24.4.2012

Jotain Kirjan ja ruusun päivästä ym.

Ti 24.4.2012

Huomaa, että Kirjamessut ovat kaikin tavoin rynnineet ohi Kirjan ja ruusun päivän ja jättäneet sen täysin lapsipuolen asemaan.

Katsokaapa miten pienellä Kirjan ja ruusun päivä on tuossa katupuhujan mainoksessa!
Päivän mainosarvoa ei ole ymmärretty! Kuva: © Marleena  
Minulla oli eilen aika kampaajalla kello 14 eli siihen samaan aikaan kuin Akateemisessa alettiin jakaa joitakin tämän vuoden kirjallisuuspalkintoja. Kun mainitsin kampaajalleni Kirjan ja ruusun päivästä, hän kysyi, mitä se tarkoitti ja mikä semmoinen päivä oikein on. Juttelimme sitten kaikenlaista ja yhteinen kiinnostuksemme elokuviin poikikin pitkät löpinät.
Minulla on tapana ottaa kerran vuodessa kunnon permanentti, joka sitten auttaa suomalaisen velton tukkani pysymään paremmin kuosissaan, vaikka enimmät kiharat jätänkin kampauksessani yleensä piiloon eli föönaan suoremmaksi. Minua ei myöskään yhtään harmittanut, vaikka kirjatapahtumat vilistivät toisaalla ohi sillä aikaa kun selailin välinpitämättömästi aikakauslehtipinoa siinä kampaajan tuolissa istuessani. Ainoa, mikä ehkä mietitytti, oli satasen lasku kiharoistani. Olisinhan voinut jättää permiksen ottamatta ja ostaa tuolla rahalla kirjoja! Kotini kuitenkin pursuaa kirjoja ja luettavaa on liiankin kanssa.
Kuva: © Marleena  
Kampaajalta lähdin keskustan Suomalaiseen kirjakauppaan ja näin sitten ison mainoskyltinkinn ko. puodin ulkopuolella katon korkeudella: "Ei tehdä tästä nyt numeroa, mutta..." Kirjakauppa oli jo perjantaista asti juhlinut syntymäpäiviään (100 vuotta?) ja remontin valmistumista erinäisillä kirjailijavierailuilla yms. Oman selkäsärkyni takia en ollut liikkunut alueella ja niin olin asiasta täysin tietämätön. Myös Hesarin olin lukenut vain sunnuntaina enkä ollut huomannut missään mainosta ko. asiasta ja niin en ollut tiennyt tapahtumasta mitään. Se kyllä vähän harmitti. Metro-lehden sentään luen yleensä työmatkalla joka päivä, mutta joko siinä ei ollut kerrottu tapahtumasta mitään tai sitten en ollut huomannut heidän mainostaan.
Toisaalta tuo musta iso taulu katon korkeudella oli sangen näkymätön. Valkoista tekstiä mustalla pohjalla oli vaikea lukea kauempaa. Epäonnistunut kyltti kaiken kaikkiaan, sen sanon entisenä mainosalan ihmisenä.

Kyrön kirjaa oli Akateemisessa runsaasti. Kuva: © Marleena 
Tulin paikalle parahiksi kuuntelemaan erästä Suomen luetuinta runoilijaa Heli Laaksosta. En huomannut, että kännykkäni säädöt olivat pielessä, joten sain pirteästä runoilijasta vain sangen sumuisia kuvia.

Kuva: © Marleena  
Seuraavaksi menin Akateemiseen, missä oltiin juuri haastattelemassa Jari Järvelää. Huomasin vihdoin korjata kännykkäni säädötkin. Katsoin vielä valokuvaaja Stefan Bremerin  haastattelun, mutta sitten halusinkin jo ruokaa, koska en ollut syönyt koko päivänä paljon mitään.

Kuva: © Marleena  
Stockan ylimmässä kerroksessa popsin salaatin ja makoisan itämaisen mausteisen kanakeiton. Unohdin jopa lompakkoni kassalle enkä kuullut edes kuulutusta (takanani leikkipaikassa kiljuvien lasten äänten takia), kun kovaäänisellä etsittiin pörssin omistajaa. Onneksi joku henkilökunnasta kiersi lompsan kanssa ja ällistyneenä näin hänellä tuon omaisuuteni. Maksan yleensä pankkikortilla ja olin vain työntänyt pankkikortin käsilaukkuni sivulokeroon ja jättänyt kukkaron kaikkine muine kortteineen kassan luo tiskille. Stressiä?



Katsoin siis päivän annoksen kirjamaailmasta riittäväksi enkä haikaillut enempää. Olin tehnyt jopa kaksi kirjaostosta, Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät (2011, Bazar) ja Tri Annika Dahlqvistin kirjan Karppaus, Opas ja keittokirja (2011, readme.fi). Molemmista ostoksista sain tuon kaupanpäällisen Tuomas Kyrön kirjan Miniä. Akateemisen puolella en huomannut erityisisen edullisia kirjatarjouksia, mutta Suomalaisessa oli todella paljon hyviä tarjouksia. Kävinkin Suomalaisessa kirjakaupassa peräti kaksi kertaa ostoksilla, ennen Stockalle syömään menoani ostin tuon Karppaus-kirjan ja sitten vielä kotiin lähtiessäni hain tuon Krotiilin keltaiset silmät. Katherine Pancolin haastattelua en harmikseni ehtinyt nähdä.



Kaikenkaikkiaan minua hieman harmitti, etten ollut netistä löytänyt Suomalaisen kirjakaupan ohjelmaa. Kirjan ja ruusun päivän mainoksissa ei kerrottu, että heillä on koko päivän kirjailijavierailuja. Heli Laaksosenkin haastattelustakaan en etukäteen tiennyt. Ehkä kirjakauppojen pitäisi tarkentaa mainontaansa ja huomioida myös nettiä käyttävät asiakkaat. Itse vanhana mainostoimiston työläisenä ihmettelenkin todella, että joku kirjakauppa jättää Kirjan ja ruusun päivän pois mainoksistaan sen takia, että viettää syntymäpäiviään ja juhlii remontin valmistumista. Harva voi tietää, että juhlitaan muuta kuin Kirjan ja ruusun päivää, jos ei ole sattunut juuri kulkemaan ko. kaupan ohi. Myös Suomalaisen kirjakaupan ikkunamainonta oli aivan olematonta. Säästävät väärässä asiassa, ikkunasomistus on liikkeen A & O ja mainonta tuo asiakkaat. Näissä työntekijöissä ei kannata säästää, sanoo copywriterinä ja Art Directorina toiminut Marleena.

Kauppias, ehkä jopa karkoitat asiakkaat, jos teet mainokset itse. Toisaalta  huonokin mainos on mainos ja voivathan nämäkin sepustukset tuoda muutaman uuden asiakkaan eli informatiivisia nämä ovat ainakin tavoitteeltaan:

Kuva: © Marleena

Nyt, kun aloitan karppauksen oikein kunnolla, edistymisestäni laihduttamisessa voi lukea paremmin toisesta blogistani Arkea, juhlaa ja unelmia. Yritän saada pois 20 kiloa!

6 kommenttia:

  1. Paljon on siellä tarjolla nähtävää ja kuultavaa! Kirjan ja ruusun päivä oli minulle uusi asia (ainakin muistaakseni). Lykkyä tykö laihduttamisen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täällä Hesassa on tosiaan paljon kaikenlaista nähtävää, jopa niinä päivinä, jolloin ei mitään erityistä tapahtumaa olekaan.

      Poista
  2. Hei Marja-Leena
    Minun pitäisi jossain vaiheessa lukea Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät.
    Varmasti hyvä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole vielä lukenut tuota kirjaa. Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Hihii, mainoksien yhdyssanavirheistä tulee minulle aina mieleen karmiva esimerkki: "mummon liha pyörykät". Ostaisitko? :D

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi blogissani, toivottavasti tulet uudelleenkin.
Jätä viesti tai kommentti, ne ilahduttavat aina.

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida. Nimettömät kommentit poistetaan, joten laita kommenttiisi ainakin nimimerkki.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.