Sittemmin Eilalta ilmestyi monta muutakin kirjaa.
Vuosiin ei tullut pidettyä yhteyttä ja viime vuosien uudistunut tuttavuuskin jäi vain Facebook-tasolle. Kun viimeksi tapasin hänet ohimennen, hän kertoi näkönsä heikenneen niin, ettei voinut enää käyttää Facebookiakaan. En kuitenkaan tajunnut hänen terveytensä täysin romahtaneen. Oli yllättävää saada tieto hänen 26.2.2012 tapahtuneesta kuolemastaan. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.
Eila Jaatinen kirjoitti myös moniin lehtiin, kirkollisista lehdistä muun muassa Kotimaahan, Esseen, Kirkko ja kaupunki -lehteen ja Vantaan Lauriin. Kotimaan kolumnistina hän oli 1980-1985 ja sitten Kirjapajan kustannustoimittajana 1986-1992.
Eila Jaatinen perusti yhdessä Tertti Lappalaisen kanssa Lastenmaa-lehden. Hän toimi sen päätoimittajana vuonna 1988-1992. Kirjastopalvelun kriitikkopalkinnon hän sai vuonna 1995.
Luulen, että raskain isku hänen elämässään oli Sakari-pojan itsemurha lokakuussa 2004. Tästä murheesta syntyi myös kirja Äläkä sure, Sakari, Katharos Oy 2009. Muita Eilan kirjoja ovat muunmuassa Reppuli ja kaverit sekä ILOISET KILOT – Totta ja tarua tuhdeista tytöistä. Hän on myös suomentanut muutamia kirjoja.
Tässä linkki Eila Jaatisen Kotimaa-lehden kolumneihin.
Saatuani tiedon Eilan kuolemasta otin esiin yhden hänen kirjoistaan: Nainen Euroopan reunalta. Se on Kirjapajan julkaisuja vuodelta 1991. Selasin kirjaa kuten joskus aikaisemminkin. Ankeutta ja surullisia tekstejä. En saa nyt otetta niihin.
Harmittaa, etten tiedä, missä ovat muut omistamani Eilan kirjoittamat kirjat. Ehkä ne ovat jo maalle viedyissä muuttolaatikoissa. Joka tapauksessa ne eivät ole minulla nyt täällä. Siksi laitan linkin Eilan viimeiseen kolumniin Amaryllis Vantaan Laurissa ja lainaan sen nyt tähänkin:
Tässä linkki Eila Jaatisen Kotimaa-lehden kolumneihin.
Saatuani tiedon Eilan kuolemasta otin esiin yhden hänen kirjoistaan: Nainen Euroopan reunalta. Se on Kirjapajan julkaisuja vuodelta 1991. Selasin kirjaa kuten joskus aikaisemminkin. Ankeutta ja surullisia tekstejä. En saa nyt otetta niihin.
Harmittaa, etten tiedä, missä ovat muut omistamani Eilan kirjoittamat kirjat. Ehkä ne ovat jo maalle viedyissä muuttolaatikoissa. Joka tapauksessa ne eivät ole minulla nyt täällä. Siksi laitan linkin Eilan viimeiseen kolumniin Amaryllis Vantaan Laurissa ja lainaan sen nyt tähänkin:
Sain amarylliksen ja laitoin sen vähävaloiselle keittiön pöydälle. Kun aamulla menin katsomaan sitä, sen kalpea ja jäykkä varsi oli saanut hiukan punerrusta.
Ensin amaryllis oli kuin kiveä, monoliitti. Sitä katsoessa ei jaksanut uskoa näkymättömään kauneuteen.
Meidän tuntosarvemme harjaantuvat elämässä usein juuri tähän. Suurin osa kauneuden, ilon ja valon koodeista vain viittaa johonkin mahdolliseen, tulevaan. Arki ei ole laajakangaselokuva, jossa värit ja äänet hyökyvät jatkuvalla volyymilla.
Kolmen päivän ajan seurasin lumoutuneena, millä voimalla kasvi työnsi verenpunaista, loistavaa kukkaa nupustaan. Sen olisi voinut nähdä tapahtuvan — niin kuin kovasti nopeutetulla filmillä. Harmaassa talven valossa kukka ponnisteli kuin synnyttäjä voitonvarmana, täynnä vimmaa. Täältä tullaan, elämä!
Niin häikäise maallinen katseeni, sinä lyhtyjen lyhty! Riemusta kasvat tähän niukkaan valoon. Riemu kannatelkoon meitä kanssasi.
Eila Jaatinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.
Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.
Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.
Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!
Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.
Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.