25.4.2012

Karppaamaan 1

Ke 25.4.2012

Tänään sitten aloitin painonpudotuksen oikein tosissani. Tavoitteeni on 20 kiloa pois! No, onhan se aika paljon, mutta aloitan nyt viidestä ja jos saan pois 10 kiloa, niin katson jo onnistuneeni kohtalaisen hyvin. Joskus kakskymppisenä olin tosi laiha, kokoa 32 ja painoin 42 kiloa. En ollut anorektikko. Tuohon painotavoitteeseen en toki yritäkään.

Ostin Kirjan ja ruusun päivänä Tri Annika Dahlqvistin kirjan Karppaus, Opas & keittokirja (2011, readme.fi). Kirjan sai Suomalaisesta kirjakaupasta 15 eurolla.


Kokeilen, olisiko tuosta kirjasta apua omassa painonhallinnassani. Kirjassa otetaan kantaa nykyiseen ravintosuositukseen, joka on vähärasvainen ja hiilihydraattipainotteinen. Kirjan kirjoittaja suosittelee vähähiilihydraattista ja runsasrasvaista ruokavaliota – siis päinvastaista kuin nykyisin pidetään hyvänä. Dahlqvist perustaa ohjeensa tieteeseen ja luotettaviin havaintoihin.

Koska itsellänikin on ollut jojo-laihduttamista, päätin nyt kokeilla tätäkin. Olen nyt lukenut kirjasta noin 50 sivua ja margariineista olen ollut kirjoittajan kanssa samaa mieltä jo yli 30 vuotta. Äitini perhelääkäri (naapurin poika, jonka äiti tunsi pikkupojasta ja joka opiskeli lääkäriksi) sanoi aikoinaan, että margariinit ovat ihmiselle epäterveellisiä ja kielsi silloin erästä syöpäsairasta tuttavaamme käyttämästä margariinia. Siitä lähtien minäkin olen yrittänyt välttää kaikkia margariineja.

Dahlqvist kirjoittaa myös vähärasvaisen ruokavalion aiheuttavan jatkuvaa näläntunnetta, joka sitten johtaa kaikenlaiseen jatkuvaan naposteluun. Kirjoittaja kertoo käyneensä läpi lähes kaikki painonhallintamenetelmät Painonvartijoista alkaen. Kun hänen tyttärensä alkoi opiskella lääketiedettä ja  oli mukana laihdutusmenetelmiä  tutkivassa ryhmässä, Dahlqvist kiinnostui vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta.

Eilen vielä söin kokojyväruisleipää muutaman palan. Tästä päivästä eteenpäin yritän jättää kaikki leivät pois. Pullan ja valkoisen viljan, makaronit ja riisin sekä perunan olen jo melkein jättänytkin. Nyt aion luopua myös banaanista, josta pidän tosi paljon ja joita olen syönyt tähän asti miltei joka päivä.
Kirjoitan tuosta Karppaus-kirjasta enemmän lähiaikoina. Laita hakusanaksi 'karppaus', niin löydät sen paremmin. Kirjoitan tuosta kirjasta, jos mahdollista jo tällä viikolla.

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä karppaamiseen. Minä olen kyllä käyttänyt margariinia, mutta nykyään käyttäydyn järkevämmin ja käytän ehtaa voita. Suomessa se oli ehkä myös hintakysymys, mutta täällä voi on ensinnäkin erittäin halpaa ja "voimakkaammin" esillä kauppojen hyllyillä kuin mitkään margariinit. Margariinia en käyttäisi enää pakottamallakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on viime vuosina tai ties kuinka kauan kaupattu margariinia erityisen terveellisenä vaihtoehtona. Todellisuudessa onkin ollut päinvastoin. Margariiniteollisuuden huijausta.

      Poista
  2. Minäkin haluaisin karpata, silä kiloja on saatava pois;/
    Diabeteshoitajani kielsi kuitenkin karppaamisen, mutta muuta leipää kuin ruista, hän ei sallinut syödä. Tuntuu liian vaikealta lopettaa leivän syönti, joten olen pahan paikan edessä. Sanoi, ettei sovi syödä karppausleipääkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielsi karppaamisen !? Voi miten surullista kuultavaa. Nykyajan lääkärit eivät uskalla puoltaa muuta kuin virallisia näkemyksiä, jotk ajavat potilaat vaan ojasta allikkoon :( Monet kymmenet ihmiset (isäpuoleni mukaanluettuna) ovat voineet luopua diabeteslääkityksistään kokonaan siirtymällä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Leipä, peruna, riisi, pasta, pulla ym. tulee vaihtaa kasviksiin, hyviin rasvoihin (oliiviöljy, voi, kookosrasva) ja proteiiniin (liha, kala, kananmunat) ja kaikki kevyttuotteet on syytä eliminoida ruokavaliosta. Tällä keinolla paino putoaa ja veriarvot loksahtavat kohdilleen parissa viikossa.

      Mitä syödä? Täysrasvaisia maitotuotteita, kasviksia niin paljon kuin napa vetää, pähkinöitä, marjoja, tummaa suklaata jälkiruoaksi, itsetehtyä rahkaa, kananmunia vaikka joka päivä (kuten itsekin syön) ja tuoretta, luonnollista ruokaa säännöllisesti (usein 3 ateriaa päivässä riittää). Karppaajat huomaavat nälän tunteen tasoittuvan, koska sokeripiikkejä ei tule. Näin ollen syödyn ruoan määrä vähenee automaattisesti. Mutta voin sanoa, että karppiruokavalio on todellakin herkuttelijan ruokavalio, saa syödä itsensä kylläiseksi, ruoka on herkullista ja hyväätekevää ja terveydelle edullista. Kroppa kiittää, samoin suu ja vatsa!

      Aamu kannattaa aloittaa esim. kahden munan munakkaalla vihannesten kera tai vaikka turkkilaisella jogurtilla marjojen ja pähkinöiden kera. Ruokavalioon sopii mainiosti kahvi tai tee kera täysmaidon (itse käytän Valion luomumaitoa, jota ei ole homogenoitu) Lounaaksi kasviksia ja vihanneksia (höyrytettynä, paistettuna ja raakana) oliiviöljypohjaisen salaattikastikkeen ja hyvän lihan/kalan ja vaikkapa fetajuuston kera. Välipalaksi esim. pähkinöitä kera luonnonjogurtin. Päivällinen lounaan tapaan. Illalla voi nautiskella vaikkapa rahkaa, marjoilla ja pähkinöillä maustettuna/ pari palaa tummaa suklaata/ juustoja ja leikkeleitä lautasella tai dippivihanneksia. (humus on ihana dippi!)

      Toivottavasti sinäkin Aili löytäisit tien terveyteen ja tasapainoiseen oloon ja voisit vähentää lääkityksiä. Kehotan ottamaan yhteyttä Antti Heikkilään: anttiheikkila.com

      Mukavaa vappua sinulle!

      Poista
    2. Todella ihmettelen tuota ehdotonta kieltoa. Tietysti pitää olla varovainen sokeriarvojen kanssa. Tuossa Karppaus-kirjassa tuo lääkäri kuitenkin kertoo, että aikaisemmin, jolloin diabeteslääkkeitä vielä kehiteltiin, sokeritautipotilaille määrättiin nimenomaan vähähiilihydraattinen ja runsasrasvaista ruokavaliota! Nyt uskotaan kovasti noiden lääkkeiden voimaan.

      Maria tuossa ottikin esille samoja asioita, joita on kirjassa.

      Poista
  3. Moikka! Aivan oikean tien olet valinnut terveyden kohentamiseen. Suosittelen lukemaan Antti Heikkilää; anttiheikkila.com ja erityisesti häne kirjansa; diabeteksen hoito ruokavaliolla. Kyseinen teos ei käsittele vain diabetesta vaan kaikkien kansansairauksien, myös lihavuuden ehkäisyä ja ruokavaliota, jolla terveys kohenee, paino putoaa ja veriarvot loksahtavat kohdilleen ilman lääkityksiä. Tämä ruokavalio on VHH-vähähiilihydraattinen, jota sinäkin aloit nyt noudattaa. Heikkilä antaa realistisia helposti toteutettavia arjen neuvoja itse kullekin joka kamppailee minkä tahansa kroonisten sairauksien kanssa. Esim. isäpuoleni luki ko.kirjan, alkoi noudattaa Heikkilän ohjeita ja kuinka ollakaan: paino putosi rytinällä, diabetes (2. tyyppi9 parantui niin, ettei lääkitykselle ole enää tarvetta ja veri- ja sokeriarvot paranivat. Pelkän ruokavalion avulla.

    Margariinit ovat todellakin silkkaa myrkkyä, keinotekoista teollisuustavaraa, joka vaurioittaa suonten seinämiä ja käyttäytyy elimistössä epäluonnollisin tavoin aiheuttaen tulehduksia. Ei ole olemassa hyvää margariinia. Käytä ruoanlaitossa vain voita, oliiviöljyä tai kookosrasvaa. Hiilihydraatit puolestaan nostavat verensokeria ja niin ollen myös insuliinia (joka on todellinen lihavuusepidemian pääsyyllinen). Tämä tapahtuu huolimatta hiilihydraatin laadusta. Ruisleipä nostaa sokereita ja insuliineja yhtä lailla kuin valkoinen leipä, vaikka meille on pitkään uskoteltu muuta. Kuten sinä oletin tekemässä; kannattaa jättää aluksi kaikki leipä, peruna, pasta, riisi, puurot ja pullat ym herkut pois, samoin (Huom!) kaikki kevyt- ja light-tuotteet. Ne sekoittavat elimistöä ja keinotekoiset makeuttajat laukaisevat usein insuliinin erityksen siinä missä sokeritkin.

    Minä ihan villiinnyn aiheesta :) Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt suomalaisten kollektiivisesta kansanliikkeestä, joka tähtää terveempään elämään ja uskaltaa lopultain luottaa toisinajattelevien kliinikoiden tietoon yleispätevien virallisten suositusten sijaan. Virallisia suosituksia on nyt noudatettu viimeiset 20 vuotta ja seuraukset ovat nähtävissä. Surullista kyllä, moni uskoo edelleen kevyt-tuotteiden pelastavaan voimaan. Vähärasvaisuusbuumi yhdistettynä viljapainotteiseen ruokavalioon on tuonut mukanaan laajan kirjon sairauksia, joista merkittävimpänä ylipaino, diabetes, sydän ja verisuonitaudit sekä (!) mielenterveys ja muistisairaudet. Aivot kun ovat 80% rasvaa ja suurimmilta osin vieläpä eläinperäistä tyydyttynyttä rasvaa, jonka on väitetty olevan epäterveellistä. Ojasta allikkoon on menty ja nyt dementiat ja masennus räjähtävät käsiin. Ihmekös tuo, kun aivot eivät saa ruokaa :(

    Mukavaa vappua ja kevättä sinulle ! Tsemppiä karppaukseen ja kärsivällisyyttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhutpa asiaa! Samoja juttuja painotetaan tuossa Karppaus-kirjassa. Kiva, että innostuit niistä tänne kirjoittamaan! Mukavaa kevättä ja vappua Sinulle myös!

      Poista
  4. Tosi hieno juttu, että otit tämän aiheen postaukseesi. Olen lukenut ja kuunnellut Antti Heikkilää, ollut hänen luennoillaankin. Ystäväni, joka pitää myös blogia viljattomasta ruuasta, on yli vuoden hoitanut itseään näillä viljattomilla ja voi mainiosti. Minä lopetin viljat vuosi sitten ja olo on kohentunut. Tosin en niin orjallisesti ole noudattanut sitten muuten vähähiilihydraattista ja ne kilot, jotka tippuivat, ovat hiipimässä takaisin ja on niskalenkin paikka. Kovasti odotan jatkoa postaukseesi. Kiitos tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Nyt on vähän kiireitä, mutta enköhän lähiaikoina taas kerkiä kirjoittamaankin.

      Poista
  5. Anonyymi7.5.12

    Karppaaminen on hengenvaarallista, koska arvokkaat vitamiinit jää herkästi saamatta, ja yletön rasva tukkii verisuonet. Karppaus on johtanut jo sydänkohtauksiin. Karppaus pitäisi lailla kieltää. Itse olin kaksikymppisenä 43-kiloinen ja nyt nelikymppisenä painan saman verran. En ole anorektikko. Hoikkana ja terveenä (ei kuumetta 20 vuoteen) olen pysynyt liikkumalla ja syömällä kasvis-, hedelmä- ja täysviljapainotteista ruokaa.

    Ole varovainen karppauksen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen uhannut poistaa anonyymit vastaukset, mutta jälleen sallin nimettömän postauksen, koska tuot sopivasti väriä tähän keskusteluun. Ihmettelen kuitenkin, miksi et laita edes jotain nimimerkkiä... Toisaalta kommenttisi arvo jää heikommaksi nimettömyytesi takia. Olet ilmeisesti vegetaristi. Sinua neuvoisin ottamaan B12-vitamiinin käyttöön, sillä kasvissyöjillä tulee hejposti siitä puutosta, koska tuota vitamiinia ei kasviksista saa.

      Poista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.