5.12.2010

Edustuskeittiö – Linnan juhlista kodin kutsuille


Ystäville tarjotaan parasta – joskus myös mahdollisille vihamiehille, sillä usein myös politiikka on mukana pitopöydissä.
Verna Kaunisto-Feodorow kokosi parhaita reseptejä kirjaksi ajalta, jolloin hänen miehensä oli Portugalissa suurlähettiläänä ja hän itse puuhaili emäntänä sekä keittiön puolella että edustustilaisuuksissa. Mukana on myös aineistoa kymmenen vuotta kestäneeltä Ranskan kaudelta.
Kirja, Edustuskeittiö – Linnan juhlista kodin kutsuille, julkistettiin 14.10.2010 Suomen Ulkoasianministeriössä Helsingissä. Tilaisuus itsessään oli näyte hienosta edustamisesta. Kirjan kirjoittaja on myös ammattimuusikko ja soitti tilaisuuden alussa muutamia klassisia kappaleita viululla. Isä Kaunisto lauloi Merikantoa ja saimme kuulla lausuntaakin (Hellaakoskea ja Hotakaista). Tarjoilu oli malliesimerkki edustavista makupaloista.
Teos on itsessäänkin herkullisen näköinen monine värikuvineen. Kirjasta saa tietoa paitsi suussa sulavista herkuista myös edustamisen pitkästä historiasta ja erilaisista edustuskäytännöistä. Onpa kirjassa hauskoja tarinoita Suomen suurlähettiläsparin ja Euroopan aatelisten, kuninkaallisten ja valtionpäämiesten makumuistoisista kohtaamisistakin.

Kirjassa kohtaavat sekä kansainvälinen edustuskeittiö että suomalainen ruokaperinne. Luepa, miten Suomea on edustettu Portugalissa ja Ranskassa.

Tavallinenkin kokkaaja löytää kirjasta kivoja vinkkejä ystävien kestitykseen.

2 kommenttia:

  1. Minulta tämä meni joululahjaksi ystävlle, joka ehtii kokata enemmän kuin minä, mutta sen Lohta voitaikinakuoressa, laitoin blogiini ja vein myös 'omaan keittokirjaani', joka on sivuiltaan blanco, kunnes ne resepteillä täytän.

    Vähän kaduttaa,sillä kerään keittokirjoja...ja joskushan sitä aikaa kuitenkin tulee.

    VastaaPoista
  2. Niin, tämä on tosiaan hieno kirja. Sain siihen omistuskirjoituksenkin.

    Annoin jouluaikaan vanhoja keittokirjojani pois, lahjaksi, kymmenkunta kappaletta. Hiukan ensin riipaisi, ei niinkään ne liharuokien valmistusohjekirjat (riista, nauta, sika, linnut yms.), mutta ne joissa neuvottiin keittoja, alkuruokia, voileipiä etc. Mutta kun en ole niitä tarvinnut, niin varmaan pärjään edelleenkin. Voin katsoa ohjeita vaikka netist, jos tarve vaatii. Yritän pienentää huushollini kirjamääriä, koska lähitulevaisuudessa aion muuttaa.

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.