Häkkinen. Hänen puheenvuoronsa aiheena on ”Onko aforistikko kieliasiantuntija?”.
Tapahtuman taiteelliset esiintyjät ovat runoilija Olli-Pekka Tennilä ja aforistikko Erkki Juhani Melartin. He esiintyvät Kaisa Häkkisen puheenvuoron jälkeen.
Erkki Juhani Melartin on aforistikko ja yhdistyksen oltermanni. Hän viimeistelee parhaillaan esikoiskokoelmaansa.
Olli-Pekka Tennilä on julkaissut kaksi runoteosta: Ololo (2008) ja Yksinkeltainen on kaksinkeltaista (2012). Tennilän runoilmaisu on fragmentin ja aforismin sukuista, niiden avoiminta ja rihmastoisinta laitaa. ”Tekstisiruja" sisältävä Yksinkeltainen on kaksinkeltaista -teos voitti Runeberg-palkinnon.
Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset kevätkokousasiat, muun muassa toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2012.
Sekä vuosikokous että aforismipäivän tapahtuma ovat kaikille avoimia. Tilaisuudessa on myös pientä tarjoilua. Aforismiblogi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.