©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©
Koska blogeja koskevat samat säännöt kuin muitakin julkaisuja, siis lehtiä, TV-kanavia ja siis mediaa yleensä, on kaikkien bloggaajien syytä vihdoin tutustua kunnolla tekijänoikeuslainsäädäntöön.Blogithan ovat täynnä tekijänoikeusrikkomuksia. Monet blogit perustuvat yksinomaan toisten teoksiin jopa kuvien ja runotekstien osalta, mutta jos siihen on asianomaisilta saatu lupa, niin asia on OK.
Eli jos blogi on tavallaan antologia esimerkiksi toisten kirjoittamista runoista, joihin ei ole erikseen pyydetty lupaa, rikotaan raskaasti tekijänoikeuslakia. Mutta jos kaikkien runojen tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta, tekijänoikeudet ovat rauenneet.
Näistä rikkomuksista ei tietääkseni vielä kuitenkaan ole ennakkopäätöksiä tuomioistuimissa. Eli blogeissa mellastetaan kuin pellossa, vaikka julkaisukynnys on ylittynyt heti kun blogi on julkaistu. Lukijoiden määrä voi olla useita tuhansiakin jopa miljoonia kuten Youtuben videoiden kohdalla. Riittää, että blogi on julkaistu Internetissä, jolloin sen voi kuka vain sieltä lukea. Se on silloin jo oma teos, jonka pitää perustua yksin blogin kirjoittajan omiin tuotoksiin.
"Sen sijaan se, että joku kopioi toisen tekemän teoksen WWW:stä ja panee sen julkisesti saataville omaan koneeseensa tai hakemistoonsa, edellyttää tekijän lupaa." J. Korpela
"Julkistetusta tuotoksesta saa ottaa sitaatin. Sitaatti tarkoittaa toisen teoksen kommentointia omassa teoksessa, jonka vuoksi lainaus otetaan. Sitaattia ei voi ottaa muussa kuin tässä teosta kommentoivassa tarkoituksessa." Toisen tuotoksen käyttäminenHuomasin itse syyllistyneeni asianomaiseen mielivaltaan eli olen julkaissut blogeissani kokonaisia runoja pyytämättä asiaan lupaa. Olen kyllä luullut, että yksi runo runokoelmasta on vain osa teosta, mutta nyt asia on alkanut selvitä minulle, että näin ei tietenkään ole.
Äskettäin ymmärsin, että kokonaisen runonkin siteeraaminen muussa kuin selkeässä arviointiyhteydessä on kiellettyä ilman asianomaisen kirjoittajan/kirjailijan/runoilijan lupaa! Jos julkaisen runon, se voi tapahtua vain, jos teen siitä samalla arvion, arvostelen tai kirjoitan kokonaisen esseen. Arvioinneissakaan ei saisi julkaista kokonaista runoa, vain tarpeellisia osia. Toisaalta runot ovat usein sangen lyhyitäkin, joten osan julkaiseminen ei aina anna oikeaa kuvaa teoksesta siis kyseisestä runosta. Näissä asioissa on syytä kuitenkin jo blogeissakin skarpata.
Olen itse ryhtynyt pitkin kevättä puhdistamaan vanhoja blogitekstejäni näistä tekemistäni virheistä. Samalla korjailen Youtube-linkityksiäni. Youtubestahan ei saisi laittaa kuin pelkän linkin. Upotukset ovat kiellettyjä, vaikka sitä mahdollisuutta siellä hanakasti tarjotaan. Omat videot saa tietysti laittaa näkyviin blogissaan. Useimmat Youtuben videot ovat laittomia ja niitä saa korkeintaan kuunnella ja katsella itsekseen, mutta ei upottaa blogiinsa. Yotubesta ilmoitetaan, että jos asianomainen laulaja tai muu esiintyjä/oikeudenhaltija itse haluaa videon poistettavaksi, se poistetaan.
Näistä tekijänoikeusasioista on käyty keskustelua pitkin kulunutta kevättä 2012 seuraavissa blogeissa:
– Hyönteisdokumentti
– Sallan lukupäiväkirja
– Smart Bitches, Trashy Books
– Kirjakko
Sallan lukupäiväkirjassa lienee seikkaperäisin blogikirjoitus tästä asiasta. Kirjakko taas kertoo esimerkiksi kirjankansiin liittyvistä asioista.
Runon tai muun vastaavan esittäminen koulussa ei ole rikos, koska kysymyksessä ei ole maksullinen tilaisuus. Näin myös jumalanpalveluksissa voidaan laulaa virsiä yms. Muuten esityksiin, joissa on pääsymaksu, on pyydettävä asianomistajilta lupa ja kenties maksettava sovittu palkkio.
Kuvat, videot ja musiikki ovat myös tällaisia suojeltuja teoksia. Kustantamojen omat mediaa varten antamat asiat ovat tietenkin julkaisuvapaita, kuten mm. kirjojen kansikuvat. Kustantamojenkin antamien kuvien tekijät pitäisi korrektisti ajatellen aina mainita ja usein se vaaditaankin.
Asiaan liittyviä linkkejä:
J. Korpelan Tekijänoikeusfakki
Tekijänoikeus Wikipedia
Opettajan tekijänoikeusapuri
Tekijänoikeuslaki
Immateriaalioikeusinstituutti
Immateriaalioikeusinstituutti2
Tietosuojavaltuutettu
Jatkan edelleen blogieni "puhdistustyötä"!
©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©©
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.
Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.
Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.
Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!
Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.
Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.