Mietin kirjan ilmestymisvuotta. Laskeskelen: Pentti Saarikoski on 25-vuotias, Paavo Haavikolta on ilmestynyt kirja Vuodet, Saarikoskelta Mitä tapahtuu todella? Vuotta myöhemmin John Kennedy ammuttiin Dallasissa. Juhannustanssi-jupakkaankin on aikaa vielä pari vuotta.
Kääntelen kirjaa. Takakannessa on sinipunaisella leima: Arvosteltavaksi. Pehmeät kannet, sivut on pitänyt avata viivoittimella tai paperiveitsellä. Ei liimasidontaa, vaan oikeasti sivut on sidottu yhteen langalla. Nykyisin tällaiset kirjat ovat ns. pokkareita, halvempaa painosta, hieman pienempää kokoakin. Enää ei sivuja tarvitse itse leikata auki. Langalla sitominen on historiaa.
Takakannen teksti:
"Hannu Salama julkaisee toisena teoksenaan novellikokoelman LOMAPÄIVÄ, jolle on ominaista avoin, originelli ihmiskuvaus, arkisen elämän vahvat tunnelmat sekä huumori."Kuvassa on nuori mies, 26-vuotias:
Liepeestä luen:
Otsikko: UUTTA PROOSAA, mainitaan Haavikon teos ja Antti Hyryn Junamatkan kuvaus. Lista jatkuu: UUTTA LYRIIKKAA, Maila pylkkönen Valta, Tyyne Saastamoinen Jääkausi sekä Saarikosken mainittu runoteos.
Etummaisessa liepeessä esitellään Salaman ensimmäistä kirjaa Se tavallinen tarina. Arvostelukatkelmia on napattu Pekka Tarkalta Uudesta Suomesta, Aamulehden arvio ja Kauko Kulan tekstiä Kauppalehdestä. Tosi vanha kirja siis! Otavan julkaisema vuonna 1962 – yli 50 vuotta sitten!!! Minulle tämä kirja on uusi tuttavuus. Kannen on suunnitellut Markku Reunanen. En ole muutenkaan koskaan ennen lukenut mitään Hannu Salaman teosta, en edes kohukirjaa Juhannustanssit.
Pitkästä aikaa kurkkasin Wikipediaankin: Aki Rauhala? Hannu Salama on julkaissut myös nimellä Aki Rauhala. Siteeraan Wikipediaa:
"Timo Harakan tekemässä elämäkertakirjassa (Harakka, Timo: Markiisi de Salaman vuodet, s. 229. Odessa, 1986.) Salama kertoo haluavansa elää vuoteen 2018, jolloin kansalaissodasta on kulunut sata vuotta ja kirjailija itse täyttää 82, ”ja pääsen sanomaan, että ette te saatanan lahtarit kerinny kaikkia tappaa!”[8] Harakka myös haastattelee kirjailijaa Anssi Mänttärin ohjaamassa dokumenttifilmissä Salama (1986).[9]
Kirjoittamisestaan Salama kertoo: ”Kyllä kai tämä jonkin sortin skitsofreniaa tai yleishulluutta on, mutta minun on pakko kirjoittaa. Räyhätä ja ottaa kantaa maailmanmenoon. Kuulostakoon vaikka kuinka pateettiselta, mutta haluan puhua ihmisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta rosvokapitalismia vastaan. Kolmannen polven punikkina olen aina ollut ja tulen olemaan köyhien ja sorrettujen puolella.”[10] Hänen toivelistallaan on, ”että nuoret ihmiset valveutuvat ja näkevät oman asemansa kaiken tämän viihteen ja hössötyksen läpi.”[11]
Hannu Salamaan voi tutustua myös Ylen Elävässä arkistossa.
Mitä Lomapäivään tulee, niin jopa paikoin ihmettelin, että kirja on nimetty novellikokoelmaksi, vaan kyllähän se novellikokoelma totta kai on, koska jokainen tarina on ihan itsenäinen.
Muisteluksiaanhan tuo mies kuitenkin taitaa kirjoittaa, ainakin muutamassa ensimmäisessä novellissa siltä tuntuu. Siis kirjan alussa, mutta paikoin muuallakin. Salama käyttää usein minä-muotoa, kirjoittaa todentuntuisesti, välillä jopa hauskasti. Kiva tyyli. Tykkäsin. Ei mitään poliittista rehentelyä tässä kirjassa.
Amélie Nothombin kirjan arvonnassa Nöyrin palvelijanne arpa suosi Beata56:tta. Laitathan sähköpostiini (katso yhteystiedot yläluettelosta) tiedon, minne voin kirjan lähettää.
